Nyt voin, tekemättä Sir Edward Greylle enempää vääryyttä kuin sen hituisen, mitä ei voi välttää, ryhtyä esittämään tarinaa diplomaattisista neuvotteluista sellaisina kuin ne näyttävät kongressista, joka minun otaksumani mukaan järjestää ne ehdot, minkä mukaan Europan on määrä iät kaiket elää suuremmassa tai vähemmässä määrin onnellisena.
SODAN DIPLOMAATTINEN HISTORIA.
Todistuskappaleena siitä, kuinka meikäläiset ulkoasiain-ministeriön junkkaridiplomaatit saattoivat meidät sotaan, on Valkoinen kirja, Sekalaista N:o 6 (1914), joka sisältää europpalaisia selkkauksia käsittelevää kirjeenvaihtoa ja on sittemmin julkaistu uudelleen erään myöhemmän Valkoisen kirjan yhteydessä. Näistä useasti siteeratuista ja harvoin luetuista asiakirjoista näemme, kuinka kaikkien kansakuntien junkkarit, ne miehet, jotka vuosikausia ovat hokeneet "sen täytyy tulla" ja vaatineet Englannissa asevelvollisuutta ja suurempiin yrityksiin pystyviä sotajoukkoja, hiukan hätkähtävät huomatessaan yht'äkkiä, että nyt se on tullut. He ryntäilevät ulkoasiain-ministeriöstä lähetystöön ja lähetystöstä palatsiin vikisten: "Tämä on hirveätä. Ettekö voi estää sitä? Koettakaa nyt olla järkeviä. Ajatelkaahan seurauksia", j.n.e. Yksi ainoa heidän joukossaan säilyttää päänsä selvänä ja katselee tosiasioita suoraan silmiin. Tämä mies on Sasonov, Venäjän ulkoasiain-ministeri. Hän koettaa kaiken aikaa saada Sir Edward Greytä ottamaan miehekkäästi vastaan sen, mitä ei voi välttää. Hän toistaa toistamistaan: "Tiedätte varsin hyvin, että teidän on mahdotonta estää Europpaa sodasta. Tiedätte, että sopimus pakottaa teidät taistelemaan Saksaa vastaan, jos Saksa käy Ranskan kimppuun. Tiedätte, että olette jo valmistautuneet taisteluun; että Britannian armeijaa komentaa jo ranskalais-brittiläinen sotaneuvosto, että teidän on mahdotonta peräytyä kunnialla. Tiedätte, että tuo Itävallan vanhus, joka olisi jo vuosia sitten katsottu yli-ikäiseksi, jos olisi ollut veronkantaja, on päättänyt ryhtyä sotaan Serbiaa vastaan ja lähetti tuon typerän neljänkymmenen kahdeksan tunnin ulttimaattumin, kun me olimme kaikki maalla, jotta voisi ruveta taistelemaan, ennenkuin ennättäisimme takaisin pitämään häntä kurissa. Tiedätte, että hänellä on takanaan Wienin jingo-roskaväki. Tiedätte, että jos hän ryhtyy sotaan, niin Venäjän on mobilisoitava. Tiedätte, että Ranskan on yhdyttävä meihin, kuten teidänkin Ranskaan. Tiedätte, että sillä haavaa kuin me mobilisoimme, on Saksalla, tuon vanhan miehen liittolaisella, vain yksi epätoivoinen voiton mahdollisuus, nimittäin lyödä meidän liittolaisemme Ranska miljoonainsa loistavalla hyökkäyksellä ja pyyhältää sitten takaisin kohdatakseen meidät Veikselin luona. Tiedätte, ettei tätä voi estää muuten paitsi siten, että Saksa tekee Itävallalle vakavia huomautuksia ja vaatii Serbian kysymystä käsiteltäväksi kansainvälisessä tuomioistuimessa eikä sodassa. Tiedätte, ettei Saksa uskalla tehdä tätä, koska sen liitto Itävallan kanssa on turva Ranskan ja Venäjän välistä liittoa vastaan, ja ettei se missään tapauksessa halua tehdä sitä, koska Kaiserin asemassa olevasta henkilöstä on luonnollisesti varsin vastenmielistä sallia edesvastuuttomien vallankumouksellisten murhata kuninkaallisia henkilöitä eikä hän voi arkkiherttuan murhan jälkeen ajatella kyllin pahaa Serbiasta. Meillä on vain yksi ainoa mahdollisuus välttää tuhon päivää; perin vähäinen se on, mutta kannattaa kuitenkin koettaa. Te torjuitte sodan Algeciras-kriisissä ja sitten taas Agadir-kriisissä ilmoittamalla, että aioitte ryhtyä taisteluun. Koettakaahan uudestaan. Kaiser on jäykkäniskainen siitä syystä, ettei usko teidän rupeavan taistelemaan tällä kertaa. No niin, todistakaa hänelle, että aiotte. Hän joutuu silloin niin hirvittävän ylivallan alaiseksi, ettei kenties uskalla moisesta hinnasta tukea Itävallan Serbialle antamaa ulttimaattumia. Ja jos Itävalta tulee täten pakoitetuksi menettelemään oikeudellisesti Serbiaan nähden, niin me venäläiset tyydymme, eikä silloin synny sotaa."
