"Ei ollenkaan", keskeytti nainen vilkkaasti. "Mitä hän tietää maailmasta, poika-parka? Hänen oma mieltymyksensä olisi varmaankin jotakin naurettavaa. Hyvin luultavasti hän haluaisi ruveta näyttelijäksi, kuten minäkin."

"Vai niin! Te siis ette tahtoisi antaa yllykettä millekään sen suuntaiselle taipumukselle?"

"En millään muotoa. Toivottavasti hän ei sellaista ajattelekaan."

"Ei kylläkään, mikäli minä tiedän. Hänessä ilmenee niin vähän intoa kunnostautumiseen millään erityisellä alalla, että luulisin hänen elämänalansa olevan parhaiten hänen vanhempiensa määrättävissä. Minulla ei luonnollisesti ole tietoa siitä, onko hänen sukulaisillaan vaikutusvaltaa, josta voisi olla hänelle hyötyä. Se seikka on usein otettava huomioon kaikkein tärkeimpänä, varsinkin tällaisissa tapauksissa, kun mitään erikoista taipumusta ei ole huomattavissa."

"Minä olen ainoa omainen, mitä hänellä koskaan on ollut, poika-rukalla", sanoi nainen surumielisesti hymyillen. Sitten, nähdessään hämmästyneen ilmeen tohtorin kasvoilla, hän lisäsi nopeasti: "He ovat kaikki kuolleet."

"Kuinka ikävää!"

"Kuitenkin", jatkoi nainen, "voisin epäilemättä vaikuttaa paljon hänen hyväkseen. Mutta luulen, että on vaikea saada mitään nykyään suorittamatta tutkintoja. Hänen on todellakin tehtävä työtä. Jos hän on laiska, on häntä rangaistava."

Tohtori näytti hämmentyneeltä. "Asianlaita on niin", sanoi hän, "että teidän poikaanne tuskin enää voi kohdella lapsena. Hän on kyllä yhä pelkkä poika tavoiltaan ja ajatuksiltaan, mutta ruumiillisessa suhteessa hän on nopeasti kehittymässä nuoreksi mieheksi. Tästä johtuu mieleeni eräs toinen asia, josta pyytäisin teitä puhumaan hänelle vakavasti. Minun täytyy sanoa teille, että hän on saavuttanut koulutoveriensa keskuudessa täällä jonkunlaista mainetta voimailijana. En suinkaan paheksu ruumiinharjoituksia soveliaissa rajoissa; ne kuuluvat tunnustettuna osana kasvatusjärjestelmäämme. Mutta minun on ikäväkseni sanottava, että Cashel ei ole vapaa siitä taipumuksesta väkivaltaisuuteen, joka toisinaan on tuloksena tavattomien ruumiinvoimien ja ketteryyden omistamisesta. Hän kuuluu suorastaan tapelleen erään kyläläisnuorukaisen kanssa Panleyn kadulla muutama kuukausi takaperin, vaikka asia tuli minun tietooni vasta myöhemmin. Joku aika jälkeenpäin hän teki itsensä syypääksi vielä paljon vakavampaan hairahdukseen. Hän ja eräs hänen tovereistaan saivat minulta luvan tehdä yhdessä kävelymatkan Panleyn kylään; mutta jälkeenpäin sain ilmi, että heidän todellisena tarkoituksenaan oli mennä katsomaan nyrkkitappelua, joka suoritettiin — vastoin lakia tietysti — yhteismaalla. Ottamatta lukuun siinä tapahtunutta vilpin harjoitusta, on tuo mieltymys, jota he siinä ilmaisivat, mielestäni vaarallista laatua, ja minä katsoin velvollisuudekseni rangaista heitä ankaralla muistutuksella ja kieltämällä heiltä koulun alueelta poistumisen, kuudeksi viikoksi. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että tällaisessa tapauksessa on kaikki tehty, kun poika on saanut rangaistuksen. Minä annan suuren arvon äidin vaikutukselle poikien luontaisen karkeuden lieventäjänä."

"En luule hänen välittävän minun sanoistani vähintäkään", sanoi nainen myötätuntoisen näköisenä, ikäänkuin säälitellyn tohtoria asiassa, joka koski etupäässä tätä itseään. "Tahdon kyllä puhua hänelle siitä. Tappeleminen on sietämätön tapa. Hänen isänsä suku tappeli aina, eivätkä he koskaan saaneet mitään hyvää aikaan maailmassa."

"Jos tahtoisitte olla niin ystävällinen. Juuri nämä kolme seikkaa olisivat tärkeät: suuremman — paljon suuremman — ahkeruuden tarve opinnoissa; sananen hänen karkeista tavoistaan; sekä hänen mielipiteensä tunnusteleminen elämänalan valintaan nähden. Olen samaa mieltä teidän kanssanne siitä, ettei ole vielä tällä haavaa pantava suurta painoa hänen ajatuksilleen tästä asiasta. Kuitenkin voidaan lapsellistakin mieltymystä käyttää keinona pojan tarmon herättämiseksi."