"Aivan niin, uskollinen Raane! Se keksintösi on kullan arvoinen. Lukitse salaovi jälestäni! On kai väkemme takaportin luona?"
"Kaikki on täydellisen varmassa järjestyksessä, ankara herra ritari!" sanoi nuori sotilas painokkaasti ja iski silmää. "Eikä paholainenkaan tiedä teidän olleen täällä, jos vain tuo tyttö osaa vaieta." Hän osoitti epäilevän näköisenä Åsea, joka seisoi ikkunassa kuunnellen, silmät hurjasti loistaen. — "Elkää viipykö kauempaa, herra! Kuulen heidän jo tulevan torninportaissa."
"Jos sanallakaan ilmaiset kenen olet nähnyt, niin olet kuorman oma!" — kuiskasi korkea herra nopeasti ja levottomasti pelästyneelle tytölle, ja samassa silmänräpäyksessä hän oli kadonnut seinään peitetystä salaovesta.
Nuori sotilas otti nopeasti avaimen ovelta heittäen sen ikkunasta takapihalle, ja nyt polvistui hän nuoren tytön eteen. "Armahda onnetonta rakastajaa, kaunis, jumalallinen Åse! pieni, vastustamaton kalastajatyttöni!" — sanoi hän korkealla, kimakalla äänellä — "sinun tähtesi olen antautunut suurimpaan hengen vaaraan ja armollisen kuninkaamme vihan alaiseksi; sinun tähtesi olen uskaltanut käyttää kuninkaan nimeä, ryöstäessäni sinut — —"
"Ja sinun tähtesi saastutan käteni inhoittavissa akankasvoissasi", vastasi tyttö, antaen hänelle pari aikamoista, hyvin ansaittua korvapuustia, jotka tämä näkyi kärsivällisyydellä vastaanottavan, koettaen jatkaa teeskenneltyä rakkaudentunnustustaan. Hän puhui vielä samassa asennossa, selkä oveen päin kääntyneenä, pitäen kiinni Åsen esiliinasta, kun drotsi Pietari ja hänen aseenkantajansa, linnanvoudin ja muutaman asestetun kalastajan kanssa astuivat ovesta sisään.
"Kuninkaan nimessä, kamaripalvelija Kaane! Te olette minun vankini" — lausui drotsi. — "Sitokaa hänet, miehet!"
Kamariherra nousi, ollen hämmästyvinään. "Ankara herra drotsi!" — sanoi hän ilkeästi hymyillen — "Te tiedätte itse mikä voima kauneudella on sydämiin, katsomatta arvoon ja asemaan. Te olette yllättänyt minut ajattelemattomassa teossa, josta meidän aikanamme on viisainta tuomita säälivästi. Olette kuitenkin itse nähnyt, miten huonolla onnella olen koettanut kesyttää tätä rakastettavaa villikissaa. Jos uskallatte vangita minut senvuoksi, niin tehkää se, mutta tuomitkoon yhteinen herramme ja kuninkaamme, kumpi meistä on rangaistava." Vastustelematta hän antoi tämän sanoessaan lyhyen miekkansa drotsin käteen, ja salli Klaus Skirmenin sitoa kätensä, joka suurimmalla taitavuudella toimitti tämän tavallisen aseenkantajatehtävän, katsellen sillävälin salavihkaa sydämellisellä osanotolla pientä, somaa Åsea, jonka loistavat mustat silmät harhailivat läsnäolijasta toiseen, ikäänkuin tuskallisesti jotakin etsien.
"Lapseni, oma Åseni!" kajahti ovelta voimakas miehenääni, ja huudahtaen: "isoisä, rakas isoisä!" lensi tyttö vanhan Hennerin syliin, nimitellen häntä kaikilla lempinimillä, huomaamatta vielä hänen haavojaan, jotka, niin vähän kuin hän niistä itse välittikään, kuitenkin olivat tuskallisesti häntä heikentäneet.
KOLMAS LUKU.
Drotsi Pietari Hessel ja hänen aseenkantajansa olivat ankarassa myrskyssä tulleet Beltin ylitse suuren matkustajaseurueen kera. Gremermosesillan ja kaupungin välisellä tiellä he olivat tavanneet lauttamiehet, sekä aseseppä Troelsin ja joukon porvareita, jotka kiiruhtivat tietä pitkin Hegnesmetsään etsimään Henner Friseriä ja Åsen ryöstäjiä. Drotsi Pietarilla oli maihin noustessa korvien yli vedetty karvalakki päässä, ja suuri merimiestakki ritaripukunsa peittona. He olivat nousseet viimeksi maihin, ja ennenkuin ritari nousi ratsunsa selkään, riisui hän päältään pitkän takin ja lakin, heitti tulipunaisen vaippansa hartioilleen ja pani töyhtöhatun päähänsä. Välittämättä muusta matkaseurasta hän oli heti valmis auttamaan porvareita alhaisia ryöväreitä vastaan. Muut matkustajat olivat valittaneet tukalaa laivamatkaa ja hartaasti toivoneet pääsevänsä majataloon virkistyksiä ja lepoa saamaan.