"Hän on niin raukkamainen kuin taitaakin", sanoi Cashel. "Se on kaikki Monkki-ukon syytä. Hän on syöttänyt hänet täyteen valheita minusta. Mutta hän on kyllä ihan yhtä paha ilmankin. Tiedätkö, Gully, minä vihaan äitiäni."

"Oi, älä nyt!" sanoi Gully kauhistuneena. "Se on vähän liian paksua, veikkonen. Mutta kyllä hänen sentään olisi pitänyt pulittaa edes jonkun vähän."

"Minä en tiedä mitä sinä aiot tehdä, Gully, mutta minä aion karata. Jos hän luulee, että aion jäädä tänne vielä kahdeksi vuodeksi, niin hän erehtyy hurjan pahasti."

"Olisi kamalan kiva jutku karata", sanoi Gully hihittäen. "Mutta", lisäsi hän vakavasti, "jos todella tarkoitat sitä, niin tulimmainen, minä lähden myös! Wilson on juuri antanut minulle tuhat riviä, ja pahus vieköön, jos rupean niitä kääntämään!"

"Gully", sanoi Cashel, kulmiensa rypistyksen synkentyessä uhkaavaksi; "minä tahtoisin nähdä jommankumman noista jehuista, jotka näimme yhteismaalla, iskevän tohtorin kimppuun — laillisessa ottelussa, näet."

Vesi herahti Gullyn suuhun. "Niin", sanoi hän henkeään pidättäen; "varsinkin sen, jota he kutsuivat Puijariksi. Yksi erä jo riittäisi tuolle vanhalle rahjukselle. Lähdetään leikkikentälle; minä saan nuuskaa, jos minut tavataan täältä."

II.

Seuraavana yönä tunki pilvien läpi juuri sen verran valoa, että Panleyn yhteismaan saattoi erottaa mustana aavana, jonka vaaleintakin vivahdusta vasten kappale syttä olisi näyttänyt kalpealta. Ei ainoaakaan ihmisolentoa ollut liikkeellä mailin laajuudella Moncrief Housen lähistöllä, jonka savutorvet, aavemaisen valkeina kuun puoleiselta sivultaan, loivat pitkiä varjoja hopeanharmaille kattoliuskoille. Hiljaisuuden oli juuri rikkonut neljänneksen yli kahdentoista lyönti kaukaisesta kirkontornista, kun erään savupiipun pimeästä varjosta pisti esiin ihmispää. Se kuului pojalle, jonka ruumis kohta sen jälkeen tuli kiemurrellen ulos avonaisesta kattoikkunasta. Saatuaan hartiansa ulos kääntyi hän kasvot ylöspäin, tarttui pienoiseen päätyyn, jossa kattoikkuna sijaitsi, veti itsensä kokonaan ulos ja hiipi varovasti alaspäin reunakaidetta kohti. Heti hänen jäljessään seurasi toinen poika.

Moncrief Housen portti oli julkisivun vasemmanpuoleisessa kulmassa ja sen yläpuolella oli korkea holvikaari, jonka laki oli tasainen, niin että sitä voi käyttää parvekkeena. Porttiholvin korkuinen muuri yhdisti talon julkisivun rajamuuriin, aidaten osaltaan hedelmätarhaa, joka oli talon vieressä nurmikon ja leikkikentän välissä. Kun pojat olivat hiipineet reunakaidetta pitkin juuri porttiholvin yläpuolella olevalle kohdalle, pysähtyivät he, ja kumpikin laski kenkäparin alas parvekkeelle pitkän ongensiiman avulla. Kun kengät olivat turvallisesti määräpaikassaan, päästivät he siimatkin putoamaan ja palasivat sisälle taloon toisen kattoikkunan kautta. Kului minuutti. Sitten he ilmestyivät jälleen porttiholvin laelle ikkunasta, jonka parvekkeena se toimi. Siinä he panivat kengät jalkaansa ja suuntasivat kulkunsa hedelmätarhan muurille. Heidän ryömiessään sitä pitkin kuiskasi takimmainen poika:

"Kuule, Cashy."