Sir Edward ei kyennyt ymmärtämään tätä. Hän on vapaamielisen hallituksen jäsen maassa, missä sellaisella miehellä ei ole mitään valtiollista uraa, joka ei aseta oman puolueensa valtaa kaikkien muiden näkökohtien edelle. Mitä olisivatkaan The Daily News ja The Manchester Guardian sanoneet, jos hän olisi Bismarckin tapaan muitta mutkitta huomauttanut: "Jos sota kerran syttyy, niin ei Englannin ja Preussin välistä vanhaa riitaa ratkaista lähettiläiden teekutsuissa ja areiopageissa, vaan verellä ja raudalla." Turhaan toisti Sasonov: "Mutta jos kerran aiotte taistella, kuten hyvin tiedätte tekevänne, miksi ette sano sitä?" Koska Sir Edward oli Sir Edward eikä Winston Churchill tai Lloyd George, ei hän voinut myöntää aikovansa taistella. Päin vastoin hän vakuutti meille, ettei hänellä ollut mitään velvollisuutta ryhtyä taistelemaan. Hän vakuutti Saksalle, ettei hänellä ollut vähintäkään vakavaa aikomusta ryhtyä taistelemaan. Ja koska Saksa oli varma siitä, että se voisi Itävallan avulla murskata Ranskan toisella kädellä ja Venäjän toisella kädellä, jos Englanti vain pysyisi loitolla, se antoi Itävallan heittää tulitikun ruutikellariin.
PATTERI PALJASTUU.
Silloin ulkoasiain-ministeriö, joka aina toimii rakastettavan ja suositun, mutta sekavan välineensä Sir Edwardin kautta, paljasti junkkari-militaristisen patterinsa. Hän ilmoitti äkkiä, että Englannin oli otettava osaa sotaan, vaikka ei sanonutkaan sitä vielä Englannin kansalle, koska diplomaattisten perimätapojen mukaan on sopimatonta ilmoittaa sille mitään, ennenkuin käy liian myöhäiseksi vastustaa asiaa. Mutta hän sanoi sen Saksan lähettiläälle. Hengenvaaralliseen satimeen joutuneena koetti prinssi Lichnovsky epätoivoisena säilyttää rauhaa Saksan ja Suur-Britannian välillä. Lupaisimmeko säästää Saksan, jos Belgia jätettäisiin loukkaamattomaksi? Emme. Tahtoisimmeko ilmoittaa, millä ehdoilla säästäisimme Saksan? Emme. Entä jos Saksa lupaisi, ettei se anastaisi Ranskalta alueita? Emme. Emmekö edes, vaikka he lupaisivat olla koskematta Ranskan siirtomaihin? Emme. Eikö sitten ollut mitään pelastuskeinoa? Sir Edward oli vilpitön. Hän myönsi, että oli olemassa vain yksi mahdollisuus: yleinen mielipide vapaamielisten keskuudessa ei kenties hyväksyisi sotaa, ellei Belgian puolueettomuutta loukattaisi. Ja hän varustausi tämän mahdollisuuden varalta toimittamalla Englannin sotaan päivää varemmin kuin antoi parlamentille tiedon asiasta.
