Herttua kalpeni, hän ei kuullut loppua, joka sisälsi niiden piispojen ja ruhtinaiden nimet, jotka olivat olleet läsnä sopimusta tehdessä ja ripustaneet siihen sinettinsä, hän näkyi tulleen täysiin tajuihinsa vasta viimeiset sanat kuultuaan: "Ja me tahdomme tämän ensi tilaisuudessa vahvistaa."
"Niin varmasti, heti kun meille suodaan siihen tilaisuus!" huudahti hän mitä suurimmalla katkeruudella ja kavahti seisomaan. "Ja te uskallatte tuoda minulle niin alentavan sovitusehdoituksen drotsi Hessel. Ja te voitte vielä kuvitella minun olevan niin surkean raukkamaisen, että allekirjoittaisin ja vahvistaisin sen! Teillä on ollut arvokas esikuva tähän kauniiseen sovitusehdoitukseen mustan Henrik-kreivin sovittelussa vangitun kuningas Waldemarin kanssa. Siinä minä en kuitenkaan aio seurata suuren esi-isäni jälkiä ja ostaa vapauttani niin kalliisti. Jos te ajattelette pakoittaa minua, niin koettakaa! Jos teillä on kahleet mukananne, niin tuokaa ne tänne! Kutsukaa tänne pyövelinne ja katsokaa annanko minä kiduttamalla halventaa itseäni!"
"Te käsitätte minut aivan väärin, jalosukuinen herra!" alkoi drotsi Pietari tuskallisen tunteen valtaamana puhua. "Elkää uskoko, että minä iloitsen nähdessäni teidänlaisenne jalosukuisen herran tällaisessa paikassa. Ja elkää uskoko minua niin halpamieliseksi että voisin nähdä teidän vapaata tahtoanne pakoitettavan arvottomilla keinoilla. Ei vihan eikä koston vuoksi, vaan ainoastaan valtakunnan ja kruunun turvallisuuden vuoksi on teiltä vapautenne täällä riistetty. Sinä hetkenä, jona te luovutte lainvastaisesta ja kyllin tunnetuksi tulleesta aikeesta, joka on tehnyt teidän vankeutenne täällä tarpeelliseksi, te olette taas vapaa siinä korkeassa asemassa, johon te olette syntynyt ja kasvanut. Te säilytätte loukkaamattomina kaikki oikeutenne Etelä-Juutinmaan herttuana — ja kaikki on unohdettu. Sinä hetkenä, jona te allekirjoitatte tämän sopimuksen on linnanvouti käsketty avaamaan teille nämä vankilanovet ja hän on saattava teidät varman saattueen mukana minun herrani ja kuninkaani luokse. Niin pian kuin te herrainpäivillä olette julkisesti tunnustanut allekirjoituksenne, ja valalla ja sinetillä sen vahvistanut, niin te voitte esteettömästi palata herttuakuntaanne, eikä minun herra kuninkaani eikä ainoakaan rehellinen mies Tanskassa koskaan tulevaisuudessa epäile teidän uskollisuuttanne maata ja valakuntaa kohtaan."
Tämän sanottuaan pani drotsi Pietari hopeakynänsä pöydälle pergamenttipaperin viereen, jonka ritari Abilgaard oli jättänyt hänelle. Mutta herttua seisoi liikkumattomana tuijottaen muuriin, kunnioittamatta kuninkaan lähettilästä ainoallakaan sanalla tai katseella.
"Herra", jatkoi drotsi Pietari, "neuvotelkaa nyt kaikkitietävän Jumalan ja omantuntonne kanssa. Minä jätän sovituskirjeen teille. Te saatte hävittää sen, tai kirjoittaa sen alle, aivan niin kuin haluatte. Auringon laskuun asti minä voin odottaa teidän päätöstänne, ja kahdenkymmenenneljän tunnin kuluttua on vankilan ovi teille näillä ehdoilla aukeneva. Sinä hetkenä, jolloin te allekirjoitettuanne vetäisette tuota kellonnauhaa avataan vankilanne. Minä jätän teidät nyt toivoen, että te hyvin punnitsette omaa sekä ajallista että ijankaikkista etuanne. Elkää tässä asiassa väärin käsittäkö minun herraani kuningasta tai minua! Kaikkitietävä Jumala ja kaikki pyhät miehet ovat minun todistajiani, ettei tässä mitään ole tapahtunut persoonallisesta vihasta teitä kohtaan. Minä voin viimeisenä päivänä todistaa Jumalan kasvojen edessä niinkuin tänäkin hetkenä: minä olen toiminut teitä vastaan valani ja velvollisuuteni mukaan valtakuntaa ja kruunua kohtaan." Tämän sanottuaan kumarsi drotsi Pietari liikutetun ja osanottavaisen näköisenä vangitulle herttualle, ja poistui nopeasti tornihuoneesta.
