Hän nousi pöydästä ja vetäisi tuolin takan eteen. Taaskin Marguerite halusi mennä hänen luokseen, sillä aika riensi eteenpäin; Desgas saattoi palata millä hetkellä tahansa miehineen. Percy ei tiennyt sitä ja — — voi! kuinka hirveätä kaikki olikaan — — ja kuinka avuton hän tunsikaan olevansa!
»Minulle ei ole kiirettä», jatkoi Percy iloisesti, »mutta en halua kuluttaa aikaani kauemmin tässä jumalattomassa luolassa!»
»Mutta, sir», lisäsi hän Chauvelinin salakähmää katsahtaessa kelloonsa kolmannen kerran, »tuo teidän kellonne ei joudu sen nopeampaan, vaikka sitä kuinka katselisittekin. Ehkäpä odottelette ystäväänne?»
»Niinpä kylläkin — ystävääni!»
»Eihän hän vain lie nainen — herra pastori», nauroi Blakeney; »ei suinkaan pyhä kirkko salline teidän naisia tavata? — — et? — — tuota! Mutta sanon, tulkaa tulen ääreen, alkaa olla niin hiivatin kylmä.»
Hän potkaisi palavia puita saappaansa korolla saadakseen tulen takassa loimuamaan. Hänellä ei näyttänyt olevan kiirettä eikä hän tietenkään aavistanut vaaran olevan tarjolla. Hän veti vielä toisen tuolin takan eteen ja Chauvelin, jonka kärsimättömyys alkoi mennä yli rajojen, istuutui sille valkean ääreen ja käänsi kasvonsa oveen päin. Desgas oli lähtenyt jo neljännestunti sitten. Margueriten jännitetyssä mielessä oli selvää, että niin pian kun Desgas saapui, aikoi Chauvelin luopua kaikista pakolaisia varten laatimista suunnitelmistaan vangitakseen röyhkeän Tulipunaisen neilikan siinä silmänräpäyksessä.
»Hei, herra Chauvelin», lausui sir Percy hilpeästi, »sanokaahan, onko ystävänne kaunis? Hiton sieviä nämä ranskalaiset naiset joskus — vai mitä? Mutta minun ei kai tarvinne sitä kysyä», lisäsi hän astellen huolettomasti illallispöydän luo. »Makuasioissa kirkko ei ole koskaan ollut jäljellä ajastaan. — — Vai?»
Mutta Chauvelin ei kuunnellut. Kaikki hänen sielunvoimansa olivat keskitetyt oveen, josta Desgas oli piakkoin astuva, Margueriten ajatukset pyörivät myöskin sen ympärillä, sillä yön hiljaisuudessa hän äkkiä kuuli tahdikasten askelten lähestyvän.
Varmaankin Desgas ja hänen miehensä. Vielä kolme minuuttia ja he ovat siellä! Toiset kolme minuuttia ja hirvittävä asia tapahtuu: urhea kotka joutuu ketun ansaan! Hänen teki mieli liikahtaa paikaltaan ja huudahtaa, mutta ei uskaltanut; sillä kuullessaan sotamiesten lähestyvän katseli hän Percyä tarkaten hänen kaikkia liikkeiltään. Percy seisoi pöydän vieressä, jolla illallisjäännökset, lautaset, lasit, lusikat suola- ja pippurikupit olivat siellä täällä huiskin haiskin. Selin Chauveliniin lörpötteli hän omalla teeskennellyllä ja joutavalla tavallaan, mutta taskustaan hän otti nuuskarasiansa ja äkkiä tyhjensi pippurikupin sisällyksen siihen.
Sitten hän taaskin kääntyi Chauveliniin päin ja huolettomasti nauraen sanoi: »Häh? Sir, sanoitteko jotain?»