"Luullakseni pidät tämän riittävänä", sanoi Lucian.
"Kyllä kai", sanoi Lydia, hymyillen lukiessaan luonnosta. "Mutta mitä minun on tehtävä, jos hän loukkaantuu, tulee tänne, särkee ikkunat ja pieksää Bashvillen? Sellaista tekemään tällainen kirje ärsyttäisi ainakin minua."
"Ei hän uskalla ruveta rettelöimään. Mutta tahdon kyllä ilmoittaa poliisille, jos tunnet itsesi levottomaksi."
"Ei millään muotoa. Meidän ei tule osoittautua häntä huonommiksi rohkeudessa, joka, kuten otaksun, on hänen päähyveensä."
"Jos kirjoitat kirjeen nyt, niin vien sen postiin."
"Ei, kiitos. Lähetän sen muitten kirjeitteni mukana."
Lucian koetti odottaa, mutta Lydia ei tahtonut kirjoittaa hänen läsnäollessaan. Lucian lähti siis pois, suurin piirtein katsoen tyytyväisenä käyntinsä tuloksiin. Hänen mentyään Lydia merkitsi hänen luonnoksensa siististi ja pani sen laatikkoon. Sitten hän kirjoitti Cashelille seuraavasti:
Arvoisa hra Cashel Byron. Olen juuri saanut selville salaisuutenne: Olen pahoillani, mutta Te ette saa tulla enää. Jääkää hyvin.
Teidän vilpitön Lydia Carew.
Lydia säilytti tämän kirjeen seuraavaan aamuun, jolloin hän luki sen läpi huolellisesti. Sitten hän lähetti Bashvillen viemään sen postiin.