"Kuulitko?" sanoi Alice. "Jotakin on varmaan tapahtunut."
"Toivon sitä", sanoi Lydia. "Tavallisesti näissä iltakutsuissa onkin vikana se, ettei mitään tapahdu. Älkää ilmoittako meitä, pyydän", lisäsi hän palvelijalle heidän noustessaan portaita. "Koska olemme tulleet näin myöhään, niin säästäkäämme herra Abendgassen tunteita menemällä sisään niin hiljaa kuin mahdollista."
Heidän ei ollut ollenkaan vaikea päästä sisään huomaamatta; sillä rouva Hoskyn piti hämärää kauniina, ja hänen huoneensa olivat vain himmeästi valaistut kahdella omituisella vaaleanpunaisella lasilyhdyllä, joiden sisällä lekotti utuiset liekit. Keskellä suurempaa huonetta oli granaatinvärisen plyyshiliinan kattama pöytä, jolla oli lukupulpetti ja kaksi hopeisiin kynttiläjalkoihin asetettua kynttilää, joiden valo, ollen lyhtyjä kirkkaampi, loi voimakkaat kaksoisvarjot seisovista ihmisryhmistä. Ympärilläoleva tila oli täytetty tuoleilla, joilla istui enimmäkseen naisia. Heidän takanaan pitkin seinänviertä seisoi rivi miehiä, joiden joukossa oli Lucian Webber. Kaikkien silmät olivat tähdätyt Cashel Byroniin, joka piti puhetta jollekin pöydän ääressä istuvalle parrakkaalle silmälasiniekka herralle. Lydia, joka ei vielä ennen ollut nähnyt Cashelia seurustelupuvussa eikä huolettomassa olossaan, hämmästyi hänen käyttäytymistään. Hänen silmänsä säihkyivät, hänen itseluottamuksensa piti seuruetta valloissaan, ja hänen karkea äänensä loi hiljaisuuden, jota se rikkoi. Hän oli loistavalla tuulella ja tehosti lauseitaan huitomalla ojennettua vasenta käsivarttaan, samalla kuin piti oikean käsivartensa koukistettuna tiukkaan liki ruumistaan ja silloin tällöin terästi huomautuksiaan heiluttamalla hienoisesti sen etusormea.
"— — toimeenpano-voima", lausui hän Lydian astuessa sisään. "Se on hyvin sattuva sana, hyvät herrat, ja sellainen, josta minä voin sanoa teille yhtä ja toista. Meille on sanottu, että jos tahdomme sivistää lähimmäisiämme, on meidän tehtävä se etupäässä oman elämämme esimerkillä, tulemalla itsekukin korkeimman kulttuurin kuvastimeksi, mitä tunnemme. Mutta minä kysyn nyt, kuinka voi kukaan tietää, että olette kulttuurin kuvastin? Ettehän voi kulkea kuin ilmoitusmies, kantaen selässänne taulua, jossa on julistettuna kaikki ne kauniit ajatukset, joita teillä on päässänne; ja siitä voitte olla varma, ettei kukaan ihminen pidä teidän pelkkää ulkonäköänne omaansa parempana. Te tarvitsette toimeenpanovoimaa: sitä te tarvitsette. Otaksukaamme, että kävelette pitkin katua ja näette jonkun miehen pieksävän naista ja näyttävän huonoa esimerkkiä sivistymättömille. No, teidän olisi tietysti annettava heille hyvä esimerkki, ja, jos olette mies, tahtoisitte pelastaa naisen; mutta te ette voi tehdä sitä pelkästään olemalla, sillä silloinhan antaisitte huonon esimerkin menemällä ohi ja jättämällä naisparan pieksettäväksi. Mitä teidän siis tarvitsee tietää kyetäksenne toimimaan aatteidenne mukaisesti? No, teidän tarvitsee tietää, miten iskeä miestä, milloin iskeä häntä ja mihin iskeä häntä; ja sitten tarvitsette rohkeutta puuttumaan asiaan ja tekemään sen. Se on toimeenpanovoimaa, ja se on kipeämmin tarpeen, kuin istua ja