Gremermosesillalla seisoi vielä kuun vaihtelevassa valossa merimies käsi siteissä, täysiin mustiin rautavarustuksiin puetun ritarin vieressä, jonka kypäränsilmikko oli laskettu alas. He näyttivät puhuvan vakavasti ja salaperäisesti keskenään osoittaen äsken saapunutta purjelaivaa sekä pienempää venettä, jolla panssaroitu ritari näkyi saapuneen, ja joka oli vähän syrjempänä metsän siimeksessä, Middelfartsalmen luona. Venemies oli tullut suuren seurueen mukana ja näytti kertovan ritarille heidän matkastaan, ja ketä laivassa oli ollut mukana. Viimein he erosivat. Merimies kumarsi ja huolimatta siitä, että oli haavoittunut, hän otti nöyrästi toimittaakseen jonkun asian korkealle vieraalle. Merimies astui nopein askelin metsään päin, jonka rannalle pieni purjevene oli vedetty, ritari sitävastoin astui miettiväisenä kylään vievää tietä.
Vaikk'eivät Henner Friser ja hänen soma tyttärentyttärensä olleet kotona, oli palvelusväki vastaanottanut vieraat majataloon tavallisella huolenpidolla. Heti oli kannettu pöytään iso olut-tynnyri ja suuri vadillinen keitetyitä kampeloita, joita siellä aina oli runsaasti. Näihin näytti suurin osa seurueesta olevan tyytyväisiä, sillä oli perjantai ja sai tyytyä paastoruokaan. Mutta kaikki eivät olleet samaa mieltä.
"Pois laihat kampelat! — Me tarvitsemme voimakasta liharuokaa", sanoi pitkä, laiha, mutta ylpeän ja käskevän näköinen herra, jonka piirteet olivat voimakkaat ja intohimoiset. "Elämämme ja terveytemme varalta annan minä kaikille syntien anteeksiannon tämän päivän varalta!" lisäsi hän käskevästi. "Olen siihen valtuutettu inhimillisen raihnaisuutemme tähden."
Kampelat vietiin heti pois, ja suuri vadillinen suolaista lihaa asetettiin sijaan. Tästä osoittivat useimmat seurueesta äänekästä suosiotaan; mutta hengellinen herra oli vielä suuttunut. Huolimatta sinisestä matkapuvusta, johon hän oli puettu, kävi hänen säätynsä selville mustasta kalotista, joka peitti kaljun päälaen, ja laihuudestaan huolimatta, näkyi hän olevan tottunut parempaan ja hienompaan ruokaan. Hän alkoi hyvin kiivaasti puhua ja sanoi, että oli pidetty huonoa huolta ylhäisempien matkustajien mukavuuksista näissä uusissa etuoikeutetuissa majataloissa, sekä että, jos kuningas sekaantumalla talousasioihin, aikoo ruveta vanhempien ihmisten holhoojaksi, ja kieltää sekä maallisia, että hengellisiä virkistämästä matkustavaisia, niin pitäisi hänen kuitenkin huolehtia siitä, että näissä ravintoloissa olisi kunnon kokit.
Tämä tyytymätön herrasmies oli ainoa hengellinen koko matkaseurueessa. Häntä nimitettiin mestari Grandiksi ja herra tuomiorovastiksi, ja hän näkyi nauttivan yleistä kunnioitusta heidän kaikkien kesken. Useimmat olivat ritareja ja muita korkeita maallisia herroja, hatuissa heillä oli suuret höyhentöyhdöt ja yllään lyhyet, näädännahkalla reunustetut, hienosta saksalaisesta tai englantilaisesta verasta tehdyt matkavaipat, kaikki mitä erilaisimmissa, kirkuvissa väreissä, aina oman tai naisensa maun mukaan. Heidän lyhyet takkinsa olivat enimmäkseen saman värisiä ja samasta verasta kuin päällysvaipatkin, sekä pyöristetyt edestä, ja vieraitten ritarien kuosin mukaan olivat reunat koristetut pitkänlaisilla reijillä. Tämä omituinen vaatekuosi oli jo kauan ollut kielletty Tanskassa, ja tuo uhkamielisyys, jolla kieltoa halveksittiin, osoitti näiden herrojen kuuluvan rohkeaan ja tyytymättömään ylimys-puolueeseen.
