Kuuliaisesti kiinnittivät sotilaat vyönsä paikoilleen. Toinen heistä ilkein mielin potki juutalaista kylkeen.
»Jättäkää hänet siihen», sanoi Chauvelin, »ja opastakaa meidät joutuin rattaille. Minä seuraan teitä.»
Hän astui Margueriten luo ja katseli hänen kasvojaan. Nähtävästi hän oli tointunut ja vähin voimin yritteli kohottautua. Hänen siniset silmänsä katselivat kuuvaloista seutua pelästyneen kauhistuneesti. Ne tarkastelivat kammoksuen ja säälivästi juutalaista, jonka onneton kohtalo ja hurja ulvonta olivat hänet ensimäiseksi hämmästyttäneet toinnuttuaan. Sitten hän huomasi Chauvelinin, jonka siisti tumma puku näytti tuskin ollenkaan rypistyneellä muutamien tuntien järkyttävien tapausten jälkeen. Chauvelin hymyili ivallisesti, ja hänen vaaleat silmänsä tirkistelivät Margueritea kovin ilkeästi.
Pilkallisen kohteliaasti hän kumartui nostaakseen Margueriten jääkylmän käden huulilleen, mikä sai naisparan väsyneen olennon kuvaamattomasta kauhusta värisemään.
»Kaunis lady, olen hyvin pahoillani», lausui hän mielistelevällä äänellä, »että olosuhteet, jotka eivät ole määrättävissäni, pakoittavat minut tällä hetkellä jättämään teidät tänne. Mutta poistun täältä ollen varma siitä, etten jätä teitä ilman hoivaa. Ystävämme Benjamin tuossa, vaikka hieman huonossa kunnossa palveluksiin tällä hetkellä, on epäilemättä osoittautuva teidän kauniin personanne uljaaksi puolustajaksi. Aamunkoitteessa lähetän teille suojelusjoukon. Siihen saakka varmaankin huomaatte juutalaisen teille uskolliseksi, vaikkapa vain hiukan hitaaksi.»
Margueritella oli sen verran voimaa, että sai päänsä käännetyksi poispäin. Hänen sydämensä oli kauheasta levottomuudesta murtua. Hirvittävä ajatus uudistui tajunnan palatessa: »Miten Percyn oli käynyt? — Miten Armand’in?»
Hän ei tajunnut mitään kuultuaan iloisesti laulettavan »God save the
King», jota luuli kuoleman hätämerkiksi.
»Minun itseni», päätti Chauvelin puheensa, »täytyy aivan vastenmielisesti jättää teidät. Näkemiin, kaunis lady. Luullakseni tapaamme piakkoin Lontoossa. Näemmekö toisemme Walesin prinssin puutarhakutsuissa? — Eikö? — No niin, näkemiin! — Pyydän teiltä lausumaan terveiseni sir Percy Blakeneylle.»
Ja vielä viimeisen kerran ivallinen hymy huulillaan kumartaen suuteli hän Margueriten kättä ja hävisi polkua pitkin sotamiesten jälkeen levollisen Desgas'n seuraamana.