Vankilanovi oli taas lukittu ja suljettu. Pöydällä oli tärkeä pergamenttilehti ja hopeakynä, jonka drotsi Pietari oli jättänyt allekirjoitusta varten. Ritari Abilgaard katseli herraansa levottoman tutkivalla katseella. Herttua käveli nyt kiivain askelin edes takaisin lattialla, hänen silmänsä paloivat hurjina ja hänen poskensa punoittivat suuttumuksesta. "En koskaan, en ikimaailmassa kirjoita mokoman helvetin moskan alle!" huudahti hän, "vaikka saisin istua täällä kuolinpäivääni asti! Jos minun täytyy autuuteni valalla vannoa suostuvani kaikkeen mitä tuossa seisoo, täytyy minun luopua koko elämäni suunnitelmasta tai minä olen valapatto ja petturi koko maailman edessä. Ei, ei, ei iankaikkisesti! Minä tahdon näyttää heille, että herttua Waldemar ei rakasta vapauttansa ja kehnoa herttuankruunuansa enemmän kuin kunniaansa ja vapaata, kahlehtimatonta tahtoaan. Minä en tahdo raukkamaisesti ja alhaisesti myödä heille sieluani ja sisäistä vapauttani, voidakseni hengittää vapaammin suuremmassa vankilassa henkisesti halveksittuna orjana. Nyt, Tyko, nyt on aika ajatella vakavasti pakenemista ja näiden muurien räjähdyttämistä petoksella tai väkivallalla, kaikilla mahdollisilla keinoilla. Kunhan kerran olen vapaana tämän helvetin linnan ja Tanskanmaan rajojen ulkopuolella — niin silloin minä en enää arvele ryhtyä siihen, josta sairaloisissa unelmissani olin jo vähällä luopua, — minä pudistan tomun jaloistani, enkä aseta jalkaa tanskalaiselle pohjalle ennen kuin seison täällä sotajoukon etunenässä, jonka avulla minä voin kaataa kumoon itsevaltiaan valtaistuimen ja nutistaa hänet kaikkine surkeine neuvonantajineen!"
"Kunhan vain ensimäinen askel olisi otettu!" vastasi ritari olkapäätään kohauttaen. "Kunhan vain olisimme ensiksi omia herrojamme, niin minä kyllä sydämeni pohjasta ihailisin teidän korkeita ajatuksianne ja rohkeita päätöksiänne. Kuitenkin niin kauan kuin teidän suuri neuvonantajanne ei osaa muuta kuin puhua teille näiltä muureilta, mutta ei suurten henkien lailla uskalla pyyhkäistä niitä pois kuin hämähäkin verkkoja, niin kauan, armollinen herra, ovat kaikki teidän rohkeat tuumanne vain tuulentupia ja ihania unelmia ja sen saatte kalliisti maksaa menettäessänne vapautenne ja iloisen elämänne Schleswigin herttuana."
"Mitä, Tyko! Etkö sinä ylenkatsoisi minua, jos minä voisin allekirjoittaa tämän sopimuksen?"
"Kaukana siitä, herra! hullu se lintu on, joka ei lennä ulos häkistä, silloin kun se on auki. Kas, tässä rautakanki, jolla ilman noitakeinoja saamme nämä muurit murretuiksi. Tänne on hyvä drotsi Hessel jättänyt hopeakynänsä. Yksi ainoa veto tällä kynällä pergamentille, ja meidän vankilamme avataan, avara, ihana maailma on avoinna edessämme; — me poistumme tästä onnettomuuden maasta siksi kunnes me voimme sanoa Tanskan kuninkaalle kiitokset viimeisestä. Saksin herttuan luokse me olemme tervetulleita, ja miten iloiseksi kaunis Sofia prinsessa tuleekaan."
"Vaiti, vaiti, kiusaaja!" — keskeytti hänet herttua kiivaasti. "Onko se sinun kantasi Tyko! Niinkö sinä olet käsittänyt korkean päämääräni? Mitä auttaa vaikka lintu on vapaa, jos se on siipirikko koko elämänajaksi? Jos sinä olet kyllästynyt tasaamaan kohtaloni, niin kyllä minä voin toimittaa sinut vapaaksi! — Vanno sinä vain itsesi paholaiselle ja mene! — minä jään."