»Onpa tietenkin, teidän ylhäisyytenne! ja jos teidän ylhäisyyttänne haluttaa ajella — —»
»Satutteko myöskin tietämään, mitä tietä ystäväni lähti Reuben
Goldsteinin rattailla?»
Miettiväisenä juutalainen hankasi likaista leukaansa. Margueriten sydän löi haljetakseen, sillä olihan hän kuullut jyrkän kysymyksen. Hän katseli huolissaan juutalaista, mutta ei vainut lukea miehen kasvoista mitään, sillä leveälierinen hattu varjosti niitä. Margueritella oli hämärä tunne siitä, että juutalainen piteli Percyn kohtaloa pitkissä, likaisissa käsissään.
Seurasi äänettömyys, jonka kuluessa Chauvelin rypisti otsaansa katsellessaan edessään seisovaa köyristynyttä olentoa. Viimeinkin juutalainen pisti kätensä suunnattomaan povitaskuunsa vetäen sieltä esiin joukon hopearahoja. Hän katseli niitä miettien ja huomauttaen hiljaisella äänellä:
»Pitkä muukalainen antoi minulle nämä ennen Reubenin kyydillä lähtöään, jotten kertoisi hänen asioistaan.»
Chauvelin kohautti hartioitaan kärsimättömästi.
»Kuinka paljon siinä on?» kysyi hän.
»Teidän ylhäisyytenne, kaksikymmentä frangia», vastasi juutalainen, »olen ollut rehellinen mies koko elinikäni.»
Sanomatta sen enempää Chauvelin otti muutamia kultarahoja taskustaan ja helisytti niitä kämmenellään aivan juutalaisen nenän alla.
Hän nähtävästikään ei tahtonut pelottaa miestä, vaan halusi suostutella häntä omiin tarkoituksiinsa, sillä hän teki sen sulavasti ja miellyttävästi. Varmaankin hän arveli giljotiinilla pelottelemisen ja muiden pakkokeinojen vain sekoittavan miehen ajatukset, jotavastoin hänen voitonhimonsa ärsyttäminen oli tuottava suurinta hyötyä.