"Minä en ole itsetekemä kuningas!" vastasi marski hillityllä äänellä. "Niin katala ajatus ei ole milloinkaan saanut sijaa sielussani, mutta kansan voimakas henki ja tämä miekka nyt määräävät kuka tulee Tanskan kuninkaaksi! Mutta se hetki ei ole vielä käsissä. Minä en tullut tänne taistelemaan naisten ja lasten kanssa. Minä tulin tänne näkemään sen minkä nyt näen. Itse te parhaiten tiedätte kuka on Tanskan itsetekemä kuningas. Minä en ole tänä yönä tehnyt teitä leskeksi, minä en ole tuottanut teille surua enkä sydäntuskaa, kuningatar Agnes! Minä olen tuonut teille tervetulleen sanoman."

Silmänräpäyksen ajan näytti siltä kuin vaipuisi kuningatar maahan nuo sanat kuultuaan, ja niinkuin tuo kamala kostaja olisi antanut elon salaiselle mielikuvalle, joka kerran oli häämöittänyt hänelle kamalana unikuvana. Hän sävähti punaiseksi kuin purppuravaippansa ja taas valkoiseksi kuin liinakaulus valkoisen kaulansa ympärillä. Mutta hän kokosi kaikki voimansa ja tuntien syvästi loukatun kunniansa, hän huudahti arvokkaasti ja ylpeästi: "Siihen teidän sanaanne, Stig Andersen, minä vastaan teille, kun me kohtaamme toisemme kaikkivaltiaan Jumalan tuomioistuimen edessä. Täällä teidät kohtaa Tanskan kuningattaren syvä viha" — —

"Antakaa minun nyt puhua, äiti!" keskeytti nuori Eerik hänet. "Täällä minä olen hänen herransa ja tuomarinsa. Sinä verentahraama kuningasmurhaaja!" huusi hän omituisen varmasti ja voimakkaasti ja katseli sankaria katseella, joka sai voimakkaan sotasankarin räpyttämään silmiään. "Jos sinä olet murhannut kuninkaallisen isäni ja häväissyt kuningatarta, minun äitiäni, niin täytyy sinun totisesti kuolla! Tästä hetkestä asti sinä olet lainsuojaton, niin totta kuin minä tulen kantamaan Tanskan kruunua!"

Nyt näyttäytyi myöskin Kristoffer prinssi parvekkeella: "Teilattavaksi sinut on tuomittava, kirottu murhaaja!" huusi hän hurjana suuttumuksesta ja pui suonenvetoisesti nyrkkiään.

Tulistuneen veljen esiintyminen poisti sen omituisen vaikutuksen, jonka nuoren kuninkaan sanat ja katse olivat tehneet marskiin. "Lastenuhkaukset eivät pelota minua!" vastasi sankariritari. "Mutta sen minä sanon sinulle, sinä nuori isänkostaja lapsenkruunuinesi: jos minun täytyy sinun käskystäsi paeta maasta ja valtakunnasta, niin saatte maahan enemmänkin leskiä kuin teidän äitinne Jos Stig-marskin täytyy maata lainsuojattomana metsissä, niin saa Tanska kuitenkin ravita minun ja minun mieheni ja sen sekä kesällä että talvella. Nyt täältä!" huusi hän seuraajilleen ja kohotti oikean kätensä. "Elkäämme antako lapsenveren saastuttaa käsiämme. Me voimme muutenkin pelastaa maan ja valtakunnan." Näin sanoen hän käänsi ylpeän oriinsa.

