Herttua Waldemar valahti tämän nähdessään kuolemankalpeaksi, Gerhard kreivin nauraessa täyttä kurkkua, ritarilliset markkreivit näyttivät olevan hämillään.
"Jättäkää tuo liian rohkea pila, jalo kreivi Gerhard!" sanoi markkreivi Otto totisena. — "Me emme voi sallia, että meidän kuninkaallinen lankomme tehdään noin naurettavaksi."
"Mitä hemmettiä, uljaat herrani? Ettehän toki pelänne kuninkaallisen lankonne varjokuvaa?" sanoi kreivi Gerhard nauraen. "Te olette välttäneet käyntiä hänen luonaan. Teille on hyvä tottua katsomaan häntä suoraan silmiin, ettette hätkähdä hänen räpyttävää katsettansa tai pelästy hänen vihaansa, jolla ei ole paljoakaan merkitystä."
Hovinarri oli vetäytynyt salin etäisimpään päähän, jossa hän pimennosta katseli sattuvan ilveilynsä vaikutusta. Samassa avautui ovi, ja kaksi nuorta, hiukan humaltunutta ritaria hoiperteli sisään. "Uutisia! Uutisia!" huusivat he kilpaa. "Tanskassa on kapina! Kuningas on murhattu!"
Kaikki hypähtivät paikoiltaan, paitsi herttua Waldemar, joka oli tiedotonna vaipunut tuoliinsa. Yleisessä hälinässä ei sitä aluksi huomannut kukaan muu kuin ritari Abilgaard, joka kiireesti tuli hänen avukseen ja hieroi viinillä hänen ohimoltaan, tehden sen hiljaa, ja asettuen samalla hänen eteensä niin että hän vaipallaan voi suojata hänet muiden näkyviltä.
Kaikki tuijottivat pelästyneinä nuoriin ritareihin, jotka olivat tuoneet hämmästyttävän uutisen. Mutta ei kukaan ollut niin kauhuissaan tästä sanomasta kuin hovinarri. Huolimatta iloisista ilveilijälahjoistaan kalvoi häntä syvä raskasmielisyys, joka välistä lähenteli mielenvikaisuutta. Hirveä tuska oli vallannut hänet, ja hänestä tuntui siltä kuin murhatun kuninkaan henki todellakin nyt olisi mennyt häneen, kostaakseen sen pilan, jota täällä tehtiin kuolleesta. Pitkäsääri oli valahtanut kuolonkalpeaksi seisoen liikkumattomana kuin patsas, hän nyt todellakin kammottavasti muistutti murhattua kuningasta, jonka olentoa hän leikkiä laskien oli ottanut matkiakseen.
Kreivi Gerhard oli äkkiä tullut vakavaksi, mutta nuoret ritarit, jotka olivat tuoneet kuolinsanoman, eivät näyttäneet puolihumalassaan huomaavan heidän kertomuksensa aikaansaamaa vaikutusta, eivätkä he tienneet noiden kahden vieraan herran olevan Brandenburgin markkreivejä ja murhatun kuninkaan lankoja. He kertoivat nyt välinpitämättömällä ja melkein kerskuvalla äänellä mitä he olivat kuulleet kuningasmurhasta. "Ei ole epäilystäkään, herra kreivi", sanoi nuori kevytmielinen ritari, joka seisoi lähinnä kreiviä, "hän on kaatunut kunniallisella tavalla hauskassa rakkausseikkailussa Finnerupin metsässä. Hän ei milloinkaan olisi voinut toivoa itselleen ihanampaa ja parempaa kuolemaa. Juokaamme nyt hänen onnellisen matkansa kunniaksi, ja toivokaamme hänen ihanalle kuningattarelleen parempi ja uskollisempi aviomies! Hei vain, hyvät herrat! Kuningas Eerik Kristofferin pojan malja olkoon hän missä tahansa!"
Kreivi Gerhard seisoi kuin hehkuvilla hiilillä kuullessaan nuo sopimattomat ja kevytmieliset puheet markkreivien läsnäollessa. Hän aikoi nuhdella nuorta, kevytmielistä ritaria, mutta hovinarri ehti ennen häntä. Hän juoksi raivostuneena esiin kuninkaallisessa naamiopuvussaan ja sieppasi pöydällä olevasta hopeavadista villivuohen luun käteensä. "Kuningas Eerik Kristofferinpoika kiittää teitä maljasta!" huusi hän kaameasti matkien kuolleen kuninkaan ääntä, "hän lähettää tässä teille ja kaikille iloisille ystävilleen tervehdyksen!" Näin sanoen hän heitti suuren luun nuoren ritarin otsaa kohti, mutta se sattuikin kreivi Gerhardia kasvoihin. Kreivi kaatui maahan, verta virtasi hänen vasemmasta silmästään, jonka luu oli puhkaissut.
Kaikki juoksivat pelästyneinä hänen luokseen. Yleisen hälinän aikana herttua heräsi tainnoksista. Hän heitti tuskallisen katseen salin perälle, jossa hovinarri oli seisonut kuninkaan kasvonilmeitä jäljitellen, ja kun hän ei enää nähnyt kammottavaa kuningashaamua, näytti hän täydellisesti rauhoittuneen.
Sinä silmänräpäyksenä, jona tuo luunheitto aikaansai onnettomuuden, oli hovinarri heittänyt purppuravaipan yltään, sekä myös irtotukan ja pergamenttikruunun ja oli tuskasta huutaen syöksynyt haavoitetun herransa luokse. Nyt nousi kreivi Gerhard ylös, pitäen kättään verta vuotavalla silmällään. "Minä olen menettänyt silmäni meidän sopimattoman pilamme tähden", sanoi hän tyynesti, "mutta se on nyt vähäinen asia. Jos on totta mitä me olemme kuulleet, niin silloin ovat maa ja valtakunta ja meidän jalo kuningattaremme suuressa vaarassa. Kiiruhtakaa, hyvät herrat, auttamaan häntä neuvoillanne ja tukemaan häntä teoillanne! Niin pian kuin voin olen minä valmis kruunun ja valtakunnan palvelukseen."