"Hän on arvatenkin tulossa meidän junaamme. Tule odotussaliin." Hän käveli nopeasti siltamaa pitkin puhuessaan. Alice kiiruhti hänen jälkeensä, ja he olivat juuri-ikään päässeet odotussaliin, jonka ovi oli ihan siltamalle johtavien portaiden vieressä, kun karkea miesäänten sorina ilmaisi heille, että äänekäs seurue oli tulossa ylös portaita. Pian tuli sieltä esiin horjuva mies, joka heti alkoi esittää jotakin juopuneen tanssia ja laulaa niin hyvin kuin hänen tilansa ja soitannolliset lahjansa sallivat. Lydia seisoi lähellä huoneen ikkunaa ja katseli äänettömänä. Alice seurasi hänen esimerkkiään ja tunsi juopuneen tanssijan Mellishiksi. Häntä seurasi kolme miestä, värikkäissä pukimissa ja reimalla tuulella, mutta verrattain selvinä. Heidän perässään tuli Cashel Byron, komeasti puettuna samettitakkiin ja ihomyötäisiin vaalearuskeihin housuihin, jotka toivat hänen sääriensä lihakset näkyviin. Hänkin näytti aivan selvältä, mutta hänen tukkansa oli pörrössä ja vasen silmä räpytti usein, samalla kuin sen viereinen silmäkulma ja poskipää olivat paljon keltaisemmat kuin hänen luonnollinen kasvojenvärinsä, joka näyttäytyi edukseen kasvojen oikealla puolen. Kävellen vakain askelin Mellishin luo, joka parhaallaan kehoitti kutakin lähelläolijaa vuoroonsa tulemaan ja ottamaan ryypyn hänen kustannuksellaan, hän tarttui tätä kaulukseen ja käski häntä ankarasti lopettamaan pöllömäisyydet. Mellish koetti syleillä häntä.
"Minun oma poikani", huudahti hän hellästi. "Hän on minun pikkuinen sydänkäpyni. Cashel Byron koko maailmaa vastaan painoon katsomatta. Bob Mellishin rahat —"
"Sinä juoppolalli", sanoi Cashel, viepoittaen häntä ympäri, kunnes hän oli pyörryksissä yhtä hyvin kuin päissäänkin, ja istuttaen hänet sitten väkisin penkille; "voisi luulla, ettet ole koskaan ennen eläessäsi nähnyt myllyä tai voittanut vetoa."
"Hiljaa, Byron", sanoi joku toisista. "Tuossa tulee loordi."
Loordi Worthington nousi portaita ylös, ilmeisesti kaikkein kiihtyneimpänä koko joukosta.
"Hieno mies!" huusi hän, taputtaen Cashelia olalle. "Mainio mies! Olet voittanut minulle tänään tinoja, ja tulet kyllä saamaan osasi niistä, vanha veikko."
"Minä treenasin hänet", sanoi Mellish, hoippuen jälleen esiin. "Minä treenasin hänet. Teidän armonnehan tuntee minut. Tunnettehan Bob Mellishin. Sananen teidän armollenne ka-kahdenkesken. Kysykää, kuka osaa panna läskin menemään ja lihakset tulemaan. Kysykäähän — pyydän teidän armonne luvalla. Mitä teidän armonne haluaa ottaa?"
"Varokaa, taivaan tähden!" huudahti loordi Worthington, siepaten hänestä kiinni, kun hän hoippui takaperin raidetta kohti. "Ettekö näe junaa?"
"Kyllä tiedän", sanoi Mellish vakavasti. "Olen täydessä reilassa. Ei sen paremmassa kukaan. Minä olen Bob Mellish. Kysykääs —"
"Kuule. Pois nyt täältä", sanoi eräs seurueesta, voimakas mies, jolla oli arpinen naama ja murskattu nenä, tarttuen Mellishiin ja työntäen hänet junaan. "Sinä tarvitset pihvin tuolle silmällesi, johon erehdyit saamaan hollantilaisen vasaramiehen, Byron. Siinä on nyt enemmän keltamaalia kuin mielelläsi haluat näyttää kirkossa huomenna."