»Minä en vastannut mitään», sanoi juutalainen loukkaantuneella äänellä,
»Reuben Goldstein, senkin vietävän kavaltaja, Belialin sikiö — —»
»Heitä lörpötyksesi mies», keskeytti Chauvelin karkeasti, »ja jatka juttuasi!»
»Teidän ylhäisyytenne, hän kuunteli Reuben Goldsteinia, pisti heti käden taskuunsa sekä otti siitä kourallisen kultaa, jota näytti tuolle Belzebubin jälkeläiselle sanoen Reubenin saavan kaiken, jos vain hevonen ja rattaat olivat valmiina yhdentoista aikana.»
»Tietystikin ne olivat valmiina?»
»Niin! teidän ylhäisyytenne, ne valmistuivat tavallansa, jos niin saa sanoa. Reubenin koni liikkasi niinkuin tavallisesti; ensin se kokonaan kieltäytyi juoksemasta. Vain pitkän ajan kuluttua ja kun sitä kovasti lyötiin, saatiin se vihdoinkin liikkeelle», lausui juutalainen ilkeästi hihittäen.
»Sitten he lähtivät?»
»Niinpä tekivätkin noin viisi minuuttia sitten. Minua muukalaisen houkkamaisuus kovasti inhoitti. Ja päälle päätteeksi englantilainen! — Hänen, jos kenen, olisi pitänyt tietää, ettei Reubenin konilla mihinkään pääse.»
»Mutta ehkeipä ollut valitsemisen varaa?»
»Teidän ylhäisyytenne, valitsemisenko varaa?» ehätti juutalainen loukatusti, »enkö vakuuttanut hänelle moneen kertaan, että minun kyydissäni hän joutuisi pikemmin ja mukavammin kuin Reubenin luukäärön vetämänä, mutta hän ei ollut kuulevinaankaan. Reuben on kauhea valehtelija ja käytöksensä mielittelevä. Vieras tuli petetyksi. Jos hänellä olisi ollut kiire, olisi hän minun kyydissäni saanut paremman vastineen rahalleen.»
»Teillä on siis myöskin hevonen ja rattaat?» kysyi Chauvelin jyrkästi.