"Siinä tapauksessa on kaikki menetetty, herra. Me emme voi ryhtyä mihinkään, ennen kuin te olette laillisesti vapaa ja turvassa. Teidän vankeutenne sitoo kaikkien kädet, allekirjoittakaa, herra, ja kaikkien kädet ovat vapaina teidän kauttanne! Jos te ette tahdo pitää valaanne, niin voi pyhä isä vapauttaa teidät siitä yhtähyvin kuin hän vapautti teidän esi-isänne — ja jos te ette tahdo sitä rikkoa, hyvä on, asettukaa silloin yrityksen ulkopuolelle ja pysykää kuitenkin sen johtajana. Marski ja hänen ystävänsä toimivat ominpäin — te ette tiedä siitä mitään — ja vapaa paikka on teidän. Ymmärrättekö, herra? Te voitte pysyä valassanne ja hyvällä omallatunnolla astua esiin silloin kun aika on käsissä. Te tartutte lain ja oikeuden mukaisesti alaikäisen valtikkaan ja voitettuanne kansan sydämet ja näytettyänne olevanne kykenevä kruunua kantamaan — lankeaa se aivan itsestään teille — ja te ette ole rikkonut sopimusta ettekä valaa."
"Haa, sinäkö olet itse, viisas mestari Grand, vai onko kuollut piispa lainannut sinun äänesi ja hahmosi opettaakseen minulle viisautta? — Niin, sinä olet oikeassa! Sillä tavalla minä voin tarttua valtikkaan, joka hallitsee henkiä ja voittaa sen kruunun, joka säteilee auringon lailla. Nyt minä tiedän, mitä minä tahdon. Sinä et sitä opettanut minulle. Sinä vain sanoit mitenkä sen tekisin. Hyvä, minä allekirjoitan. Mutta siitä hetkestä asti, jona minä olen allekirjoittanut, minä en tiedä mitään, enkä tahdo mitään tietää teidän aikeistanne. Tehkää mitä tahdotte ja puolustakaa mitä voitte. Minä kulen omaa tietäni, ja kun päämäärämme saavutettua tapaamme — silloin — vasta silloin minä tunnen teidät ja uskallan kutsua teitä ystävikseni. Ymmärrätkö minua, Grand!"
"Minä ymmärrän, herra! On siis varmaa, että te allekirjoitatte ja lähdette täältä huomenna? Nyborgin Danehovessa te vahvistatte sopimuksen ja odotatte sitten rauhassa niitä asioita, jotka tulevat — —"
Nyt keskeytti salaisen keskustelun äkillinen melu linnanpihalta.
"Hän on täällä, isäntä! Hän on täällä, se viekas pappi!" huusi kyökkimestari Martin ääni. — "Nyt hän ei pääse pakoon. Minä huomasin heti mitä miehiä hän oli ja autoin hänet itse tikapuille. Liikautanko minä tikapuut kumoon niin että hän taittaa käsivartensa, tai tahdotteko te hänet elävältä?"
"Minut on petetty!" huudahti mestari Grand pelästyneenä. "Tuo kirottu kokki on ilmaissut minut." Hän laskeutui nopeasti alas tikapuita pitkin, ja heti ympäröi hänet kymmenen linnamiestä tulisoihdut käsissään, ja heidän keskellään seisoi linnanvouti puoleksi pukeissa ja miekka kädessä.
"Täytyykö minun uskoa omia silmiäni, herra tuomiorovasti!" sanoi rehellinen Paul Hvit. — "Oletteko te tullut tänne ivaamaan minun valppauttani ja auttamaan pakosalle tärkeitä valtiollisia vankeja?"
"Kuulkaa minua, kunnianarvoisa Paul Hvit!" vastasi mestari Grand rohkealla ja käskevällä äänellä, "ja te ette tuomitse Herran palvelijaa, joka, vaikka salaista ja omituistakin tietä, kuitenkin kulkee taivaallisen Isänsä asioissa! Ettei minun aikomukseni ole ollut, vastoin maan ja valtakunnan lakia, vapauttaa teidän vankejanne, siitä te voitte tulla vakuutetuksi tutkittuanne vankilan ja minun vaatteeni. Minulla ei ole ollut viilaa eikä muutakaan työkalua mukanani, jolla olisi mahdollista avata rautaristikko ja auttaa vangit pakoon."
Linnanvouti näytti hämmentyneeltä ja epävarmalta.
"Minä vaadin tämän tutkimisen oman kunniani tähden!" — jatkoi mestari Grand heittäen vaippansa syrjään ja käänsi itse nopeasti nurin kaikki taskunsa. — "Jos te nyt tässä suhteessa olette vakuutettu minun viattomuudestani, niin te olette täydellisesti oikeutettu vaatimaan tietoa tämän yöllisen käyntini tarkoituksesta. Minä tiesin, että vankien luo pääsy oli minulta kielletty, mutta minä tiesin myöskin, että oikeaan aikaan lausuttu Jumalan sana voi vaikuttaa paljon soaistuun ihmissydämeen. Tiedättekö te, ettei nuori, uhmaileva herttua aikonut allekirjoittaa kuninkaallista sovinto-ehdoitusta eikä luopua kapinallisista aikeistaan. Minä olen nyt puhunut hänelle voimakkaita Jumalan sanoja, niin että hän on tutkistellut itseänsä ja katuen tunnustanut suuren syntinsä ja erehdyksensä. Hän tahtoo nyt heti allekirjoittaa sopimuksen ja pysyä kuninkaan uskollisena alamaisena. Kas, se on minun ansioni ja siinä on minun rikokseni. Jos luulette olevanne oikeutettu vaatimaan minua edesvastuuseen niin kristillisestä työstä, niin minä olen teidän vankinne. Mutta jos te olette, niinkuin minä otaksun, hurskas ja jumalinen mies, joka yhdistätte kunnioituksen minun säätyäni ja pyhää ammattiani kohtaan ankaraan uskollisuuteen herrallenne ja kuninkaallenne, niin annatte vartioida minua täällä ainoastaan siksi kunnes itse olette tutkinut vankilan ja tullut vakuutetuksi minun puheeni todenperäisyydestä, ja annatte minun sitten lähteä täältä Herran rauhaan vielä tällä tunnilla."