"Etkö aio väistyä tieltäni, vai täytyykö minun käydä sinuun käsiksi?" sanoi Cashel, punastuen pahaenteisesti.
Mellish palasi tuolilleen, painoi pään käsiinsä ja itki. "Olisi parempi olla koirana kuin treenarina", nyyhkytti hän. "Kyllä on kirottua olla suljettuna viikkokausiksi yhteen nyrkkeilijän kanssa! Kaksi ensimmäistä päivää ne ovat makeita kuin siirappi, ja sitten niiden juonikkuus puhkeaa. Ne ovat pahansisuisia kuin helvetti."
Cashel, jonka raivostumista vielä lisäsi omantunnonpistos, meni ulos ja läimäytti oven mennessään. Hän suuntasi kulkunsa suoraan linnalle ja katseli sen ikkunoita lähes puoli tuntia, pysyen lakkaamatta liikkeellä välttääkseen vilustumista. Vihdoin kello löi täyden tunnin yhdessä minareeteista. Cashelista, joka oli tottunut tavallisten liian matalalla olevien englantilaisten kellojen karkeaan särinään, tuntui ääni kuuluvan satumaasta. Hän palasi hitaasti Metsämajaan ja tapasi treenarinsa seisomassa avonaisella ovella tupakoiden ja odottaen levottomana hänen paluutaan. Cashel torjui hänen lepyttävät lähentelynsä ylpeällä äänettömyydellä, joka oli arvokkaampaa, mutta Mellishille paljon epämieluisempaa kuin hänen äskeinen raakasanainen tuttavallisuutensa, ja meni miettiväisenä maata.
IV LUKU.
Neiti Carew istui puistossa olevan ison lammikon partaalla heitellen pieniä kiviä yksitellen veteen ja katsellen tarkkaavasti niiden renkaiden risteilyä, joita putoavat kivet synnyttivät sen tyyneen kalvoon. Alice, joka oli reippaasti aloittanut seuranaolonsa tuomalla näytteille kaikki taitonsa, piirusti linnaa. Metsikkö kohosi heidän ympärillään kuin amfiteatterin kehys; mutta puut eivät ulottuneet vedenpartaaseen, vaan oli välillä leveä nurmikkovyöhyke ja kapea somerikkokaistale, josta Lydia poimi viskelemänsä kivet.
Askeleita kuullessaan hän kääntyi katsomaan ja näki Cashel Byronin seisovan Alicen takana, nähtävästi suurella mielenkiinnolla katsellen tämän piirustamista. Hän oli puettu samoin kuin viimeksi heidän tavatessaan, paitsi että hänellä oli loistavat heleänkeltaiset hansikkaat ja hiekanpunainen kravatti. Alice kääntyi ja katseli häntä kopean hämmästyneenä, mutta Cashel seisoi levollisena ja typerän keikailevana. Silloin Alice, katsahdettuaan Lydiaan nähdäkseen, ettei ollut yksin, virkkoi hänelle hyvää huomenta ja ryhtyi jälleen työhönsä.
"Omituinen paikka", huomautti Cashel hetken vaitiolon jälkeen, linnaa tarkoittaen. "Kiinalaisen näköinen, eikö niin?"
"Sitä pidetään hyvin kauniina rakennuksena", sanoi Alice.
"Oh, hiiteen se, minä sitä pidetään!" sanoi Cashel. "Mitä se on, siinä on asian ydin."
"Se riippuu mausta", sanoi Alice hyvin kylmästi. "Herra Cashel Byron."