"Teili ja pyörä luvattiin heille, ja he saivat hehkuvia kiviä matkaeväiksi", sanoi eräs nuori mies.
"Se oli reippaasti tehty — hänestä tulee kelpo kuningas!" huusi monta ääntä yhtaikaa. "Hänestä tulee toisenlainen mies kuin hänen isästään!"
"Tuolla hän on, tuolla hän on!" huusi nyt monta ääntä ja linnanparvekkeella nähtiin nuori kuningas yllään musta ritaripuku ja pieni kruunukypärä päässään. Hän seisoi äitinsä, kuningattaren vieressä, joka oli mustaan samettiin puettu, otsakoriste tummilla palmikoilla, ja katseli kansanjoukkoa hiljaisella tutkivalla katseella, kasvot kalpeina ja tyyninä. Pienen kuninkaan vasemmalle puolelle kannettiin ritari Jon kantotuolissa, ja hänen takanaan nähtiin ritari Thorstenson ja joukko kuninkaallisia henkivartijoita, aseilla ja kilvillä varustettuina.
"Eläköön kuningas Eerik Eerikinpoika!" kaikui nyt voimakas ääni parvekkeelta, ja vanha ritari Jon korottautui vaivalla heiluttamaan hattuaan. Monta sataa ääntä yhtyi suurella melulla tähän tervehdyshuutoon. Nuori kuningas vastasi ritarillisen arvokkaasti tervehdykseen lausuen muutamia sanoja, jotka ainoastaan lähimmät kuulivat, mutta johon koko kansanjoukko vastasi tuhatäänisellä suosionhuudolla.
"Katsos miten poika keikailee", kuiskasi ritari Abilgaard herttualle. — "Hän on aikaisin oppinut leikkimään ritaria ja kuningasta."
Herttua Waldemar purasi harmissaan alahuultaan ja antoi ritari Tykolle salaisen viittauksen. Ritari poistui syrjään. Kohta senjälkeen kuultiin äänen huutavan kansan keskeltä. "Ei Eerikkiä enää Tanskan valtaistuimelle. Me tahdomme Waldemarin kuninkaaksemme!" Tähän huutoon, josta kukaan ei tiennyt mistä se tuli, yhtyi moni, ja levoton mutina kuului kansan joukosta. Mutta silloin vanha ritari Jon nousi uudestaan seisomaan, huolimatta suurista tuskista, joita tämä asento näytti hänelle tuottavan, ja luki kuuluvalla ja voimakkaalla äänellä piispojen ja valtiosäätyjen allekirjoittaman, ja sinetillä varustetun asiakirjan, joka vahvisti pienen Eerik-kuninkaan laillisen kuningasvaalin, sellaisena kuin se jo kymmenen vuotta sitten hänen ollessaan toisella ikävuodellaan oli päätetty, ja jonka kansa kuusi vuotta sitten 1280 uudisti. Senjälkeen hän toisti tervehdyshuudon ja jokaisen kapinallisen ja vastustavan äänen tukahutti voimakas huuto: "Eläköön kuningas Eerik Eerikinpoika! Eläköön, meidän laillinen kuninkaamme! Alas kavaltajat!"
Herttua Waldemar koetti nyt kiirehtiä ulos meluavasta tungoksesta, peläten täten syystäkin joutuvansa rahvaan revittäväksi, epäiltynä osalliseksi tuohon kapinahuutoon. Hän yhtyi kovalla äänellä tervehdyshuutoihin Eerikille ja pääsi onnellisesti sisään linnanportista, yhdessä Brandenburgin markkreivien kanssa.
Kuninkaalliset olivat jättäneet parvekkeen. Kansa hajaantui vähitellen, ja kuningatar vastaanotti hyvin liikutettuna ritarisalissa ruhtinaalliset veljensä, sitävastoin hän tervehti herttua Waldemaria kylmyydellä, joka näytti olevan tälle aivan odottamatonta.
Drotsi Pietari oli sillaikaa antanut sotaväen vannoa uskollisuudenvalan nuorelle kuninkaalle, ja muutaman tunnin kuluttua hän oli lukuisan suojelusosaston kanssa saattamassa koko kuninkaallista perhettä Viborgin linnaan. Kuningattaren vaunut, joissa pieni Merete-prinsessa ja hänen hovinaisensa istuivat, kulkivat hitaasti etumaisina. Joskus vain kuningatar käytti niitä, ollessaan väsynyt tai kyllästynyt ratsastamiseen.
Surusaattue oli juhlallisen komea. Kuningatar ratsasti kylien läpi valkoisella hevosellaan molempien poikiensa välillä, yllään musta samettivaippa ja päässään kurjensulilla koristettu helmihattu. Prinssi Kristofferilla oli myöskin yllään komea surupuku, mutta nuori kuningas veti etupäässä kaikkien huomion puoleensa. Hän ratsasti korkealla, pikimustalla oriilla. Mustan samettivaipan alla, joka oli koristettu näädän nahoilla ja kultaisilla kruunuilla, oli hänellä täydelliset ritarin teräsvarustukset, drotsi Pietarin ja Jon ritarin varovaisesta kehoituksesta. Hänen pienessä kruunukypärässään liehui korpinsulkatöyhtö, hänen kypäräsilmikkonsa oli sininen ja kullattu, ja käsivarrellaan hän kannatti pientä kilpeä. Kilpeen oli kuvattu kypärä ja kaksi kullattua häränsarvea, joiden ulommaiseen taitteeseen oli kiinnitetty kaksi riikinkukon sulkaa. Nuorta kuningasta ei oltu ikänsä vuoksi vielä lyöty ritariksi. Mutta vaikka hän jo kaksivuotisesta oli kuullut itseään kutsuttavan kuninkaaksi, pani hän paljon enemmän arvoa siihen, että häntä pidettiin ritarina ja sai esiintyä aseissa. Tämä hänen lapsellisen ritarikomeilun ihailemisensa oli saattanut hänet maalauttamaan kilven, joka hänellä nyt oli ensi kerran mukanaan esiintyessään julkisesti. Hän kantoi sitä niin miehekkään ja vakavan näköisenä, kuin tuntisi hän ihmeellistä lohdutusta siitä, että hän nyt oli kutsuttu suojelemaan maata ja valtakuntaa lapsenkilvellään.