Pitkä, nuori herra, jolla oli tulipunainen vaippa yllä, rohkeat kasvot ja hieno ruhtinaallinen ryhti, näytti olevan ylhäisin seurueesta. Erityisempää huomiota osoitettiin myöskin eräälle paljoa vanhemmalle herralle, jolla oli rohkea mutta kömpelö sotilasryhti, ja yllä englantilais-sininen verkavaippa. Muutamat nuoremmista herroista koreilivat kirkkaan keltaisissa, tulikeltaisissa ja papukaijan vihreissä ritaripuvuissa. Pari vanhempaa herraa oli puettu maksanvärisiin takkeihin ja vaippoihin. Oli melkein yhtä monta aseenkantajaa kuin ritaria, ja heidän halvempi arvonsa näkyi pyöreälakisista hatuista tai aselakeista, sekä kirjavista, karkeammasta skottilaisverasta tehdyistä vaipoista. Nuorenlainen, hullunkurinen henkilö, joka ei kuulunut ritareihin, eikä heidän seurueeseensa, mutta erityisellä huomaavaisuudella näkyi liittyvän hengelliseen herraan, herätti huomiota erityisellä palvelevaisuudellaan ja avuliaisuudellaan, huolimatta siitä, että hänen tavaton lihavuutensa näkyi tekevän hänelle jokaisen nopeamman liikkeen vaikeaksi. Hänen pyöreät, hyväntahtoiset kasvonsa loistivat ilosta ja elämänhalusta. Hänen ruskea lyhyt takkinsa oli vyötetty leveällä hirvennahkavyöllä, johon oli pistetty pitkä, leveä veitsi, ja samansuuruinen haarukka, sekä sarvilusikka, pippuriaski ja vielä joitakin muita kapistuksia ja pikkulaatikoita, jotka näyttivät kuuluvan keittiöön ja ruokasäiliöön. Hän kuunteli suurimmalla tarkkaavaisuudella hengellisen herran tyytymättömyyden purkauksia ruokajärjestyksestä, ja silmäili tavantakaa yksinkertaista puulaatikkoa, jonka hän itse oli kantanut laivasta, ja asettanut nurkkaan keittiön oven viereen.
"Te puhuitte taas kuin suoraan minun halvasta sydämestäni, kunnianarvoisa herra tuomiorovasti!" sanoi hän nöyrän näköisenä, mutta jonkinlaisella hovinarrin äänellä — "nämä kuninkaalliset hökkelit vievät vielä maan perikatoon. Ne ovat ryöväriluolia — sanoi kunnianarvoisa apotti Ry hyvin tunnetuksi tulleessa paastosaarnassaan — ne ovat ryöväriluolia, joihin kaikki villit linnut kokoontuvat, ja joissa kotka ja harakka saavat syödä samasta vadista. Ne ovat saattaneet vanhan vierasvaraisuuden rappiolle. Senvuoksi onkin hyvä sopu ja iloisuus hiljaisten kodikkaitten huvitusten ohella, sekä jalo keittotaito hävinneet. Minä tahdon kuitenkin puolen tunnin kuluessa valmistaa arvoisille herroille ruuan ja juoman, joka saattaa meidät kaikki unohtamaan ajan surkeuden, sovittaen meidät tämän jumalattoman maailman kanssa!"
"Se oli oikein, poikani!" — sanoi hengellinen herra lempeämmin ja taputti häntä olkapäälle. — "Elä kaiva kallisarvoista leiviskääsi maahan, Martti Madsvend! Pidä huoli ajallisista tarpeistamme, eläkä välitä paastosaarnoista!"
Kun matkustava kokki oli laatikkoineen poistunut keittiöön ja ruvennut siellä talonväen murinasta huolimatta ruuanlaittopuuhiin, tutki siniviittainen ritari juomaa, joka oli tinakannuissa pöydällä. "Mitä? Tavallista tanskalaista kaljaa!" — huusi hän ja heitti tinakannun lattialle. — "Hyi, saatana. Sellaistako nuo roistot uskaltavat tarjota meille? — Tahdomme saksilaista olutta, ja hetipaikalla!"
"Saksilaista olutta, joka tekee ihmiset hulluiksi, ei täällä tarjota!" — vastasi tarjoilupöydän takana oleva mies rohkeasti. — "Se on yhtä ankarasti kielletty kuin teidän ja näiden herrojen takin kuosi. Jos te ette ole tyytyväisiä siihen mitä meillä on, niin on ovi avoinna edessänne; mutta raakuutta ja haukkumasanoja ei Henner Friser eikä hänen väkensä kärsi!"