" Tunnen, että niiden välillä on ero", sanoi rouva Hoskyn arvokkaasti.
"Niin minäkin", sanoi Lydia; "mutta tuskinpa kukaan voi vaatia toisia vastaamaan omista yksilökohtaisista käsityksistään."
Lydia poistui toiseen osaan huonetta odottamatta vastausta. Koko tämän ajan Cashel seisoi ilman ystäviä, useimpien lähelläolijoiden tuijottelun esineenä, mutta kenenkään puhuttelematta häntä. Naiset katselivat häneen kylmästi, jotta ei epäiltäisi heidän ihailevan häntä; ja miehet silmäilivät häntä jäykästi kansallistapansa mukaan. Sen jälkeen kuin hän oli tuntenut yleisön joukosta Lydian, oli hänen itseluottamuksensa sijaan tullut aavistus, että hän oli käyttäytynyt pöllömäisesti. Hän tunsi itsensä yksinäiseksi ja noloksi; jollei hänen ammattinsa olisi totuttanut häntä näyttämään iloista naamaa epäsuotuisissakin olosuhteissa, olisi hän piiloutunut huoneen pimeimpään nurkkaan. Samoin kuin useat hänen ammattikuntansa etevät edustajat, oli hän jokseenkin herkkä kyynelöimään, kun hänen tunteitansa haavoitettiin; ja hänen kasvojenilmeensä oli nopeasti masentumassa, kun loordi Worthington lähestyi häntä.
"Minulla ei ollut aavistustakaan, että olit sellainen puhuja, Byron", sanoi hän. "Sinähän voit ruveta papiksi, sittenkuin hylkäät nykyisen ammattisi. Vai mitä?"
"Minua ei ole kasvatettu nykyiseen ammattiini", sanoi Cashel; "ja minä tiedän miten puhutaan sivistyneille ihmisille yhtä hyvin kuin niillekin, jotka teidän luulonne mukaan ovat minun omaa lajiani. Älkää olko huolissanne minusta. Minä osaan kyllä olla kuin kotonani."
"Tietysti, tietysti", sanoi loordi Worthington lepytellen. "Voihan jokainen nähdä käytöksestäsi, että olet herrasmies: tunnustetaanhan se piirissäkin. Muuten, ymmärräthän — et kai pane pahaksesi, että sanon sen — en olisi uskaltanut tuoda sinua tänne."
Cashel pudisti päätään, mutta oli mielissään. Hän luuli vihaavansa imartelua; jos loordi Worthington olisi sanonut hänelle, että hän oli Englannin paras nyrkkeilijä — kuten hän arvattavasti olikin — olisi hän halveksinut häntä. Mutta häntä halutti uskoa tuota käytöksestään lausuttua valheellista kohteliaisuutta, ja senvuoksi hän oli täysin vakuutettu sen vilpittömyydestä. Loordi Worthington huomasi tämän ja poistui, hyvillään omasta tahdikkuudestaan, etsimään rouva Hoskynia, vaatiakseen tätä täyttämään lupauksensa madame Szczymplican esittämiseen nähden, jonka lupauksen rouva Hoskyn, rangaistakseen häntä Cashelin sopimattomasta käytöksestä, oli salaa mielessään päättänyt jättää täyttämättä.
Cashel alkoi ajatella, että hänen olisi parasta lähteä. Lydian ympärillä oli miehiä, jotka puhuivat hänelle saksaa. Hän tunsi olevansa kykenemätön puhumaan oppineesti edes englantia; ja sitäpaitsi hän oli varma, että Lydia oli suutuksissaan hänelle siitä, että hän oli kaatanut kumoon hänen serkkunsa, joka nyt keskusteli vakavasti neiti Goffin kanssa. Äkkiä kuului hirmuinen ääni, aiheuttaen yleisen säpsähdyksen ja vaikenemisen. Herra Jack, kuuluisa säveltäjä, oli avannut pianon ja valaisi joitakin kohtia keskustelun alaisena olevasta musiikkikappaleesta päästäen rämiseviä ääniä kurkustaan ja säestäen niitä joillakin soinnuilla. Cashel nauroi ääneen pilkallisesti suunnatessaan kulkunsa ovea kohti ihmisjoukon keskitse, joka nyt painautui pianon ympärille, jonka ääreen madame Szczympliqa oli juuri tullut herra Jackin avuksi. Lähellä ovea, soittokoneesta etäällä olevassa sopukassa, hän tapasi Lydian erään keski-ikäisen herran seurassa, joka ilmeisesti ei ollut professori eikä taiteilija.
"Abengas on hyvin etevä mies", sanoi herra. "Olen pahoillani, etten kuullut hänen luentoaan. Mutta minä jätän kaiken sellaisen Marylle. Hän ottaa yläkerrassa vastaan ihmiset, jotka nauttivat korkeista taiteista; ja minä vien järkevät miehet alas puutarhaan tai tupakkahuoneeseen, riippuen siitä millainen sää on."
"Mitäs järkevät naiset tekevät?" kysyi Lydia. "He saapuvat myöhään", sanoi herra Hoskyn ja nauroi sitten tuolle sutkaukselleen, kunnes huomasi Cashelin, jonka vointia hän kohta tiedusteli, pudistaen hänen kättään lämpimästi ja saaden vastineeksi turruttavan puserruksen. Niin pian kuin hän näki Lydian ja Cashelin olevan tuttuja, pujahti hän pois jättäen heidät pitämään seuraa toisilleen.