"Varokaa häntä! varokaa häntä!" — jatkoi tyttö samalla kuiskaavalla ja salaperäisellä äänellä — "elä kutsu häntä! paha on aina siellä missä sitä mainitaan".
"Tahtooko hän tehdä minut hulluksi!" mutisi vaippaan kääriytynyt herra, katsellen mitä tuskallisimmassa levottomuudessa vuoroin ovelle, vuoroin ihmeelliseen tyttöön. "Haa, minä olen narri, jos annan tuon viekkaan teeskentelijän itseni pettää!" — huudahti hän vihdoinkin ääneen ja nauroi taas itselleen, heittäessään vaipan yltään ja seisoi nyt komeassa ritaripuvussa tytön edessä. — "Myönnäppäs, Åse pienoiseni, että olet tahtonut laskea hieman leikkiä kanssani, — tahdoit nähdä, saisitko kuningas Eerik Kristofferinpojan pelotetuksi. Etpä onnistunut: minä tunnen kyllä väkeni, ja sinut myöskin, mustasilmäinen veitikkani! Sinä uneksit kuninkaan käyneen luonasi. Ja että itse elelit kuningattarena yhdessä hänen linnoistaan. — Katsoppas, tuo kaikki toteutuu! Se riippuu vain sinusta. Mutta salpa suun eteen, pikku Åse! Kuninkaan vierailu täällä sinun luonasi on salaisuus, jota ei kukaan saa tietää."
Äkkiä katosi juhlallinen ilme tytön kasvoista. Näytti siltä kuin heräisi hän nyt vasta täydellisesti unesta, joka oli muuttanut hänen koko olentonsa. Hän katsahti ihmetellen ympärilleen ja hypähti äkkiä kepeästi kuin kissa ovelle, ikäänkuin aikoen paeta; mutta hän rauhoittui taas ja rohkaisi mielensä, pani molemmat pienet kätensä sivuilleen, ja asettui uhkaavaisen näköisenä vieraan herran eteen. Tämä näkyi iloisesti hämmästyvän, nähdessään ennustajanaisen muuttuvan tutuksi somaksi kalastajatyttöseksi, jonka veitikkamaisista, avomielisistä silmistä oli kadonnut luonnoton kiihko. Unissakävijän ankaruus ja totisuus oli muuttunut luonnolliseksi, teeskentelemättömäksi vihaksi, joka teki hänet vieläkin rakastettavammaksi. "Kuka te olette? Herra ritari?" kysyi tyttö kiivaasti. — "Koetatteko luulotella minulle olevanne kuningas? Ei, niin yksinkertainen en ole, etten tietäisi kuninkaan olevan maansa lakien ja oikeuksien valvojan. Te siristelette kyllä yhtä rumasti silmillänne kuin kuningas Silmänräpyttäjä. Mutta olisinhan aivan hullu, jos luulisin ryöväriä ja jumalatonta pahantekijää kuninkaaksi."
Korkea herra sävähti hehkuvan punaiseksi ja katseli nyt uhkailevaa tyttöä suuttunein katsein. "Tyttö siis kuitenkin kulki unissaan", — mutisi hän hiljaa. — "Sinä olet oikeassa!" — sanoi hän ääneen — "minä en ole kuningas itse, mutta yksi hänen mahtavimpia palvelijoitaan. Koska sinä niin varmasti luotat kuninkaan oikeudentuntoon, lapseni", — jatkoi hän ankaralla ja käskevällä äänellä — "niin ihmetyttää minua vain, kuinka et ole tullut ajatelleeksi, että sinut on voitu vangita kuninkaan käskystä. Sinä olet epäilyttävä nainen, joka harjoittelet salaisia taikatemppuja; vanhan, viekkaan isoisäsi kanssa piiloittelette ja suojelette te maankavaltajia ja kuninkaan ilmeisiä vihamiehiä. Voitko kieltää, ettei tuo kuningasta vastaan niskoitteleva, uppiniskainen marski ollut teillä yötä kahdeksan päivää sitten, ja etkö sinä silloin povannut hänelle? Tänä hetkenä istuu varmaankin kapinallinen herttua Waldemar siellä ystävinensä, punoen juonia kuningasta ja maata vastaan. Kerrotaanpa juttuja sinun isoisästäsi, josta hän voisi menettää henkensä, jos tutkittaisiin asiaa. Tahdotko pelastaa hänen elämänsä, pikku Åse! Se voi tapahtua ainoastaan, jos olet ystävällinen ja mukautuvainen hänen herrallensa ja tuomarillensa, joka minä totisesti olen."