Kaikki tämä on kerrottu diplomatian kielellä Valkoisen kirjan riveillä tai rivien välissä. Tämä kieli ei ole niin suorasukaista kuin minun kieleni; mutta ratkaisevassa kohdassa se on kyllin selvää. Sasonovin sävy on kohteliaan diplomaattista N:o 6:ssa, mutta N:o 17:ssä hän päästää kielensä valloilleen. "En usko, että Saksa toden teolla haluaa sotaa; mutta sen kannan määrää teidän kantanne. Jos asetutte lujasti Ranskan ja Venäjän puolelle, ei synny sotaa. Jos nyt luovutte niistä, niin tulee vuotamaan verivirtoja, ja lopulta teidät pakotetaan kuitenkin sotaan." Hän oli aivan oikeassa; mutta hän ei käsittänyt, että juuri sotaa meidän junkkarimme halusivatkin. He eivät uskaltaneet ilmaista sitä itselleen; eivätkä he luonnollisesti uskaltaneet ilmaista sitä hänellekään. Ja kenties hän harrasti itsekin sotaa niin voimakkaasti, ettei pahoitellut rehellisen neuvonsa hylkäämistä. Hajoittaa Itävallan keisarikunta ja hankkia Venäjälle Kaakkois-Europan slaavilaisten keskuudessa kaliifin valta, samalla kuin Preussi lyötäisiin Ranskan sekä Venäjän vanhan vihollisen ja Preussin vanhan liittolaisen Englannin avulla, se ajatus houkutteli niin voimakkaasti, että Sasonov osoittausi kaikkein todellisimmaksi ihmisystäväksi koko diplomaattisessa maailmassa pystyessään vastustamaan sitä niinkin suuressa määrin, että näytti Sir Edward Greylle vilpittömästi ainoan mahdollisuuden estää sitä.
NUMERO 123.
Ratkaiseva sananvaihto Sir Edward Greyn ja prinssi Lichnovskyn välillä on esitetty kuuluisassa N:o 123:ssa. Minun ei tarvitse sen enempää kuin kenenkään muunkaan vakavan henkilön välittää tuosta verraten lapsellisesta yrityksestä vähentää N:o 123:n merkitystä sillä perusteella, että prinssi oli vain rakastettava pölkkypää, joka ei todellisuudessa edustanut pirullista hallitsijaansa. Aivan kiistämätöntä on, että sen keskustelun jälkeen ei prinssi Lichnovsky voinut tehdä muuta kuin ilmoittaa Kaiserille, että saatuaan lopultakin hänet pälkääseen eivät sopimusvallat aikoneet päästää häntä vapaaksi millään ehdolla ja että nyt oli kysymys ratkaisevasta taistelusta Suur-Britannian ja Saksan välillä. Silloin Kaiser sanoi: "Me olemme saksalaisia. Jumala auttakoon meitä!" Kun joukko narrimaisia ylioppilaita saapui hänen ikkunainsa edustalle hurraamaan sodalle, kehotti hän heitä lähtemään kirkkoihin rukoilemaan. Hänen tsaarille lähettämänsä sähkösanomat (joita ei julkaistu meidän sinisessä kirjassa, mikä oli lievimmin sanoen epäritarillista) olivat sävyltään arvokkaita ja pateettisia. Ja kun saksalaiset, lainaten rivin siltä runoilijalta, josta he käyttävät nimitystä "unser Shakespeare", sanoivat: "Tarttukoot aseisiin kaikki ilmansuunnat, niin me lyömme ne", oli tämä romanttis-militaristiselta kannalta suuremmoista. Junkkarien johtamat miehet ovat sittemmin tehneet, minkä ovat voineet, osoittaakseen tämän kerskauksen oikeaksi. Mutta siitä tosiasiasta ei päästä minnekään, että he olivat pyytäneet sitä. Heidän junkkarinsa olivat meikäläisten tavoin juoneet sen päivän maljan; eivätkä he olisi antaneet meidän valita sitä ärsytettyään meitä niin monta vuotta. Ja juuri sen vuoksi Sir Edwardilla oli tarjottavana suuri yllätys, kun hän lopulta tunnusti asian parlamentille.