ajatella kuinka hyviä olette, mihin tämän herran opetus lopultakin koituu. Ettekö ymmärrä? Te tarvitsette toimeenpanovoimaa näyttääksenne esimerkkiä. Jos jätätte sen sivistymättömien asiaksi, silloin heidän esimerkkinsä leviää, vaan ei teidän. Ja katsokaamme asian poliittista puolta. Kuulin muutaman miehen sanovan puistossa eräänä sunnuntaina, että tässä maassa me emme voi tehdä mitään; sillä, sanoi hän, jos loordit ja suurtilalliset taikka joku muu ylimyssakki tahtoisivat ajaa meidät mereen, niin mitä muuta voisimme tehdä kuin mennä? Siellä joku herra nauraa tälle minun sanalleni; mutta minä kysyn häneltä, mitä hän tekisi, jos poliisit tai sotamiehet tulisivat tänä iltana ja käskisivät hänen lähteä mukavasta talostaan ja mennä Thamesiin? Sanoisiko hän heille ehkä, ettei hän ensi vaaleissa tulisi äänestämään heidän päämiehiään? Tai, jos siitä ei olisi apua, sanoisiko hän, että hän kehoittaisi tuttaviaankin tekemään samoin? Kaunista toimeenpanovoimaa sellainen! Ei, hyvät herrat. Älkää antautuko niiden petettäviksi, jotka ovat panneet rahansa peliin teitä vastaan. Ensimmäinen opittava on, miten tapella. Ei hyödytä mitään ostaa kirjoja ja tauluja, jollette tiedä, miten suojella niitä yhtä hyvin kuin omaa päätännekin. Jos tuo herra, joka nauroi, osaisi tapella ja kaikki hänen naapurinsakin osaisivat tapella, niin ei hänen tarvitsisi pelätä poliiseja, eikä sotamiehiä, ei ryssiä eikä preusseja, eikä ketään niistä miljoonista ihmisistä, jotka voivat olla hänen kimpussaan minä päivänä hyvänsä, niin hyvässä turvassa kuin hän luuleekin olevansa. Mutta, sanotte te, pankaamme toimeen työnjako. Älkäämme tapelko itse puolestamme, vaan palkatkaamme toiset tappelemaan puolestamme. Tämä osoittaa, miten jotkut ihmiset, saatuaan kiinni jostakin aatteesta, kehittävät sitä niin typerän pitkälle, että käy kiusaksi kuunnella heitä. Tappeleminen on itsesäilytyskeino: toinen ihminen ei voi tehdä sitä teidän puolestanne. Yhtä hyvin voisitte panna toimeen työnjaon päivällisenne syömiseen nähden ja palkata yhden miehen syömään pihvin, toisen perunat ja kolmannen juomaan oluen. Mutta otaksukaamme todistelun vuoksi, että palkkaatte toiset tappelemaan puolestanne. Entä jos joku toinen maksaa heille enemmän ja he tappelevat kieroon tai kääntyvät avoimesti teitä vastaan? Saisitte silloin syyttää yksinomaan itseänne siitä, että annoitte toimeenpanovallan rahalle. Sentähden sanon, että miehen ensimmäinen velvollisuus on oppia tappelemaan. Jollei hän kykene siihen, ei hän voi näyttää esimerkkiä; hän ei voi puolustaa omia eikä lähimmäisensä oikeuksia; hän ei voi säilyttää ruumiinterveyttään; ja jos hän näkee voimakkaan pahoinpitelevän heikompaansa, ei hän voi tehdä enempää kuin luikkia pois ja ilmoittaa lähimmälle poliisille, joka todennäköisesti ei ehdi paikalle ennenkuin pahin on jo tehty. Ja vaikka hän tuleekin sitten tämän rouvan salonkiin ja tekee itsensä kuvastimeksi, ei hän voi tuntea itseään mieheksi sen jälkeen. Suvaitkaa kuitenkin ymmärtää minua, hyvät herrat: en tarkoita, että teidän tulisi ottaa kaikki, mitä sanon, liian täsmällisesti — liian kirjaimellisesti, niin sanoakseni. Jos näette miehen pieksävän