Chauvelin ei liikahtanut Margueriten iloisesti jutellessa; hän ei edes koettanut pysäyttää puhujaa, kun Margueriten soinnukas, lapsellinen ääni kaikui illan hiljaisuudessa. Hän oli hyvin vakava ja totinen Margueriten nauraessa, ja hänen selvä, terävä ja kova äänensä kuului vain kuiskauksena:
»Kansatar, kun te siis olette kuullut puhuttavan salaperäisestä henkilöstä, olette varmaankin aavistanut, että mies, joka kätkeytyy tuon merkillisen valenimen varjoon, on tasavaltaisen Ranskan ja Armand S:t Justin kaltaisten miesten pahin vihollinen.»
»Niin! — —» sanoi Marguerite omituisesti huokaisten, »se hän varmasti onkin. — — Ranskalla on paljon vaarallisia vihollisia tähän aikaan.»
»Mutta, kansatar, te olette Ranskan tyttäriä ja teidän pitää olla valmis hädän hetkellä auttamaan maatanne.»
»Veljeni Armand uhraa elämänsä Ranskalle», vastasi Marguerite ylpeästi; »minähän en voi tehdä mitään — — täällä Englannissa — —»
»Tekö — —?» väitti Chauvelin yhä innokkaammin kettumaisten kasvojensa muuttuessa äkkiä arvokkaannäköisiksi. »Kansatar, täällä Englannissa te olette meidän ainoa apumme. — — Kuulkaahan! Tasavaltainen hallitus on lähettänyt minut tänne valtuutetukseen. Huomenna näytän suosituskirjeeni herra Pittille Lontoossa. Tehtäviini täällä kuuluu myöskin saada selvää salaliitosta, joka alituisesti uhkaa Ranskaa, sillä sen jäsenet ovat velvolliset auttamaan kirottuja ylimyksiämme — noita pettureita ja kansan vihollisia — heidän Englantiin paetessaan, siten välttäen ansaitsemansa rangaistuksen. Kansatar, te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että, kun ranskalaiset siirtolaiset ovat kerran päässeet tänne nostattamaan yleistä mielipidettä Ranskaa vastaan, — ovat he valmiit yhtymään mihin viholliseen tahansa, joka vain on kyllin rohkea hyökkäämään Ranskaan. — — Viime kuussa on monen kymmenen siirtolaisen onnistunut päästä kanaalin yli; toiset ovat olleet ainoastaan petoksesta epäiltyjä, toiset sitävastoin yleisen turvallisuusoikeuden tuomitsemia. Kussakin tapauksessa on pako ollut samojen nuorten englantilaishölmöjen suunnittelema, järjestämä ja toimeenpanema. Heidän johtajansa kekseliäisyys näyttää vetävän vertoja hänen personansa salaperäisyydelle. Vaikka urkkijani ovatkin kovasti ponnistelleet, eivät he ole päässeet selville hänestä. Toisten ollessa jäseniä on hän päänä ja salanimellä työskentelee aivan rauhassa Ranskan turmioksi. Aikomukseni on iskeä päähän, ja sitä varten tarvitsen apuanne, sillä kun päämies on käsissä, on helpompi saada jäsenetkin kiinni. Varmasti tiedän hänen kuuluvan englantilaisen hienoston keikareihin. Kansatar, hankkikaa se mies käsiini! hakekaa hänet Ranskalle!» pyysi Chauvelin hartaasti.
Marguerite kuunteli Chauvelinin kiihkeätä puhetta sanaakaan lausumatta, liikahtamatta tai uskaltamatta hengittäkään. Hän oli jo ennen kertonut Chauvelinille, että salaperäisestä satusankarista puhuttiin hänen omassa, hienossa seurapiirissäänkin. Samainen rohkea mies oli ennenkin häirinnyt hänen sydäntään ja mielikuvitustaan, sillä olihan Marguerite kuullut, miten hän vaatimattomasti salanimen varjossa oli pelastanut sadottain ihmisiä hirveän ja armottoman kohtalon käsistä. Margueritella ei tosin ollut myötätuntoa kopeita ranskalaisia ylimyksiä kohtaan, jotka sääty-ylpeydessään olivat kovin ylimielisiä ja joista kreivitär de Tournay de Basserive oli tyypillinen esimerkki. Vaikka Marguerite olikin periaatteiltaan tasavaltalainen ja vapaamielinen, vihasi ja inhosi hän nuoren tasavallan perustajain käyttämiä menettelytapoja. Marguerite ei ollut käynyt Pariisissa muutamiin kuukausiin; hirmuhallituksen kauhut ja verenvuodatus, jotka saavuttivat huippunsa syyskuun verilöylyissä, olivat etäisen kaiun tavoin kulkeneet kanaalin yli hänenkin tietoonsa. Robespierre, Danton ja Marat olivat hänelle tuntemattomia veristen tuomarien hahmossa heidän toimiessaan giljotiinin armottomina käyttäjinä. Koko hänen sielunsa kauhistui liiallisuuksia, joiden uhriksi pelkäsi veljensäkin — niin maltillinen tasavaltalainen kuin olikin — jonakin päivänä joutuvan.
Ensi kerran kuultuaan nuorten englantilaisten haaveilijain liitosta, joka pelkästä lähimäisen rakkaudesta oli laahannut naisia ja lapsia sekä vanhoja että nuoria miehiä hirveästä kuolemasta, oli ylpeys täyttänyt hänen sydämensä liittolaisten puolesta, ja Chauvelinin siinä puhuessa kallistui hän koko sydämellään pienen, reippaan liiton jalon ja salaperäisen johtajan puolelle, joka joka päivä pani henkensä alttiiksi vapaaehtoisesti pelkästä ihmisrakkaudesta omaa kunniaansa hakematta.
Margueriten silmät kostuivat, kun Chauvelin lakkasi puhumasta, ja pitsikauluri hänen povellaan nousi ja laski, sillä hän hengitti syvään ja kiihtyneesti. Hän ei enää kuullut melua ravintolasta eikä miehensä ääntä sen enempää kuin hänen tyhjää nauruaankaan, sillä ajatukset olivat lentäneet salaperäisen sankarin luo! Kas siinä mies, jota olisi voinut rakastaa, jos vain olisi tielle sattunut! Koko hänen olemuksensa herätti Margueriten haaveellisen mielikuvituksen: sankarin personallisuus, voima, urhoollisuus ja hänen liittolaistensa uskollisuus yhteisen, jalon aatteen palveluksessa sekä ennen kaikkea nimettömyys, joka ympäröi urhoa kuin romanttisen kunnian sädekehä.
»Kansatar, hankkikaa hänet Ranskalle!»