Kuningas säpsähti. Hän pysäytti hevosensa ja katseli drotsi Pietaria terävällä katseella, jossa, kuvastui salainen epäluulo, silmänluomien räpytellessä levottomasti. "Kuningattaren sukulainen. Niinkö te sanoitte? Lainsuojaton Lave Rimordson, hänkö, joka on uskaltanut uhmata minua ja kiihoittaa talonpoikia kapinaan? Samako, jonka te itse julistitte lainsuojattomaksi?"
"Hän juuri, herra kuningas!"
"Ja nyt te tahdotte puolustaa kapinoitsijaa ja rukoilla armoa sellaiselle vaaralliselle rikoksentekijälle? Drotsi Hessel!"
"Herra kuningas, minä en ole tahtonut puolustaa häntä mutta minä tohdin rukoilla syntisen puolesta. Vanhurskaimmalta tuomarilta on suurin laupeus odotettavissa. Minä pyydän vain kuninkaani muistamaan hänen veljensä ansioita isänmaan ja valtakunnan palveluksessa, ja hänen suhdettaan teihin itseen ja kuningashuoneeseen."
"Hm! Minä tahdon nyt näyttää teille ja uskollisille alamaisilleni" — sanoi kuningas koettaen salata tyytyväisyyttään — "että minä oikeutta käyttäessäni en ota lukuun minkäänlaisia sukulaisuus- tai ystävyyssuhteita enkä katso arvoon tai syntyperään, en edes omaan lankouteeni ja ruhtinaalliseen vereeni! Ritari Lave Rimordsonin minä tahdon itse nähdä teloituspaikalla ennen auringon laskua. — Eteenpäin!"
Kuningas kannusti hevostaan. Kaikki seurasivat häntä. Ne, jotka olivat olleet kaivoksissa kiiruhtivat saavuttamaan häntä. Ritari Jon ratsasti taas hänen vieressään. Vanha herra ei ollut kuullut äskeistä keskustelua. Hän näki kuninkaan olevan levottoman ja kiihoittuneen, ja hän seurasi vähän aikaa harvinaisen kiivaasti ratsastavien mukana, tarkaten sillä välin huolestuneena kuninkaan vihaista ilmettä ja huomaten drotsi Pietarin alakuloisuuden. "Miksi te kiirehditte niin kovasti, herra kuningas?" kysyi vihdoinkin vanha ritari. "Tuolla näkyy jo Harrestrupin linnantorni, ja aurinko on vielä korkealla taivaalla."
"Sitä parempi!" sanoi kuningas. "Missä teloitetaan rikoksentekijät täällä? Missä asuu paikkakunnan pyöveli?"
"Daugbergin-harju on määrätty teloituspaikka, herra kuningas!" vastasi Jon ritari, joka tunsi hyvin kaiken mikä kuului oikeudenkäyttöön maassa. Teloituspaikka näkyi kalkkikaivosten yli. "Sillä oikeudenpalvelijalla, jota te kysytte, on vapaa asunto Daugbergissa."
"Hyvä, lähettäkää heti hakemaan hänet!" Vanha ritari säpsähti, mutta totteli empimättä ja antoi heti erään metsästäjän ratsastaa takaisin Daugbergiin pyöveliä hakemaan. Hän ratsasti sitten taas ääneti kuninkaan vieressä kunnes uskoi hetkellisen kiivastuksen asettuneen. "Ette suinkaan te, herra kuningas, tahdo äkkinäisellä kuolemantuomiolla tehdä tuloanne tänne linnaan muistetuksi!" sanoi nyt vanha, totinen valtaneuvos, ratsastaessaan hetken yksinään kuninkaan vieressä kapealla tiellä. — "Minä en ole aikonut tehdä esirukousta niin karkeiden rikoksentekijöiden puolesta: sillä ankaruus on meidän päivinämme hyvin tarpeen. Mutta kun on olemassa varmoja vankiloita eikä maassa ole kapinaa, silloin on minun mielestäni näin kiireellinen oikeudenkäyttö tarpeeton."
Kuningas vaikeni ja räpytteli levottomana silmiään.