"Olen todella kauhean pahoillani, rouva Hoskyn. Byron teki siinä kovin pahasti. Mutta Webber oli myös tavattoman ilkeä."
Rouva Hoskyn, jonka harmia vielä lisäsivät anteeksipyytelyt, joita hän ei ollut vaatinut, ja jotka asettivat hänet häpeälliseen syyttäjän asemaan, vastasi kylmästi: "Herra Byron. Kiitos: olin unohtanut", ja oli kääntymässä poistuakseen, kun Lydia tuli hänen luokseen esitelläkseen Alicen ja selittääkseen, minkätähden hän oli saapunut ilmoittamatta. Loordi Worthington käytti tilaisuutta parantaakseen Cashelin luottoa vetämällä esiin Lydian tuttavuuden tämän kanssa.
"Kuulitteko yhteisen ystävämme herra Byronin puhetta, neiti Carew? Sangen luonteenomainen, minun mielestäni."
"Kyllä", sanoi Lydia. "Toivon, että rouva Hoskynin vieraat tuntevat kaikki hänen tyylinsä. Muuten heidän on täytynyt hiukan hämmästyä häntä."
"Niin", sanoi rouva Hoskyn, alkaen arvella, olisiko Cashel mahdollisesti jokin hyvintunnettu erikois-laatuinen nero. "Hän on hyvin omituinen. Toivon, ettei herra Webber ole loukkautunut."
"Jos hänen tahdikkuutensa olisi ollut yhtä suuri kuin tuon toisen, ei sitä olisi hänelle tapahtunut", sanoi Lydia. "Herra Byron teki todella erittäin taitavasti iskiessään kumoon serkkuni keskellä salonkia aiheuttamatta pahennusta kenellekään."
"Näettehän, rouva Hoskyn, yleisön tuomio on: 'parahiksi hänelle'", sanoi loordi Worthington.
"Sillä jälkihuomautuksella, että molemmat herrat osoittivat täydellistä piittaamattomuutta emäntänsä mukavuudesta", sanoi Lydia. "Ihmiset kuitenkin uhraavat käytöstapansa mielentilalleen niin harvoin, että olisi sääli moittia heitä. Ette kai suosi sovinnaisuutta, rouva Hoskyn?"
"Suosin hyviä tapoja, vaikkakaan en sovinnaisia tapoja."
"Ja arvelette, että niiden välillä on ero?"