XII LUKU
Paperilippunen.
Marguerite kärsi kovasti. Vaikka hän nauroi ja jutteli, vaikka häntä ihailtiin, liehakoitiin ja juhlittiin enemmän kuin muita naisia, tunsi hän kuitenkin olevansa kuin kuolemaan tuomittu, joka elää viimeisiä päiviään tässä maailmassa.
Hän oli kovasti jännittynyt. Hermostus oli vain lisääntynyt hänen seurustellessaan miehensä kanssa oopperan ja tanssiaisten välillä. Vähäinenkin toivon vilahdus — hyväntahtoisen, velton miehensä luotettavasta ystävyydestä ja neuvoista — oli haihtunut yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin Margueriten jouduttua kahden sir Percyn kanssa. Hän käänsi miehelleen selkänsä hymyillen suopean halveksivasti hänelle, jota oli toivonut siveelliseksi tuekseen ja kylmäveriseksi neuvonantajakseen sydäntä särkevissä ristiriidoissa. Mutta naiselliset tunteet ja sääli saattoivat hänet epäröiväksi rakastetun veljensä vuoksi, joka oli kaukana hengenvaarassa. Häntä kauhistutti myöskin se hirmuinen palvelus, jota Chauvelin vaati häneltä Armand'in lunnaiksi.
Siinä hän seisoi, siveellinen tuki, kylmäverinen neuvonantaja järjettömien ja mitättömien nuorten narrien ympäröimänä, jotka näyttivät olevan suuresti huvitettuja vuoronperään toistaessaan säkeitä, jotka sir Percy oli pannut alkuun.
Kaikkialla Marguerite kuuli järjetöntä ja typerää puhetta: ihmisillä tuntui olevan hyvin vähän muuta juteltavaa, jopa itse prinssikin oli kysynyt häneltä naurahtaen pitikö hän sir Percyn viimeisestä runosta. »Se kyhättiin kravattia solmittaessa», oli sir Percy kertonut muutamille ihailijoilleen.
»Etsin häntä sielt', etsin häntä täält'.
Etsi miehet Ranskan häntä vetten päält'.
Onko taivahissa? — Onko kotosalla?
Viekas ystävämme, hiton Pimpinella?»
Sir Percyn runo oli lennähtänyt yli komeiden vierashuoneiden. Prinssi oli hurmaantunut, hän vakuutti, että elämä ilman Blakeneyä oli vain pelkkä erämaa. Sitten hän tarttui hänen käsipuoleensa ja vei hänet pelihuoneeseen, jossa he viipyivät kauan pelipöydän ääressä.
Sir Percy, jonka harrastus vieraskutsuissa näytti keskittyvän pelipöytään, salli vaimonsa vapaasti seurustella, tanssia ja huvitella niin paljon, kuin häntä vain halutti. Lausuttuaan runotekeleensä jätti sir Percy Margueriten kaikenikäisten ihailijoiden joukkoon, jotka olivat kärkkäitä poistamaan hänen mielestään pitkän, velton olennon, joka oli ollut kyllin hullu otaksumaan, että Europan nerokkain nainen tyytyi englantilaisen avioliiton proosallisiin kahleisiin.
Rasitetut hermot, innostus ja kiihko lisäsivät paljon kauniin Marguerite Blakeneyn viehkeyttä. Kun hän liikkui saattueineen, kuului ihailevia huudahduksia joka puolelta.