"Mitä nyt? Mitä tämä tämmöinen käytös merkitsee? Lapsi!" — kysyi hän melkein kovalla äänellä. — "Rakas, paras Inge!" lisäsi hän hellemmin, "toinnu toki! Mikä sinua vaivaa?"
"Isä, isä!" huudahti hän kiivaasti ja nousi — "onko vieras ritari vielä sinun salakammiossasi?"
"Ei sinulla ole oikeutta kysellä minun virka-asioitani!" sanoi isä hämmentyen. "Minä en kärsi tällaista sekaantumista asioihini. Mene huoneeseesi ja laita minun matkalaukkuni kuntoon! Puolen tunnin kulutta minä matkustan täältä."
"Sinä matkustat, isä! Jätätkö minut tänne yksin? Miten kauan viivyt poissa?"
"Pari päivää vain. Minulla on tärkeitä virkatehtäviä. Ethän ole ennenkään pelännyt jäädä yksin. Minä pidän huolen linnan vartioimisesta poissaollessani. Sinä voit olla rauhallinen — —"
"Sinustakin, isä? Ei, ei, minä en kestä tätä kalvavaa vaitioloa. Saat sen tietää, isä! — minua kauhistaa sinun salaiset aikeesi, — minua vapisuttavat sinun hirvittävät ystäväsi, — minä kärsin hirveintä tuskaa sinun sielusi tähden —"
"Raivoatko sinä, tyttö!" huudahti levoton isä suuttuneena ja polkaisi kiivaasti jalkaa, "oletko sinäkin liittoutunut minua vastaan? Eikö siinä ole kylliksi, että minun itsevaltias sukulaiseni ja hänen kätyrinsä hätyyttävät minua minun omassa talossani, uhaten minua salaisesti tyranninvallallaan? Tuleeko minun omasta lapsestani minun pettäjäni? Pettävätkö ja ilmiantavatko minun omaiseni minut senvuoksi, että minä puhellen tuttavallisesti ystävieni kanssa salakammiossani? Mene huoneeseesi, lapsi, elä itke! Elä ainakaan itke muiden nähden! Varo kieltäsi, että lapsellisessa ymmärtämättömyydessäsi et saata isäsi henkeä vaaraan. Sinä et ymmärrä arvostella minun tekojani, ja minun sielustani sinun ei tarvitse huolehtia! — minä tiedän mitä teen: minun sielunpaimeneni on mies, joka paremmin ymmärtää sieluni autuuden kuin sinä ja tunnontarkka drotsi Pietari. Tee niinkuin sanon, lapseni, ja ole järkevä! Minulla ei ole sitten enää aikaa tulla sinulle hyvästi sanomaan. Se herra, jonka kanssa minä matkustan, on minun ystäväni, ja mies, johon minä voin luottaa. Hyvästi!" Näin sanoen poistui hän nopeasti. Onneton tytär ei enää itkenyt. Hän näytti rauhalliselta, melkein jäykistyneeltä, ja poistui huoneeseensa isänsä käskyä täyttämään.
Hän oli tuskin ehtinyt saada isänsä matkakapineet kuntoon, kun jo eräs ratsumies astui sisään niitä hakemaan. Vieras, kookas mies oli täysissä rautavarustuksissa, kasvoillaan hurja, uhkamielinen ilme.
"Mikä on sinun nimesi? Ja kuka on sinun isäntäsi, kansalainen?" kysyi Inge neito, katsellen häntä rauhallisesti ja terävästi.
"Täällä minun ei tarvitse pelätä rehellistä nimeäni!" vastasi mies Juutilaisella murteella "Minua kutsutaan pitkäksi Mads Judeksi. Minun herrallani on parempi nimi, mutta sitä minä en tohdi mainita sjellantilaisella alueella. Sellaisen herran ei kannata näyttää kasvojaan näin typerälle väelle. Hän ei astukaan jalkaansa tälle maalle muuta kuin kiilloitetussa teräksessä kiireestä kantapäähän, ja se joka vain näkee hänen silmänsä kypäräsilmikon läpi, saa heti vatsakouristuksen, lukuunottamatta teidän isäänne, pikku neiti, hän on rohkea mies, sen olen huomannut. Ja sukuun näytte tekin tulevan."