naista, on teidän mielestäni mentävä väliin periaatteen vuoksi. Mutta älkää odottako naisen kiittävän teitä siitä; ja pitäkää silmällä häntä: älkää antako hänen päästä taaksenne. Mitä mieheen tulee, antakaa hänelle vain kerran niin että tuntuu, ja menkää pois. Älkää koskaan pysähtykö ja antautuko katutappeluun; sillä se on alhaista ja päättyy yleensä huonosti kaikille asianosaisille. Tämä on kuitenkin vain pieni käytännöllinen neuvo. Se ei muuta sitä suurta periaatetta, että teidän on hankittava itsellenne toimeenpanovoimaa. Kun saatte sitä, tulee teillä olemaan rohkeuttakin; ja mikä parempi, rohkeudestanne tulee olemaan teille jotain hyötyäkin. Sillä vaikka teillä olisikin rohkeutta luonnostaan, niin, jollei teillä ole yhtä hyvin toimeenpanovoimaa, johtaa rohkeutenne teidät vain ottamaan selkäänne sellaisilta miehiltä, joilla on sekä rohkeutta että toimeenpanovoimaa; ja mitä hyvää siitä on teille? Ihmiset sanovat, että olette sisukas mies; mutta he eivät hanki teille panoksia, jollette voi niitä voittaa. Teidän olisi paljon parempi pistää sisunne taskuun ja heittää sieni ylös niinkauankuin näette tehdä sen.
"Tästä sisu-kysymyksestä on minulla vielä sanottavana jotakin, mikä on keventävä professorin mieltä erääseen seikkaan nähden, josta hän tuntui olevan levoton. En ole musiikkimies; mutta tahdonpa näyttää, kuinka mies, joka ymmärtää yhden taiteen, ymmärtää kaikkia taiteita. Ymmärsin professorin huomautuksista, että on olemassa musiikin alalla Wagner-niminen mies, joka on niin sanoaksemme sisukas säveltäjä, ja että musiikin harrastajat, vaikka eivät voikaan kieltää, että hänen sävellyksensä ovat ensiluokkaisia ja että hän, niin sanoaksemme, voittaa ottelunsa, kuitenkin koettavat väittää, että hän voittaa ne ikäänkuin ulkolais-tavalla ja ettei hänellä ole todellista tieteellisyyttä. Nyt tahdon sanoa professorille, ettei hänen tarvitse välittää sellaisesta puheesta. Kuten vast'ikään osoitin teille, ei hänen sisunsa hyödyttäisi häntä ollenkaan ilman tieteellisyyttä. Hän olisi ehkä voinut lyödä muutamia toisen luokan kykyjä äkkisyöksyllä nuorena ollessaan; mutta hän ei olisi voinut kestää niin kauan kuin hän on kestänyt, jollei hän olisi samalla taitava. Hänen tyylinsä uutuus se panee ihmiset ymmälle; sillä, huomatkaa, jokaisen ihmisen on kehitettävä itsestään oma tyylinsä; eikä hyödytä ollenkaan ajatella, että tyylin on oltava sama kuin viimeksi-edellisen, tai oikea lähinnä-seuraavalle, tai joku kertakaikkiaan määrätty normaalityyli, ja että kaikki muut tyylit ovat vääriä. Tietämättömyydestä tässä suhteessa puhutaan enemmän pötyä kuin mistään muusta syystä. Tulette huomaamaan, että ne, jotka halventavat professori Wagneria, ovat joko kateellisia, tai ovat he vanhoja esiintyjiä, jotka eivät ole tottuneet hänen tyyliinsä ja luulevat, että kaiken uuden täytyy olla huonoa. Odottakaahan joku aika, niin, uskokaa minun sanaani, he tekevät kerrassaan täyskäännöksen ja vannovat, ettei hänen tyylinsä ole lainkaan uutta ja että hän on varastanut sen joltakin, jonka he näkivät ollessaan kymmenvuotiaita. Historia näyttää, että niin on sellaisten miesten laita ollut kaikkina aikoina, kuten