Vielä samana päivänä läksi herttua Viborgista, nähtävästi mitä parhaassa sovussa kuningasperheen kanssa, ja vähän senjälkeen saatiin tietää, että hän kokosi Jyllannissa sotajoukkoa Stig-marskia ja hänen kannattajiaan vastaan. Mutta drotsi Pietari ei häneen luottanut, ja vanha Jon-ritari, joka kohta parantuneena palasi Viborgiin, pudisti päätään, kuultuaan näistä puuhista sekä pelkäsi täydellä syyllä, että herttua vain näön vuoksi varustautui Stig-marskia vastaan, voidakseen suuremmalla mahdilla tukea vaatimuksiaan ja varmentaa vaaliaan valtionhoitajaksi Danehovessa.
KOLMASKYMMENESNELJÄS LUKU.
Kun melkein kaikki salaliittolaiset, ikäänkuin oman tekonsa synnyttämän kauhun lyöminä, olivat paenneet Norjaan, oli Stig-marski haudannut vaimonsa, ja tyttärineen lähtenyt Möllerupista, missä ei enää tuntenut itseään turvalliseksi. Kuninkaan hautajaisissa Viborgissa hän itse suuren vaaran alaisena oli todennut, kuinka vähän suosiollinen hänelle kansan mieliala oli. Mutta pian kertoi huhu, että Riiben ja Flyndenborgin linnat olivat kapinallisten käsissä, sekä että tuo hurja marski, jolla oli seitsemänsataa rautamiestä, ja Möllerupista tuodut raskaat sotakoneet, oli asettunut uhkaavaan asemaan Helgenaesissä ja Hjelmissä, joista molemmista vahvoista keskuksista hän näytti aikovan levittää hirveätä tuhoa yli maan.
Helgenaes on suurina kukkuloina kohoileva niemi, joka esivuoristona ulottuu Moisin kihlakunnasta Samssaarta kohti Bergtrup- ja Ebeltoft-lahtien välitse. Se maakaistale, joka yhdistää niemen Pohjois-Jyllannin mantereeseen, on vain kaksisataa askelta leveä, ja tämän pääsypaikan niemeen oli marski katkaissut kaivattamalla syvän ojanteen, minkä reunalle hän rakennutti muurin suurista kivilohkoista. Sitä muuria tehtiin yötä päivää, samalla aikaa kuin Hjelm-saaren ikivanhaa linnaa vahvistettiin.
Tämä pieni, merkillinen saari, ympärimitaten vain neljännespenikulman laajuinen, on Kattegatissa, noin kaksi penikulmaa itään Helgenaesistä ja yhden penikulman päässä siitä niemestä, joka pistää ulos Ebeltoftin pitäjästä. Saaren vanhaa linnaa väitetään kuuluisan pakanuudenaikaisen kuninkaan Jarmerikin rakentamaksi, joka siellä kaatuikin. Linna ja saari oli kamaripalvelija Raane Joninpojan omaa, kuten myös niemellä eräs perintötalo, jota kauan jälkeenkinpäin kutsuttiin Raanen karjakartanoksi. Saarella oli hyvä satama, ja siellä piileili jaarli Vähä-Alf kaapparilaivoineen. Siellä ei ollut juomaveden puutetta, ja rouva Ingeborg oli hyvällä vaistolla ohjannut puolisonsa tähän pakopaikkaan, jossa hän paljon varmemmin kuin Möllerupissa voi pitää hallussaan tukipaikkaa Tanskan rannikolla sekä ilman hankaluuksia vastaanottaa avustusta Norjasta. Saari oli jo asemaansa ja korkeuteensa katsoen mm lujasti luonnon varustama, ja vanha linna sijaitsi niin korkealla jyrkän vuorentapaisen mäen, terävällä huipulla, että ei näyttänyt turhalta tehdä tämä pakopaikka luoksepääsemättömäksi. Siihen rakennettiin nyt kaksi korkeata tornia ampumareikineen ja lujine muurinsarvineen, jotka näkyivät kauas sisämaahan, ja linna ympäröitiin syvin kaksoisojin.
Ottaakseen haltuunsa tämän tärkeän tukikohdan marski ei ollut voinut odottaa ystävänsä, viekkaan Raanen suostumusta, eikä hän ehkä odottanutkaan niin suurta taipuvaisuutta häneltä. Tämän varman suojan näytti Raane halunneen säilyttää itseään varten siltä varalta, että kaikki kävisi hullusti. Tullessaan tapasi marski linnoituksesta pienen, reippaan varusväen, jolla oli kamaripalvelijan ankara käsky puolustaa linnaa jokaista vastaan viimeisiin saakka. Marski oli senvuoksi ottanut linnan asevoimin, ja hän kiihtyi siihen määrään odottamattomasta vastustuksesta, että hakkautti maahan koko miehistön. Siitä laulettiin sitten kansanlaulussa:
Stig-marski valtasi Hjelmin ylen äkisti. Ja totta puhun ma: siellä moni poski vaaleni.
Siellä marski sitten asetti vanhoille, kallionlujille muureille hirveät sotakoneensa, ja sieltä hän melkein joka päivä kävi Helgenaesissä ja piti silmällä varustustöitä. Hänen seitsemänsataa rautapukuista miestään oli jaettu Hjelmille ja niemelle. Muutamat ympäristön talonpojista olivat vapaaehtoisesti liittyneet häneen; mutta monta hän otatti kiinni ja pakoitti heidät ajelemaan kiviä, sekä työskentelemään muureilla. Hjelmin tornit korkenivat nopeasti kuin taian avulla ja kauhistuttivat ympäristön lannistettuja talonpoikia, joiden täytyi sekä työskennellä Helgenaesissä, että pitää molempien paikkojen varusväet ruuassa.
Kansan alakuloinen mieli sekä se, kuinka tätä onnettomuutta pidettiin surullisena seurauksena murhatun kuninkaan huonosta ja väärästä hallituksesta, kuvastui selvimmin siinä kansanlaulussa, joka muutamia kuukausia kuninkaanmurhan jälkeen liittyi surullisena iloisten lintujen kevätsäveliin, ja jossa uutta linnoitusta pidettiin merestä torninkorkuisine sarvineen nousseena hirviönä. Siinä laulettiin kaihomielisesti:
Ja vakaana maamies astelee, jyvän kylväen peltohon. Jumal'auta armias meitä nyt: Hjelm sarvetko saanut on?