"Hänen lapsuutensa morsian ei enää vihaa häntä", vastasi Ingefrid-rouva. "Tuskinpa hän ehdoitti tänne poikkeamista vain tuulen tähden."
Ritari Jon heitti silmäyksen linnantornin tuuliviiriin. "Sinä olet oikeassa! Meidän täytyy lähteä. Jos minun hyvä drotsi Pietarini pitää meitä narreinaan, niin saa hän siitä vastata!"
He olivat nyt aivan kummun juurella. "Drotsi Pietari!" huusi ritari Jon. — "Tuuli on jo suotuisa, me olemme valmiit purjehtimaan. Jos aijotte mukaan, niin joutukaa!" Sen sanottuaan astui vanha herra nopeasti takaisin puutarhasaliin, ja muut seurasivat häntä.
Astuessaan suureen puutarhasaliin, Jon Litle tapasi siellä mestari Martinuksen yksinään syventyneenä tutkimaan pientä siroa käsikirjoitusta.
"Taas kaulaa myöten tieteessä kiinni!" sanoi ritari Jon. "Vieläkö te tutkitte Logicaanne?"
"En, en, jalo herra!" huudahti oppinut kansleri, ja hänen silmänsä loistivat melkein nuorekkaalla eloisuudella. "Katsokaa, täältä olen löytänyt ihanimmat, ikivanhat tanskalaiset laulut, jotka olen kuullut lapsuudessani, ja monta tosikansallista, jota en koskaan ole tuntenut. Teidän serkkunne linnanpäällikkö taitaa olla oivallinen, isänmaallismielinen mies, koska hän niin hyvin tuntee meidän vanhat laulumme ja tarinamme. Tänne on kirjoitettu laulujen reunoille aivan erinomaisia huomautuksia, ja nämä ovat ammennetut todellisesta elävästä lähteestä, itse kansasta."
"Sepä erinomaista!" sanoi ritari Jon, hyvin osanottavasti. "Enpä olisi sitä uskonut hyvästä herra serkustani, ja se on minulle rakkaampaa kuin luulettekaan. Laulut voivat olla hyvinkin erinomaisia; sitä rihkamaa minä en ymmärrä, mutta minä kuulen mielelläni niitä laulettavan. Puolet siitä, mitä noissa lauluissa puhutaan on kuitenkin valhetta ja runoa, mutta tarkoitus on hyvä, ja varmaankin ne ovat kunnon tanskalaisten tekemiä."
Inge neito, molemmat toiset naiset ja drotsi Pietari olivat myöskin astuneet sisään.
"Inge pieni, lapsukainen!" huudahti ritari Jon, astuen häntä vastaan — "milloinka sinun isäsi on tullut oppineeksi ja ruvennut pitämään lauluista ja vanhoista runoista? Eihän hän ennen voinut sellaista kärsiäkään."
"Ei se ole isän, vaan minun oma pieni laulukirjani!" vastasi Inge neito. — "Autuas äitivainajani on kirjoittanut monet niistä —"