"Herman, Jumalan armosta Schwerinin piispa; Johannes, Saksin herttua; Gerhard, Johannes ja Aadolf, Holsteinin kreivit; Helmond ja Klas, Schwerinin kreivit; Gerdt, Hojan kreivi; Johannes ja Henrick, Mecklenburgin kreivit, tervehtivät Jumalan armosta kaikkia niitä, jotka tämän kirjeen näkevät tai luettavan kuulevat. Se olkoon kaikille tiettäväksi tehty, että me Schleswigin herttuan Waldemarin puolesta nöyrimmästi pyytäneet olemme, että saisimme hänen takuumiehikseen ruveta ja että hän pitäisi ne kohdat, jotka tätä seuraavassa kirjeessä esitetyt ovat sopimuksena Tanskan kuningas Eerikin ja hänen välillään."
"Kuka on pyytänyt näitä hyviä herroja minun puolestani näin nöyrästi lupaamaan semmoista, jota minä en vielä edes tunne?" huudahti herttua. "Mutta se onkin vain muodollisuus. Käykäämme asiaan!"
Nyt luki ritari Abilgaard itse sovitusehdoituksen, joka herttuan nimessä alkoi näin:
"Waldemar, Jumalan armosta Etelä-Jyllannin herttua, ikuinen tervehdys Jumalalta. Se on ruhtinasten laki ja kunnia, että he armollisesti kuuntelevat ja täyttävät rukoilevien pyynnön, ja sen suosion ja armon tähden, jota he osoittavat valittaville, heidän alamaistensa kuuliaisuus ja uskollisuus lisääntyy ja näin he saavutettuaan alamaistensa kunnioituksen ja rakkauden enentävät hallitsevien kunniaa, nimeä ja…"
"Ne ovat drotsi Hesselin kauniita ajatuksia mestari Martinuksen kauniisti lausumina", keskeytti herttua lukemisen pilkallisella äänellä. "Edelleen, drotsi!"
"Senvuoksi olkoon kaikille tiettäväksi tehty", jatkoi ritari Abilgaard pidätetyllä hymyllä ja nöyrällä äänellä, "että me nuoruuden kokemattomuudesta ja lapsellisten neuvojen houkuttelemina, vastoin herramme Tanskan kuninkaan Eerikin käskyä olemme omistaneet kruunulle kuuluvan Alsin, jossa tunnustamme väärin toimineemme, vaikka meistä ja meidän useammista ystävistämme maan laki näyttää olevan niin ankara, jonka tähden kuningas on yllämainitun, meidän nöyrimmän rukouksemme tähden ja pappiensa sekä muiden uskollisten miestensä neuvosta, antanut meille anteeksi kaikki rikokset, jotka me häntä vastaan tehneet olemme." Ja nyt seurasivat kaikki Alsin riitaisuuksia koskevat asiat, aina raha-oikeuksista kuninkaan oikeuteen sekaantua Etelä-Jyllannin asioihin. Kaikelle tälle hymyili herttua välinpitämättömästi ja näytti tuskin kunnioittavan sitä tarkkaavaisuudellaan, samalla kuitenkin kuunnellen joka sanaa, mutta äkkiä muuttui hänen teeskennelty välinpitämättömyytensä silminnähtäväksi levottomuudeksi, kun ritari Abilgaard luki: "Me lupaamme täten, että me emme koskaan kuninkaan kuolemaan tai vankeuteen myötävaikuta eli toimi, neuvo tai edistä, vaikka hän menettäisi maata, kyliä, kaupunkeja ja linnoja; emmekä me myöskään ryhdy salaliittoihin tai muihin lainvastaisiin toimiin valtakuntaa ja kruunua vastaan, emmekä me myöskään tahdo toimia, keskustella tai olla osallisina missään niinkutsutussa crimen laesae majestatis (majesteettirikoksessa), vaan olemme me hänelle kaikkea alamaisuutta, kunnioitusta ja uskollisuutta osoittava. Jos tieten rikomme tätä vastaan, tai jos maan lakien nojalla voidaan toteennäyttää, että me salahankkeita sommitelleet olemme, silloin ovat kaikki meidän läänimme ja tiluksemme siten menetetyt, että meidän herramme ja kuninkaamme saa omasta tahdostaan ne kruunun puolesta haltuunsa ottaa ikuiseksi omaisuudekseen niinkuin hänen armonsa parhaimmaksi näkee, samoin rangaiskoon hän meitä kuolemalla tai meitä armahtakoon niinkuin hänen armonsa ehdoittaa."
Tässä pysähtyi ritari Abilgaard hämmästyneenä ja katsahti herraansa. Mutta nuoren herttuan levottomuus oli kadonnut ja ylpeä uhkamielisyys loisti hänen silmistään ja hän kohotti rohkeasti päätään. "Nyt minä tunnen sekä teidän sananne että ajatustapanne, drotsi Hessel", sanoi hän. "Te tahdotte siis mielellänne johtaa puhetta silloin kun soaistu kuningas valtuuttaa teidät siihen."
Drotsi Pietari pudisteli vakavana päätä ja vaikeni. "Lue edelleen!" sanoi herttua ja ritari Abilgaard jatkoi: "Me sallimme täten, että Tanskan piispat saavat julistaa meidät kirkon kiroukseen ilman edelläkäyvää varoitusta, jos niin tapahtuisi että me rikkoisimme sitä vastaan, mitä tähän kirjoitettu on, josta Jumala meitä varjelkoon." Ritari Abilgaard keskeytti taas lukemisen ja katsahti herraansa tutkivalla silmäyksellä.
"Aivan oikein!" sanoi herttua. "Elä unohda pyhää pannan sädettä, se voi olla tarpeen. Onko sitä enemmän?"
Ritari Abilgaard luki vielä muutaman pykälän herttuan velvollisuudesta auttaa kuningasta herrainpäivien johdossa, johon hän ei näyttänyt panevan suurempaa huomiota. Mutta nyt seurasi: "Me emme ota luoksemme lainsuojatonta väkeä. Samoin me emme tämän vankeutemme tähden ole ahdistava kuningasta, hänen poikiaan tai ketään valtakunnan sisä- tai ulkopuolella, tai jotakin pahaa senvuoksi saattaa aikaan kenellekään, vaan jätämme heidät sentähden vapaiksi ja rauhaan. Me emme tahdo ryhtyä liittoon tai sopimuksiin kenenkään ihmisen kanssa koko maailmassa, jonka kautta hänen majesteetilleen tai valtakunnalle koituisi vahinkoa, ja jos me senkaltaisiin liittoihin ryhtyneet olemme, niin me täten niistä luovumme." Lopussa oli vielä herttuan suureksi hämmästykseksi: "Ja että se minkä me täten luvanneet olemme, ei joutuisi epäilyksen alaiseksi, niin olemme me pyhän raamatun päällä valalla vannoneet että me sen kaiken ylläolevan pitää tahdomme, luopuen kaikesta mikä voi johtaa vilppiin, väkivaltaan tai uhkauksiin."