"Tarkoitin", sanoi Alice nolona, "etten tunne häntä kohtaan mitään erikoista mielenkiintoa."
Lydia, jolle Alicen mielenkiinnon täsmällinen määrä ei ollut tärkeää tietää, nyökkäsi vain ja jatkoi: "Hän voi, kuten otaksut, olla halpasyntyinen mies, joka on nähnyt jonkunverran hienoa seuraelämää; tai hän voi olla seuraelämään tottumaton herrasmies. En tunne varmuutta kumpaankaan suuntaan."
"Mutta hän puhuu hyvin karheasti, ja hänen puheenkäänteensä ovat epämiellyttävän katukielimäisiä. Hänen kätensä ovat kovat ja ihan mustat. Huomasitko sitä?"
"Huomasin kaiken tuon. Ja luulen, että jos hän olisi halpalähtöinen mies, niin hän varoisi käyttämästä katukielen käänteitä. Nousukkaat ovat tavallisesti hyvin tarkkoja puheeseensa nähden; he rikkovat harvoin seuraelämän määriteltyjä lakeja, kun taas tämä rikkoo niitä kaikkia. Hänen ääntämisensä on joissakin sanoissa niin selvää, että mieleeni vilahti kerran ajatus, että hän voisi olla näyttelijä. Mutta se ei ole selvää kauttaaltaan. Olen varma, että hänellä on jokin päämäärä tai toimiala elämässä; hän ei näytä tyhjäntoimittajalta. Olen kuitenkin ajatellut kaikkia tavallisia ammatteja, eikä hän sovi mihinkään niistä. Se se ehkä tekeekin hänet mielenkiintoiseksi. Hän on selittämätön."
"Hänellä täytyy olla jokin asema. Hän oli hyvin tuttavallinen loordi Worthingtonin kanssa."
"Loordi Worthington on urheilumies ja on tuttu kaikenlaisten ihmisten kanssa."
"Kyllä; mutta varmastikaan hän ei sallisi jonkun kilparatsastajan tai muun sen luokan ihmisen panna käsivarttaan hänen kaulalleen, kuten näimme herra Byronin tekevän."
"Ehkä ei", sanoi Lydia miettivästi. "Kuitenkaan", lisäsi hän, kirkastaen otsansa ja nauraen, "en usko hänen olevan sairaalloinen ylioppilas."
"Minäpä sanon, mikä hän on", virkkoi Alice äkkiä. "Hän on sen miehen seuralainen ja hoitaja, jonka kanssa hän asuu. Muistatko, että hän sanoi: 'Mellish on hullu'?"
"Se on mahdollista", sanoi Lydia. "Joka tapauksessa olemme saaneet jonkun, mistä puhua; ja se on tärkeä koti-virkistys maalla."