»Hän itse, kansatar, teidän palvelijanne», sanoi puhuteltu suudellen kohteliaasti Margueritea sormille.
Marguerite ei sanonut sanaakaan muutamaan hetkeen, kun hän nähtävästi hyvillään tarkasteli edessään seisovaa, sangen epämiellyttävää pientä olentoa. Chauvelin lähenteli siihen aikaan enemmän neljääkymmentä kuin kolmeakymmentä — tuo viisas, ilkeännäköinen personallisuus, jonka syvälle painuneissa silmissä oli kettumainen katse. Hän oli sama vieras, joka pari tuntia sitten Jellybandin kanssa ystävän tavoin joi lasin viiniä.
»Chauvelin — — ystäväni — —» sanoi Marguerite tyytyväisesti huoahtaen.
»Olen hyvin iloinen tavatessani teidät.»
Epäilemättä Marguerite S:t Just tunsi olevansa yksinäinen, vaikka loisto ja jäykät tuttavat häntä ympäröivätkin. Sentähden hän oli iloinen nähdessään ne kasvot, jotka muistuttivat häntä Pariisissa vietetystä onnellisesta ajasta, kun hän — kuningattarena — hallitsi henkevää seurapiiriään rue de Richelieun varrella. Hän ei kuitenkaan huomannut ivallista hymyä Chauvelinin ohkasilla huulilla.
»Mutta sanokaahan toki», lisäsi hän riemuissaan, »mitä maailmassa te täällä Englannissa teette?»
Maguerite jatkoi matkaansa majataloon päin ja Chauvelin seurasi häntä astuen hänen vierellään.
»Kaunis rouva, ehkä saan tehdä teille saman kohteliaan kysymyksen. Mitä itsellenne kuuluu?»
»Voi, minulleko?» vastasi Marguerite kohauttaen olkapäitään. »Minulla on ikävä, ystäväni, siinä kaikki.»
He saapuivat »Kalastajalepolan» eteiseen asti, mutta Margueritea ei näyttänyt haluttavan sisään. Ilta oli ihana myrskyn taottua, ja Marguerite oli löytänyt ystävän, joka toi mukanaan tuulahduksen Pariisista, ystävän, joka tunsi Armand'in hyvin ja puhui Ranskaan jääneistä hauskoista, loisteliaista tuttavista. Sentähden Marguerite viivytteli kauniissa pylväseteisessä naurun kajahdellessa valaistusta kahvilasta. »Sallyltä» huudettiin olutta, tuoppeja lyötiin pöytään ja dominokuutioita viskeltiin, ja kaikki nämä äänet sekaantuivat sir Percy Blakeneyn tyhjänpäiväiseen ilottomaan nauruun. Chauvelin seisoi vieressä katsellen viekkailla, vaaleankeltaisilla silmillään Margueriten kauniita kasvoja, jotka näyttivät lapsellisensuloisilta vienon englantilaisen kesäillan hämyssä.
»Kansatar, te hämmästytätte minua», sanoi hän hiljaa ottaen rasiastaan hyppysellisen nuuskaa.