Gloria. Heikkous on tarttuvaa, sen minä tiedän.
Valentine (vakaumuksella). Te olette voimakas. Tiedättekö, että te saitte koko maailman muuttumaan minun silmissäni tänä aamuna. Minä olin alakuloinen, minä ajattelin maksamatonta hyyryäni ja pelkäsin tulevaisuutta. Kun te tulitte sisään, niin minun silmiäni häikäisi. (Gloria rypistää hiukan kulmiaan. Valentine jatkaa nopeasti). Sehän on narrimaista, tietenkin, mutta jotakin minulle todellakin tapahtui. Selittäkää se miten ikänä tahdotte, mutta minun vereeni — (hän epäröi ja koettaa löytää intohimosta kyllin vapaan sanan) — lisääntyi happia. Minun lihakseni pingoittuivat, aivoni kirkastuivat, rohkeuteni kasvoi. Sehän on hullua, eikö totta? Varsinkin kun ottaa lukuun, etten ole ensinkään hempeämielinen.
Gloria (levottomasti, nousee). Mennään takaisin rantaan.
Valentine (synkästi, katsoo häneen). Mitä? Onko teilläkin sama tunne?
Gloria. Mikä tunne?
Valentine. Pelon tunne.
Gloria Pelonko tunne!
Valentine. Ikäänkuin jotakin tapahtuisi. Tuo tunne valtasi minut äkkiä, juuri ennenkuin te ehdoititte, että me karkaisimme toisten luo.
Gloria (hämillään). Sepä oli kummallista — hyvin kummallista! Minulla oli aivan sama tunne.
Valentine. Kuinka ihmeellistä! (Nousee). No niin, karkaammeko?