"Siis", sanoi Lydia ankarasti, "tuota" — hänen oli vaikea saada nimitystä huuliltaan — "tuota tappelua katsoaksenneko te pyysitte minulta lomaa täksi päiväksi?"
"Niin, neiti, sitä varten se oli", vastasi Bashville hiukan katkerasti. "Tunsin loordi Worthingtonin ja paljon muita ylimyksiä ja herrasmiehiä siellä."
Lydia oli vastaamaisillaan tuikeasti, mutta hillitsi itsensä ja sai takaisin tavallisen rauhallisen sävynsä lausuessaan: "Se ei ole mikään syy, minkävuoksi teidän olisi pitänyt olla siellä."
Bashvillen kasvojenväri alkoi horjua ja hänen äänensä tarvita lujempaa hallintaa. "Ihmisluonteen mukaista on mennä kerran sellaiseenkin", sanoi hän; "mutta kerta riittää, ainakin minulle. Pyydän teitä suomaan anteeksi, että mainitsen sen, neiti; mutta kun näin loordi Worthingtonin ja muiden Byronin kannattajien kiljuvan kirouksia ja solvauksia hänen vastustajalleen, ja vastapuolueen tekevän samoin Byronille, niin — olkoon, etten olekaan herrasmies, mutta toivon ainakin voivani käyttäytyä niinkuin mies, silloinkin kuin menetän rahaa."
"Älkää siis menkö sellaiseen näytäntöön toiste, Bashville. Minun ei sovi määräillä huvituksianne, mutta en luule teidän hyödyttävän itseänne jäljittelemällä loordi Worthingtonin harrastuksia."
"En jäljittele minkään loordin harrastuksia", sanoi Bashville punastuen. "Te piilotitte itse tappelijan, neiti Carew. Minkätähden osoitatte halveksumista pelkkää syrjästäkatsojaa kohtaan?"
Lydiakin sävähti punaiseksi. Hänen ensimmäinen yllykkeensä oli kohdella tuota mielenpurkausta kapinana omaa arvovaltaansa vastaan ja musertaa se. Mutta hänen valpas oikeudentuntonsa pidätti hänet siitä. "Hän oli pakolainen, joka etsi turvaa talostamme, Bashville. Ettehän tekään ilmiantanut häntä."
"En", sanoi Bashville, ilmeensä lientyessä alakuloista ylpeyttä ilmaisevaksi. "Kun parempi mies voittaa minut, on minulla kylliksi uljuutta astua syrjään hänen tieltään ja olla hankkimatta itselleni etuja halpamaisella tavalla."
Lydia, joka ei tätä ymmärtänyt, katsoi häneen kysyvästi. Bashville teki liikkeen, ikäänkuin viskatakseen jotakin luotaan, ja jatkoi uhkarohkeasti:
"Mutta yhdessä suhteessa olen yhtä hyvä kuin hän, ja parempikin. Lakeijaa pidetään kunniallisempana kuin ammattinyrkkeilijää. Hän on sanonut teille rakastavansa teitä; ja vaikka se tulisi olemaan viimeinen sanani, niin tahdon sanoa teille, että teidän kaulanne ympärillä oleva nauha on minulle enemmän kuin koko teidän ruumiinne ja sielunne on hänelle tai hänen kaltaisilleen. Kun hän otti itselleen epärehellisellä tavalla etuja minun rinnallani uskotellen olevansa herrasmies, kerroin Lucian-herralle hänestä ja osoitin hänelle mikä hän oli. Mutta kun tapasin hänet tänään piiloutuneena Metsämajan säilökomeroon, en käyttänyt sitä hyväkseni halpamaisesti, vaikka tiesinkin hyvin, että jollei hän olisi merkinnyt teille enemmän kuin joku muu hänen laisensa mies, ette olisi ikinä piilottanut häntä. Te tiedätte parhaiten, minkätähden hän antautui poliiseille sen jälkeen kuin te olitte nähnyt hänen kättensä työn. Mutta minä tahdon jättää hänet onnensa huomaan. Hän on paras mies; ja paras periköön voiton. Olen pahoillani", lisäsi Bashville, siirtyen väkinäisesti tavalliseen silloiseen puhetapaansa, "että tuotan teille hankaluutta lyhyellä irtisanomisella; mutta minä katsoisin erikoiseksi suosioksi, jos saisin lähteä jo tänä iltana."