Valentine (väliäpitämättömästi). Ja nyt te haluatte tulla vieläkin enemmän karaistuksi, vai mitä?
Crampton. Niin.
Valentine (astuu kellon luo). Isäntänä te olette minusta jo kylliksi kova. (Crampton vastaa tähän jonkunlaisella leikillisellä murinalla. Valentine soittaa kelloa ja sanoo iloisesti, ikäänkuin ohimennen, odottaessaan palvelustyttöä.) Miksikä te ette koskaan ole mennyt naimisiin, Mr Crampton? Vaimo ja lapset olisivat tehneet teidän mielenne pehmeämmäksi.
Crampton (odottamattoman kiivaasti). Mitä hittoa se teitä liikuttaa? (Palvelija ilmestyy ovelle.)
Valentine (kohteliaasti). Olkaa hyvä ja tuokaa hiukan lämmintä vettä. (Palvelija poistuu; ja Valentine palaa kaapin luo vähääkään välittämättä Cramptonin kiivaudesta, ja jatkaa keskustelua valitessaan sopivat pihdit ja asettaessaan ne valmiiksi suukapulan ja juomalasin viereen.) Te kysytte, mitä hittoa se minua liikuttaa. Katsokaas, minä olen itse aikonut mennä naimisiin.
Crampton (pilkallisesti). Tietysti, hyvä herra, tietysti. Kun nuori mies on hävittänyt varansa viimeistä penniä myöten ja hänen isäntänsä ottaa kahdenkymmenenneljän tunnin kuluttua hänen kalustonsa takavarikkoon, niin hän menee naimisiin. Olen tehnyt saman huomion jo ennenkin. No niin, menkää naimisiin; ja vajotkaa kurjuuteen.
Valentine. Ei mutta kuulkaa! Mitä te siitä tiedätte?
Crampton. Minä en ole poikamies.
Valentine. Onko siis olemassa Mrs Cramptonkin?
Crampton (ähkyy vimmasta). On — kirottu olkoon hän!