Chauvelin, joka ranskalaisen ennakkoluulolla kohteli halveksittua rotua, antoi juutalaiselle viittauksen pysytellä kunnioittavan matkan päässä. Miehet seisoivat katossa riippuvan öljylampun alla, ja Marguerite näki heidät kaikki aivan selvästi.
»Tämäkö se mies on?» kysyi Chauvelin.
»Ei, kansalainen», vastasi Desgas, »emme löytäneet Reubeniä, joten hän on luultavasti lähtenyt muukalaista viemään, mutta tämä mies näyttää tietävän jotakin, jonka on halukas kertomaan määrätystä hinnasta.»
»Voi!» huudahti Chuvelin kääntyen inhoten edessään seisovasta vastenmielisestä olennoista.
Luonteenomaisen nöyrästi ja kärsivällisesti seisoi juutalainen siinä isonuppiseen keppiinsä nojaten. Hänen leveälierinen hattunsa loi synkän varjon hänen harmahtaville kasvoilleen, kun hän odotteli hänen ylhäisyytensä kysymyksiä.
»Kansalainen sanoi», lausui Chauvelin kuivasti, »teidän tietävän jotain ystävästäni, pitkästä englantilaisesta, jota haluaisin tavata. — — Tuhat tulimmaista! pysykää loitolla mies!» lisäsi hän kiivaasti juutalaisen astuessa askeleen eteenpäin nopeasti ja kiihkoissaan.
»Kyllä, teidän ylhäisyytenne», vastasi juutalainen, jonka erikoisen pehmeä puhe ilmaisi itämaista alkuperää, »minä ja Reuben Goldstein tapasimme erään pitkän englantilaisen äsken tässä aivan lähellä.
»Puhuttelitteko häntä?»
»Teidän korkeutenne, hän puhutteli meitä ja halusi tietää, mistä saa hevosta S:t Martiniin päin, johon hänen oli yöllä jouduttava.»
»Mitä vastasitte?»