»Minäkö?» kysyi hän iloisesti. »Ystäväni, Chauvelin, luulinpa tosiaankin teidän tarkkanäköisenä miehenä huomanneen, että sumun ja hyveiden ilmapiiri on Marguerite S:t Justille sopimaton.»
»Hyvänen aika! niinkö hullusti onkin laita?» kysyi Chauvelin pilkallisen ällistyneesti.
»Aivan niin», vastasi Marguerite, »ja vielä hullummin.»
»Merkillistä! olisipa luullut nuoren, kauniin naisen löytävän paljonkin viehättävää englantilaisessa maalaiselämässä.»
»Niinhän minäkin luulin», sanoi Marguerite huokaisten. »Kauniilla naisilla», lisäsi hän miettiväisenä, »pitäisi Englannissa olla hauskaa, vaikka kaikki heiltä on kiellettyä — varsinkin kaikki mikä heitä miellyttää.»
»Aivan niin!»
»Chauvelin ystäväni, te tuskin sitä uskotte», sanoi hän suoraan, »mutta usein kuluu koko päivä — kokonainen päivä — ilman ainoatakaan kiusausta.»
»Eipä ihme», vastasi Chauvelin kohteliaasti, »että 'Europan nerokkainta naista' vaivaa ikävystyminen.»
Suloinen, lapsellisen raikas nauru kajahti Margueriten huulilta.
»Eikö olekin hullusti laita?» lausui Marguerite teeskennellen, »muutoinhan en olisikaan niin hyvilläni toistemme tapaamisesta.»