"Te tahdotte vain koettaa minun kestävyyttäni, ankara herra ritari!" — sanoi nyt tyttö vähemmin uhkaavasti ja toisessa asennossa, mutta kuitenkin rauhallisesti ja pelottomasti. "Te vain tahdotte koetella, voitteko saada minut epäilemään isoisäni rehellisyyttä ja kuninkaan oikeudentuntoa. Tiedättehän te yhtähyvin kuin minä, että isoisäni on pakoitettu antamaan asunnon kaikille matkustavaisille, olkoot ne sitten uskollisia alamaisia tai ei, ellei kuningas ole karkoittanut heitä maasta ja julistanut heitä lainsuojattomiksi. Että minä en harjoittele noitatemppuja, vaikka välistä näenkin pahoja unia ja huvikseni olen ennustanut joillekin kädestä, sen kyllä hyvin tiedätte. Te vain tahdotte laskea leikkiä kanssani, ankara herra! Mutta, jos olette tosissanne", jatkoi tyttö kiivaasti, pannen taas kädet lanteille, "niin olette yhtä vähän joku kuninkaan uskotuista miehistä, kuin olette kuningas itse. Te olette ryöväri ja petturi, joka uskaltaa tehdä vääryyttä kuninkaan nimessä, varokaa itseänne, mies! Vielä on maassa laki ja oikeus, ja te voitte kyllä tulla hirtetyksi, vaikka olettekin pukenut yllenne komean ritaripuvun, jonka varmaan olette varastanut tai ryöstänyt joltakin rehelliseltä mieheltä."
"Hävytön rohkeus!" tiuskasi korkea herra harmistuneena, polkaisten jalkaa. Mutta hänen hurja katseensa osui taas tytön kauniisiin kasvoihin ja vartaloon, ja hän jatkoi lempeämmällä äänellä: "Jos ei tuo uhkamielinen uppiniskaisuutesi sopisi sinulle niin hyvin ja tekisi sinua vieläkin kauniimmaksi, pikku Åse, niin totisesti, Herran nimessä, voisin suuttua sinulle pahemmastikin. — Et ole kesyimpiä lintuja, huomaan minä; koetat tekeytyä kallisarvoiseksi, että annettaisiin sitä suurempi hinta sinun suosiostasi. No niin, vaihteen vuoksi sekin voi minua miellyttää. Mutta elä ärsytä minua enempää. Voin hetken olla kärsivällinen — mutta elä saata minua raivostumaan!"
"He tulevat, he tulevat!" — huudahti Åse nyt iloisesti ja juoksi suuren linnanpihan puoleiselle ikkunalle. — "Nyt kuitenkin saamme tietää kuka te olette, ja onko kuninkaalla, palveluksessaan rosvoja ja väkivallan tekijöitä!"
Linnan pihalta kuului hevosten astuntaa ja meluavia ääniä. Korkea herra katseli levottomana ikkunaan; samassa aukeni ovi; ja sama nuori ritari, joka kuninkaan sisäänastuessa oli seisonut ovella, astui kiireisesti ja hätääntyneen näköisenä sisään. "Herra, meidät on petetty!" kuiskasi hän hengästyneenä. — "Piha on täynnä väkeä. He vaativat kuninkaan nimessä sisäänpääsyä, ja drotsi Pietari Hessel on heidän johtajanaan."
"Drotsi Pietari? — oletko hullu?" — sanoi herra, kietoutuen nopeasti vaippaansa. — "Mitä hän täällä tekee? Mitenkä hän pääsi sisään?"
"Portti oli lukittu. Ei kukaan tiedä kuka hänet on päästänyt sisään. Hän on pelottanut kuninkaallisella valtakirjallaan linnanvoudin. He etsivät koko linnan läpitsensä ja aikovat repiä sen maan tasalle, elleivät löydä tyttöä. Ne voivat muutaman silmänräpäyksen kuluttua olla täällä. Täältä on näkynyt valoa pihalle. Jos ette tahdo tulla paljastetuksi, niin menkää täältä salaoven kautta, herra. Jos te käskette, niin otan minä syyn päälleni, ja annan drotsin vangita itseni toistaiseksi."