»Siis sinä tiesit? — —» kuiskasi Marguerite, »tiesit koko ajan — —»
»Niin!» vastasi hän lempeästi, »tiesin — — koko ajan. — — Mutta olisinpa vain ennen tiennyt sydämesi olevan niin jalon, rakas Margotini, niin olisit ansainnut täyden luottamukseni, eikä sinun olisi tarvinnut kärsiä monet tunnit hirveitä sieluntuskia juostessasi etsimässä miestä, jonka teot kaipaavat niin paljon anteeksiantoa.»
He istuivat vieretysten nojaten kallioon, ja Percy lepuutti pakottavaa päätään Margueriten olkapäällä. Sillä hetkellä häntä tosiaankin saattoi nimittää »Euroopan onnellisimmaksi naiseksi».
»Tämähän on kuin liikkaava sokeaa taluttamassa, eikö niin armaani?» sanoi Percy hyväntahtoisesti hymyillen menneisyydelle. »Hitto vieköön! Mutta enpä tiedä kummatko ovat aremmat, sinunko jalkasi vai minun hartiani!»
Hän kumartui suudellakseen niitä, sillä ne pistivät repeytyneistä sukista näkyviin todistaen Margueriten kestävyyttä ja uhrautuvaisuutta.
»Mutta Armand», sanoi Marguerite äkkiä pelästyneesti omantuntonsa soimatessa, kun keskellä suurinta onnea rakas veli, jonka tähden hän oli niin paljon rikkonut, muistui hänen mieleensä.
»Voi, rakkaani, älä pelkää Armand'in puolesta!» sanoi sir Percy hellästi. »Lupasinhan kunniasanallani suojella häntä. Hän, Tournay ja muut ovat vielä tällä hetkellä Untolassa.»
»Mutta miten ihmeissä?» kysähti Marguerite, »en käsitä sitä.»
»Kuitenkin, armaani, on se hyvin selvä seikka», sanoi sir Percy naurahtaen omalla hullunkurisen ujolla ja turhanpäiväisellä tavallaan, »katsohan, huomattuani Chauvelin-heittiön aikovan iskeä minuun iiliäisen tavoin, oli mielestäni paras ottaa hänet mukaani, kun en muutoin olisi päässyt hänestä eroon. Minun täytyi päästä Armand'in ja niiden muiden luo jollain keinoin, ja kaikkia teitähän vartioitiin ja jokikinen vaani nöyrintä palvelijaasi. Tiesin hyvin, että pujahdettuani Chauvelinin käsistä Chat Gris'sä hän varmaankin olisi odotellut minua täällä, kuljinpa sitten tietä mitä tahansa. Halusin pitää häntä sekä hänen tekojaan silmällä, ja brittiläinen on yhtä teräväpäinen kuin ranskalainenkin konsanaan.»
Tosiaankin oli se paljon viisaampaa, ja Marguerite vuoroin iloitsi ja ihmetteli Percyn kertoessa, miten uskaliaasti hän oli siepannut pakolaiset mukaansa aivan Chauvelinin nenän edestä.