tämä herra sanoi; ja hän mainitsi teille esimerkkinä Beethovenin. Mutta sellainen esimerkki ei teihin tehoa, koska tuskin yksi miljoonasta on koskaan kuullutkaan Beethovenista. Ottakaamme mies, josta jokainen on kuullut: Jack Randall! Ihan samaa sanottiin hänestäkin. Tämän jälkeen ei enää tarvitse hakea esimerkkiä musiikkimiesten joukosta. Totuus on, että maailmassa on siinä määrin kateellisia ja pahansuopia ihmisiä, etteivät he voi sietää kelpo miehelle tunnustettavan hänen ansioitaan; ja jos heidän täytyy myöntää hänen pystyvän johonkin, niin he koettavat todistaa, että on jotakin muuta, johon hän ei pysty. Tahdon nyt valaista tämän teille lyhyesti ja asiallisesti. Tämä saksalainen herra, joka tietää musiikkiasiat perinpohjin, sanoi monien uskottelevan, että tällä Wagnerilla on sisua, mutt'ei tieteellisyyttä. No niin, minä, vaikk'en tiedä mitään musiikista, tahdon lyödä kanssanne viisikolmatta puntaa vetoa siitä, että on olemassa toisia, jotka myöntävät hänen olevan täynnä tieteellisyyttä, mutta väittävät häneltä puuttuvan sisua ja sanovat, että kaikki, mitä hän tekee, tulee hänen päästään, mutt'ei sydämestään. Siitä tahdon lyödä vetoa kaksikymmentäviisi puntaa; ja olkoon talon herra panostenhaltija, ja saksalainen herra erotuomari. No? Hyvä, näen mielihyväkseni, ettei ole haasteen vastaanottajia.
"Nyt siirrymme erääseen toiseen pikku kohtaan, jonka saksalainen professori unohti. Hän kehoitti teitä oppimaan — kehittämään itseänne paremmiksi ja viisaammiksi päivä päivältä. Mutta hän ei sanonut teille, mikä on syynä siihen, että te ette halua oppia, huolimatta hänen neuvostaan. Otaksun, että hän, ollen muukalainen, pelkäsi loukkaavansa tunteitanne puhumalla teille liian avoimesti. Mutta te ette ole niin arkanahkaisia, että loukkautuisitte muutamasta suorasta sanasta, siitä olen vakuutettu; siksi sanonkin teille suoraan, että syy siihen, ettette te tahdo oppia, ei ole siinä, ettette haluaisi olla viisaita, tai että olisitte laiskempia kuin monet, jotka ovat oppineet hyvän joukon; vaan siinä, että te soisitte ihmisten luulevan, että tiedätte jo kaikki — että häpeätte käydä koulua ihmisten nähden; ja te arvelette, että jos vain pidätte suunne kiinni ja näytätte viisailta, niin voitte päästä elämän läpi tietämättömyytenne ilmi tulematta. Mutta mitä hyödyttää valhe ja uskottelu? Mitä haittaa, jos joku hävytön nulikka nauraakin kömpelöille alkuyrityksillenne? Mitä hyödyttää aina ajatella sitä, miltä itse näytätte, kun järkenne pitäisi sanoa teille, että muut ihmiset ajattelevat vain omaa näköään eikä teidän näköänne? Iso poika ei kylläkään näytä hyvältä alaluokalla; mutta kun hän uurastaa itsensä ylemmäksi, niin hän on iloinen siitä, että aloitti. Puhun teille juuri erikoisesti siitä syystä, että olette lontoolaisia, ja lontoolaiset vievät voiton koko luomakunnasta itseluulottelussa. En kuitenkaan kannata tätä herraa kaikessa, mitä hän sanoi. Kaikki tuo ponnistelu ja rehkiminen maailman parantamiseksi on suuri erehdys; ei siksi, ettei olisi hyvä parantaa maailmaa, jos vain tietää miten se on tehtävä, vaan koska rehkiminen ja ponnistelu on huonoin tapa käydä suorittamaan jotakin asiaa. Se antaa ihmiselle huonon tyylin ja heikontaa häntä. Se osoittaa, ettei hän usko itseensä paljoa. Kun kuulin professorin rehkivän ja ponnistelevan niin hartaasti saadakseen teidät uudistamaan sitä ja tätä ja tuota, niin sanoin itsekseni: Hänen täytyy vakuuttaa itseäänkin yhtä hyvin kuin meitä. Se ei ole vakaumuksen kieltä. Kenen —"
