Valentine (vääntää voimakkaasti tuolin ylös). Olkoon menneeksi! Oletteko valmis? (Crampton, jonka sormet tuolin nopeasti kohotessa, ovat irtaantuneet käsinojista, laskee käsivartensa ristiin rinnalle, istuu jäykkänä ja valmistuu kaikkein pahimpaan. Valentine laskee äkkiä alas tuolinselän, jotta se muodostaa tylpän kulman.)

Crampton (tarttuu kiinni käsinojiin, kun tuoli kallistuu taaksepäin). Varokaa, varokaa, minä olen aivan avuton tällaisessa asen —

Valentine (keskeyttää hänet nopeasti pistäen suukapulan hänen suuhunsa ja tarttuu kiinni kaasukoneen letkun päähän). Pian te olette vieläkin avuttomampi. (Hän painaa letkun pään Cramptonin nenän ja suun yli ja kumartuu hänen rintansa yli pitääkseen kiinni hänen päästään ja hartioistaan. Crampton päästää epäselvän äänen ja koettaa tavoitella Valentinea, jonka hän luulee seisovan hänen edessään. Hetken aikaa hän huitoo käsillään ilmaa, sitten ne laskeutuvat raskaasti alas. Hän on aivan tunnoton. Valentine heittää liian varhaisella ilon huudolla letkun syrjään, ottaa nopeasti pihdit vesilasista ja — esirippu laskeutuu.)

II. NÄYTÖS

Merihotellin penkereellä. Se on laskettu suurilla litteillä kivillä ja meren puolella on rivi saviruukkujen muotoisia pylväitä, jotka kannattavat kivistä katosta. Kirkas auringonvalo. Hotellin yli-edeskäypä asettaa parhaillaan lautasliinoja aamiaispöytään, seisoen selin mereen; hotelli on hänen oikealla puolellaan, ja vasemmalla, lähinnä merta, portaat, jotka johtavat alas rantaan. Kun hän katselee yli penkereen, niin on vasemmalla hänestä keski-ikäinen herra, joka istuu rautaisella puutarhatuolilla pienen rautapöydän ääressä, pöydällä on sokeriastia ja sen ympärillä surisee kolme ampiaista. Hän lukee Standardia suojellen itseään sateenvarjolla auringolta, mikä elokuussa, näin yhden tienoissa päivällä paahtaa hänen ojossa olevia nilkkojaan. Vastapäätä häntä, hotellin puolella, on tavallinen puutarhasohva. Sisäänkäytävä hotellin vieraita varten on keskellä rakennuksen ulkoseinää; pari potrasta johtaa sinne. Lähellä pilaririviä on puoleksi piilossa kyökinovi pienen säleportin takana. Pöytä, jonka ääressä edeskäypä puuhaa, on pitkä; se seisoo poikittain penkereellä, ja siihen on katettuna viidelle hengelle, kahdelle kummallekin puolen ja yhdelle pöydän päähän, joka on lähinnä hotellia. Pilareita vastassa on toinen pöytä vateja ja lautasia varten.

Edeskäypä on tavallaan merkillinen henkilö. Hän on vanha, harmaahapsinen mies, ulkomuodoltaan varsin hieno. Mies, jonka kasvojen ilme on niin tyytyväinen ja iloinen, että hänen läsnäollessaan kunnianhimo tuntuu suorastaan alhaiselta ja mielikuvitus petokselta itsessään aivan tyydyttävän ja riittävän todellisuuden rinnalla. Hänen kasvoillaan kuvastuu ilme, mikä on kuvaavaa henkilöille, jotka ovat lahjakkaita omalla alallaan ja jotka eivät tunne kateutta siksi että he tietävät kuinka katoava onni on maailmassa.

Herra rautapöydän ääressä ei ole sellaisessa puvussa kuin kylpylaitoksessa tavallisesti ollaan. Hänellä on yllään lontoolainen pitkä takki ja hansikkaat kädessä, ja hänen korkea hattunsa on pöydällä sokeriastian vieressä. Nuo hienot vaatekappaleet, kultasankaiset silmälasit, joita hän käyttää lukiessaan Standardia, Times hänen kyynärpäänsä vieressä, joka peittää kokonaan paikkakunnan lehden, kaikki nämä seikat todistavat hänen arvokkaisuuttansa. Hän on viidenkymmenen-vuotias, parta ajettu ja tukka lyhyeksi leikattu. Näyttää siltä, kuin hän varta vasten olisi vetänyt suupielensä alas, ikäänkuin hän olisi pelännyt niiden pyrkivän ylöspäin ja hän olisi päättänyt estää niitä sitä tekemästä.

Hänellä on suuret, ulkonevat korvat ja turskan väriset silmät ja hänen otsansa on voimakas ja avonainen, ikäänkuin hän nuoruudessaan olisi päättänyt ettei hän koskaan poikkea totuudesta, ei anna lahjoa itseään, käyttäytyy aina jalomielisesti, vaikkei hän ole voinutkaan täydellisesti sulattaa itseensä näitä ominaisuuksia. Hän ei tee sentään naurettavaa vaikutusta. Hänessä ei ole vähintäkään typeryyden eikä tahdonheikkouden merkkiä: päin vastoin, jokainen on valmis ensi hetkessä olettamaan, että hänellä on tavallista enemmän ammattitaitoa. Parasta aikaa hän nauttii niin suuresti kauniista ilmasta ja merestä, ettei hän ole kärsimätön, mutta hän on jo lukenut kaikki uutiset sanomalehdistään eikä jäljellä ole enää muuta kuin ilmoitukset, jotka ovat siksi kuivia, etteivät ne voi houkutella häntä jatkamaan.

Herra (haukoittelee ja laskee lehden kädestään). Kippari!

Edeskäypä. Mitä saa luvan olla? (Tulee hänen luokseen.)