Ritari Thorstenson ei voinut nyt kauemmin pidättää suuttumustaan. "Turma pettureille!" hän huusi ja heilutti kuninkaallista lippua parvekkeelta. Tämän merkin johdosta suhahti nuolisade linnantornin ampumaluukuista julkeita kuningasmurhaajia vastaan. Marski käänsi hevosensa ja nauroi ivallisesti suhiseville nuolille, jotka etäisyyden vuoksi ponnahtivat voimattomina takaisin hänen teräspanssaristaan, jääden riippumaan hänen naamioituneiden seuralaistensa vaippoihin. Ikäänkuin uhitellakseen tätä onnistumatonta hyökkäystä, hän pysäytti hevosensa silmänräpäykseksi, vastaanottaen vielä yhden nuolisateen jolla oli sama heikko vaikutus. Mutta aikoessaan kääntää hevostaan, heitettiin samassa tulinen kivi yhdestä muurilla olevasta ampuma vaunusta ja se repäisi auki hänen jalon ratsunsa vatsan, joka kamalasti hypähtäen suistui hänen alleen. Samassa silmänräpäyksessä laskettiin vipusilta alas, ja suuri joukko metsästäjiä hyökkäsi ulos jousipyssyt ojoina. Sotapäällikkö hypähti nopeasti vapaana olevan hevosen selkään ja ratsasti pois panssaroidun ratsujoukon kanssa omituisella kiireellä, joka ei ollut sopusoinnussa sen uhmailun kanssa, jolla hän näkyi ylönkatsovan nuolisadetta, joka suhisi hänen ympärillään, ja lapsikuninkaan linnasta vyöryviä hehkuvia kivikuulia.

KOLMASKYMMENESYHDES LUKU.

Kaksikymmentäneljä tuntia kuninkaan murhan jälkeen oli huhu hänen kuolemastaan levinnyt melkein koko valtakunnan yli; mutta kertomukset hänen kuolemansyistään olivat hyvin erilaiset.

Kielin linnassa oli kreivi Gerhardilla tärkeitä vieraita. Herttua Waldemar ja hänen drotsinsa, ritari Tyko Abilgaard olivat myöhään illalla saapuneet sinne matkustettuaan Brandenburgissa, ja herttuan seurassa olivat molemmat Agnes kuningattaren veljet, Otto ja Konrad, Brandenburgin markkreivit. Herttua Waldemar oli matkallaan tutustunut näihin urhokkaisiin herroihin, joihin hän näytti panevan suurta arvoa, ja hän oli pyytänyt heidän seuraamaan itseään Schleswigiin. Markkreivit olivat avomielisen, hyväntahtoisen kreivi Gerhardin läheisiä tuttavia. He olivat senvuoksi kehoittaneet herttuan lepäämään muutaman tunnin Kielin vieraanvaraisessa linnassa, ja hän suostui ehdoitukseen, ettei kiirehtimisensä kotiin herättäisi erikoista huomiota.

Herttua ei ollut nähnyt kreivi Gerhardia sittenkuin tuona iltana ritari Jonin luona, Danehovessa Nyborgissa, vähää ennen vankilaan joutumistaan. Kreivi Gerhardin innokas osanotto hänen vapauttamiseensa ja sovintoonsa kuninkaan kanssa, oli saanut herttuan tuntemaan häpeää, sillä hän oli monessa tilaisuudessa kohdellut ylenkatseellisesti hyväsydämistä, leikkisää herraa, ja ivaillut hänen pyylevää vartaloaan ja ruhtinaallisen käytöksen puutettaan, silloin kun hänen piti seurustella naisten kanssa. Että rohkea, rehellinen herra siitä huolimatta reippaalla ja koruttomalla tanssillaan tuona iltana oli herättänyt paljon suurempaa osanottoa kuin hänen hieno kilpailijansa kuningattaren suosiosta, oli asia, jota ylpeä, kunnianhimoinen herttua ei milloinkaan ollut voinut antaa hänelle anteeksi. Kreivi Gerhard oli vastaanottanut vieraansa tavallisella tasaisella ja hilpeällä sydämellisyydellään. Huhut tärkeistä tapahtumista Tanskassa eivät olleet vielä saapuneet Kieliin. Matkaseurue istui juomapöydässä laulellen iloisia lauluja. Markkreivi Otto oli keski-ikäinen herra, kasvonsa olivat rauhalliset ja miettivät; hän oli kohtelias ritari, sitäpaitsi kunnioitettu sotapäällikkö, ja ruhtinas, joka suosi tieteitä ja taiteita. Hän rakasti saksalaisia kansanlauluja ja lauloi puhtaalla syvällä bassoäänellään monta näistä lauluista. Näyttääkseen tanskalaisille herroille, mitenkä hänen kuninkaallinen lankonsa, kuningas Eerik Kristofferinpoika oli enemmän kunnioitettu Saksassa kuin omassa maassaan, lauloi hän vielä lopuksi myöskin Reinmar von Zwetersin tunnetun kunnialaulun kuninkaalle, joka schwabilaismurteella alkoi näin: