Gloria. Minä en tunne teitä kylliksi, Mr Valentine, jotta voisin arvostella teidän persoonallisia ominaisuuksianne. (Hän kääntyy pois hänestä aivan väliäpitämättömästi ja käy istumaan kirjoineen puutarhatuoliin.) Minun mielestäni avioliitto on nykyään sellaisella kannalla, ettei kukaan omasta arvostaan kiinnipitävä nainen voi suostua siihen.

Valentine (muuttaa heti äänensä sydämellisen suoraksi, ikäänkuin hän epäröimättä suostuisi hänen ehtoihinsa ja olisi ihastunut hänen mielipiteisiinsä). Siinä suhteessa me sitten täydellisesti ymmärrämme toisemme. Minä olen aivan samaa mieltä kuin tekin: avioliitto on rakennettu aivan väärälle perusteelle. (Hän ottaa päästään hattunsa ja heittää sen iloisesti puutarhapöydälle.) Ei: minä tahdon poistaa kaikki nuo tyhmyydet. (Käy istumaan Glorian viereen, niin luonnollisesti, ettei tämä ajattelekkaan vastustaa, ja jatkaa innolla). Eikö teistäkin se ole hirveää, että mies ja nainen tuskin voivat olla tuttujakaan ennenkuin jo oletetaan heillä olevan sellaisia aikeita? Ikäänkuin ei olisi olemassakaan muita harrastuksia — ei muuta keskusteluainetta — ikäänkuin eivät naiset kykenisikään mihinkään parempaan!

Gloria (mielenkiinnolla). Nyt te puhutte järkevästi ja viisaasti, Mr Valentine.

Valentine (silmissä kirkas kiilto, kun hänen metsästysjuonensa onnistuu). Tietysti! Kaksi niin intelligenttiä ihmistä kuin me! Eikö ole mieluista, kun tässä tyhmässä, sovinnaisessa maailmassa kohtaa toisen ihmisen, joka seisoo samalla tasolla kuin itsekin, jonkun, joka on valistunut ja vapaa ennakkoluuloista?

Gloria (vakavasti). Minä toivon tapaavani paljon sellaisia ihmisiä Englannissa.

Valentine (epäilevästi). Hm! Onhan täällä paljon ihmisiä — lähes neljäkymmentä miljoonaa. He eivät ole kaikki keuhkotautisia ja sivistyneitä, niinkuin kansa Madeirassa.

Gloria (suurella mielenkiinnolla). Oi, kaikki ovat tyhmiä ja ennakkoluuloisia Madeirassa. Heikkoja, hempeämielisiä olentoja. Minä vihaan heikkoutta; ja minä vihaan hempeämielisyyttä.

Valentine. Siksi te olettekin niin inspireeraava.

Gloria (kevyesti nauraen). Olenko minä inspireeraava?

Valentine. Olette. Voima on tarttuvaa.