"Muistan", sanoi Lucian, hiukan hämillään viittauksesta.
"Tuttavuuteni tämän miehen kanssa on juuri kuvaava tapaus. Hän on tyrkyttänyt minulle tuota kauheaa ammattiaan joka kerta kun olemme tavanneet. Olenpa suorastaan nähnyt julkisesti hurrattavan hänelle nyrkkeilijäsankarina. Ja kuitenkin, kun en ollut asian jäljillä enkä edes tiennyt sellaisen ammatin olemassaolosta, olen katsellut kaikkea näkemättä mitään."
Lydia kertoi sitten seikkailunsa Sohossa ja kuunteli välinpitämättömyyden täydellä kärsivällisyydellä Lucianin nuhteita hänen varomattomuudestaan, kun hän kulki jalan kaupungilla yksinään.
"Saanko kysyä", lisäsi Lucian, "mitä aiot tehdä tässä asiassa?"
"Mitä sinä tahtoisit minun tekevän?"
"Lopettavan tuttavuutesi hänen kanssaan heti paikalla. Kieltävän häneltä pääsyn taloosi mitä selkeimmin sanoin."
"Miellyttävä tehtävä!" sanoi Lydia ivallisesti. "Mutta minä teen sen — enkä niin paljon siitä syystä, että hän on nyrkkitaistelija, kuin siitä, että hän on harjoittanut petosta. Mene nyt kirjoituspöydän luo ja summittele minulle sovelias kirje hänelle lähetettäväksi." Lucianin naama venähti. "Luulen", sanoi hän, "että voit tehdä sen paremmin itse. Se on hieman arkaluontoinen asia."
"Niin. Se ei ole niin helppo kuin mitä äskeinen kehoituksesi antoi ymmärtää. Muuten en olisi pyytänyt sinun apuasi. Niin ollen —" Hän viittasi jälleen pöytään.
Lucian ei keksinyt välttävää estettä. Hän istuutui vastahakoisesti pöydän ääreen ja hetken mietittyään kyhäsi seuraavan luonnoksen:
Neiti Carew lähettää kohteliaan tervehdyksen hra Cashel Byronille ja pyytää ilmoittaa hänelle, ettei hän tule olemaan kotona jäljelläolevana seurustelukautena kuten tähän saakka. Sentähden on hänen valitettavasti luovuttava ilosta nähdä häntä luonaan perjantai-iltana.