"No hyvä! Antakaa minun siis mennä edeltäkäsin teille sijaa hankkimaan! Sen palveluksen minä voin vielä tehdä teille hyvän toveruuden tähden. No, no, elkää katsoko niin ylvästellen minuun, teidän armonne. Me molemmat voimme pian ottaa toisiamme kädestä. Sen mitä te ja teidän kaltaisenne saatte aikaan suuressa, ja siihen kykenette, sen teemme minä ja minunlaiseni pienessä, siinä vain on erotus, nähkääs. Jos te siis haluatte tehdä minut airueeksenne toiseen maailmaan, niin minä saan tyytyä siihen, sillä vielä tänä päivänä on teillä siihen valta, mutta te tulette sitä katumaan, herra kuningas! Me tapaamme taas pian, ja silloin te myönnätte Niilo Rauhattoman tarkoittaneen parastanne."
"Viekää hänet pois!" käski kuningas. "Hänet teloitetaan viimeiseksi. Jos hän ei tunnusta meille mitä kuvittelee tietävänsä, kidutettakoon häntä mitä ankarimmin! — Kuuletteko te, ritari Jon, mitä ankarimmin!"
Ritari Jon vastasi kuninkaan ankaraan käskyyn ääneti kumartaen. Vanhan herran kasvoilla oli tuskallinen ilme. Mutta hän siveli nopeasti kädellään uurteista otsaansa ja näytti taas kylmältä ja rauhalliselta.
"Astu esiin, Lave Rimordson!" käski kuningas, ja hurjan, epätoivoisen nuorukaisen astuessa esiin hänen näkemisensä herätti syvintä sääliä kaikissa paitsi kuninkaassa ja kamaripalvelija Raanessa, jotka molemmat näyttivät katselevan häntä salaisella pelolla.
"Tällä miekallani minä löin teidät ritariksi kolme vuotta sitten", sanoi kuningas. — "Nyt musertakoon teidän syntymäkaupunkinne pyöveli teidän ritarilliset aseenne ja ripustakoon teidän kilpenne, kärki ylöspäin, hirsipuun alle. Tunnustatteko olleenne liitossa tämän julkean ja kuuluisan ryövärin kanssa?"
"Kyllä, kuningas Eerik Kristofferinpoika!" vastasi nuori ryöväri — "minä tunnustan vieläkin enemmän: jos me olisimme tavanneet toisemme Daugbergin kaivoksissa puoli tuntia sitten, olisitte te yhtä vähän nähnyt tämän illan auringonlaskua kun minä nyt sitä odotan".
"Haa, salaliitto!" — huudahti kuningas. — "Te ette ole vain ryöväri — maankavaltaja, kuninkaanmurhaaja te olette, — senkin roisto! Kuka on maksanut teille Tanskan kuninkaan hengestä?"
"Minä en ole mikään palkattu ryöväri" — vastasi Lave Rimordson ylpeästi — "Minä olen ritari ruhtinaallista syntyperää, eikä ainoakaan kuningas saa minua rankaisematta loukata. Kuningas Eerik, sinä hetkenä, jona sinä julistit minut lainsuojattomaksi, vannoin minä sinun kuolemasi ja perikatosi. Totisesti, jos minun oikea käteni olisi tänä hetkenä vapaa, niin minä pitäisin vielä valani, ja tämä hetki olisi viimeisesi."
"Mielipuoli!" huudahti kuningas, astuen askeleen taapäin "Sinä erehdyt, jos luulet häpeällisillä tunnustuksillasi voittavasi hetkenkään lykkäystä. Vaikka sinulla olisi tuhat kanssarikollista, niin minä en lahjoita sinulle hetkeäkään niitä mainitaksesi."
"Siinä te teette viisaasti, kuningas Eerik!" vastasi vangittu ritari ja hymyili pilkallisesti. "Säästäkää niitä hetkiä, jotka teillä on jälellä. Teillä ei ole tietoa montako niitä on, ja kun tilintekonne hetki on käsissä, on teillä paljon enemmästä tehtävä tili kuin niillä syntisillä, jotka te nyt tuomitsette pyörille teilattaviksi."