"Todellakin, herra", sanoi Lucian Webber, joka oli tunkeutunut pöydän luo, "minun mielestäni, kun olette jo puhunut meille jokseenkin pitkään, ja kun täällä on läsnä muitakin henkilöitä, joiden mielipiteet arvattavasti herättävät yhtä suurta uteliaisuutta kuin teidänkin — —" Hänet keskeytettiin huudahduksilla: "Kuulkaa, kuulkaa!" sekä heti perään: "Ei, ei!" ja: "Jatkakaa!" lausuttuina hillitymmin kuin tavallisesti julkisissa kokouksissa, mutta vilkkaammin kuin yleensä on tapana salongeissa. Cashel, joka oli hetkiseksi joutunut jonkun verran hämmennyksiin, kääntyi Lucianin puoleen ja lausui äänensävyllä, joka oli tarkoitettu hillitsemään, mutta samalla pitämään mielillä hänen kärsimättömyyttään: "Älkäähän hätäilkö, sir. Ehkäpä voin sanoa teille jotakin, jota ette tiedä, ennenkuin keskeytätte." Sitten hän kääntyi jälleen seurueen puoleen ja jatkoi esitystään.
"Puhuimme ponnistelusta, kun tämä nuori herra otti tunkeutuakseen piiriin. Mitään asiaa ei voida suorittaa niin sanoakseni taiteellisesti, jos se suoritetaan ponnistamalla. Jollei jotakin asiaa voida tehdä kevyesti ja huokeasti, levollisesti ja varmasti, jätettäköön se kokonaan tekemättä. Kuulostaa omituiselta, vai mitä? Mutta sanonpa teille vielä omituisemman asian. Mitä enemmän ponnistatte, sitä vähemmän tuloksia saavutatte. Väen väkisin taiteilijaksi tekeytyvä ei ole mikään taiteilija. Sen olen oppinut omassa ammatissani (älkäämme huoliko tällä haavaa siitä, mikä ammatti se on, koska naiset voisivat sen johdosta ajatella minusta huonoa). Mutta kaikissa ammateissa sellainen työ, jossa näkyy vaivan, pingoituksen, pyrkimyksen merkkejä — kuten saksalainen herra sanoi — tai millaisen ponnistuksen merkkejä tahansa, on tekijänsä voimien yli käyvää, eikä niin ollen hyvin suoritettua työtä. Ehkä se käy yli hänen luonnollistenkin voimiensa; mutta luultavampaa on, että hän on saanut huonon kouluutuksen. Monet opettajat panevat oppilaansa ponnistamaan ja jännittämään voimiaan niin, että he kuluvat loppuun, sekä ruumiiltaan että sielultaan, muutamissa kuukausissa. Olkaa vakuutetut, että sama pitää paikkansa muissakin taiteissa. Oppilaanani oli kerran viuluniekka, joka sai palkkaa sata guineaa parin kolmen sävelen soittamisesta; ja hän sanoi, että aivan samoin oli viulunsoitonkin laita — että jos puristatte lujasti viulunjousesta, tai jos purette vain hampaannekaan kovasti yhteen, niin ette kykene muuta kuin kitkuttamaan niiden lailla, jotka soittavat orkestereissa saaden palkkaa muutaman shillingin illalta."
"Kuinka paljon meidän vielä on kestettävä tuota järjettömyyttä?" sanoi Lucian kuuluvasti, kun Cashel pysähtyi vetämän henkeään. Cashel kääntyi ja katsoi häneen.
"Peijakas vie", kuiskasi loordi Worthington toverilleen, "tuon miehen olisi paras olla varovainen. Toivon, että hän pitäisi suunsa kiinni."