"Mitä sanot, lapseni?" — kysyi vanhus, kuin unesta heräten. — "No, annas kuulua, millaista sinulla on ollut! Ja mitä sinulle tapahtui tuona yönä?"
"Oi, se oli hirveä yö! Kun sekä Skirmen että sinä olitte jättäneet minut, nukahdin minä penkille ja näin niin hirveitä unia. Kun minä heräsin, makasin maakellarissa lattian alla ja minusta tuntui kuin olisin nähnyt kuninkaan ja varoittanut häntä harmaaveljistä. Oli valoisa aamu, ja minä juoksin metsävoudin luo. Siellä minä kuulin tuosta hirveästä kuninkaanmurhasta, sekä sinun ratsastaneen murhaajien jälkeen sidotun kamaripalvelijan kanssa. Minä odotin sinua kolme päivää mitä kauneimman tuskan vallassa. Sitten en enää jaksanut sietää enempää. Vaihdoin vaatteita metsävoudin Marin kanssa, otin vähäiset varamme mukaani ja päätin kiertää koko maan yli ympäri, kunnes olisin keksinyt sinut."
"Uskollinen, rakas Åseni!" huudahti vanhus ja taputti häntä poskelle. — "Sinulle onni on suopeampi kuin minulle eikähän se ihme olekaan: sinulla on puhtaita Jumalan enkeleitä saattajinasi; mutta minulla — minulla oli saatanan enkeli oppaanani. Minä myös kyllä lopulta löysin ne, joita etsin; mutta minun oppaani oli viisaampi kuin minä ja kuninkaan metsästäjät. Viekas Raane kettu piti meitä kyllin kauan narreinaan; hän ratsasti kanssamme ympäri koko Jyllannin. Vihdoin ikävystyin siihen ja halusin hänelle antaa viimeisen voitelun miekallani; silloin hän vannoi, että minä tapaisin kuninkaanmurhaajat Helgenaesissä, jos he ollenkaan olivat maassa. Siellä minä sitten tapasin heidän, maamiehensäkin, ja — niinkuin itse näit, joutuakseni vangiksi sekä vetohärjäksi. Haa, ansaittu palkka! Miksikäs Henner Friser lähtikään vaatimaan tiliä kuninkaanmurhaajilta?"
"Oi rakas, rakas isoisä! Nyt tiedän, mikä sinua niin kauan on ahdistanut, kun öisin myrsky kävi; mutta usko minua se ei varmaankaan ollut kuningas Aabel-vainaja, joka ratsasti yöllä Finnerupin metsän kautta. Se oli marski saattajineen: nyt minä tunsin heidät molemmat. Ja ole nyt lohdutettu, iäkäs isoisä! Herramme ei varmaankaan enää voi olla vihainen sinulle tuon teon vuoksi. Tuo jumalaton Aabel-kuningashan oli surmannut veljensä kuin Kain; eihän hän ansainnut elää maan päällä. Mutta jos sinä et sentakia saa rauhaa, hyvä, rakas isoisä, niin matkatkaamme Roomaan paavin luo tai pyhälle haudalle, kuten aioitkin, saadaksemme anteeksi kaikki syntimme!"
"Niin, sen teemme, lapseni! Jos minulla ei olisi raskaampaa taakkaa kannettavana kuin sinulla, niin olisi tämä retki minulle helppo. Mutta nyt, kun sinä tiedät, mikä minua painaa, tuntuu sydämeni jo kevyemmältä. En ole vielä koskaan toivonut tuota työtä tekemättömäksi; mutta sen olen kuitenkin rauhallani maksanut. Mutta jos Jumala ja Pyhä Kristian suovat, saan minä vielä rauhan sydämeeni ennenkuin kuolen. Tahdon täyttää kaikki sovitustyöt, jotka pyhä isä minulle määrää, kunhan hän vain ei vaadi minulta katumusta. — No niin, me suoriudumme kyllä! Jos olet ottanut mukaasi kultalippaan, emme kärsi puutetta matkalla. — On sitten kyllä aikaa paastotakin."
"Kas tässä lipas, isoisä! En ole vielä sitä avannut. Olen matkalla kutonut rannustimia ja ansainnut enemmän kuin tarvitsin." Näin sanoen hän ojensi vanhukselle pienen puulippaan sekä toisen, jossa oli kuparirahaa. — "Ah, mutta onko totta, isoisä, että tuo kauhea marski kiihoittaa koko maata nuorta kuningastamme vastaan?"
"Surullista kyllä, lapseni; hän on kyvykkäin mies, mitä olen tuntenut. Mutta hänessä on Tanska synnyttänyt suuren miehen omaksi turmiokseen. Hänellä on mahtavia ystäviä niin täällä kuin ulkomaillakin. Maa on täynnä pettureita. Jos minä vielä olisin nuori ja voisin syrjäyttää tämän sielunasian, niin olisi täällä jotakin, johon voisi käydä käsin. Herra Lave on kavaltanut Flynderborgin ja Riiben linnassa liehuu portin yläpuolella kapinalippu."
"Ah, isoisä, sehän on kauheata! Herttua kuuluu asettuneen Riiben edustalle suuren sotajoukon kera; mutta ei kukaan usko, että hänellä on rehelliset aikeet nuorta kuningastamme ja maata kohtaan. Nyt odotetaan sinne drotsi Pietaria — ah, silloinpa lienee Skirmenkin mukana —, ja silloin valloitetaan linna rynnäköllä, niin sanotaan."
Heidän vielä näin jutellessaan, kuulivat he hevosen jalankapsetta takaansa rantatieltä. He kääntyivät ja näkivät kahden ryhdikkään talonpoikaismiehen, ratsastavan kevyesti ja reippaasti komeilla oriilla nuoren poikasen seuraamana, joka ratsasti nordbakilaishevosella, ja jonka jäljessä juoksi kaksi nuoraan sidottua, satuloitua hevosta.
"Drotsi Pietari! Skirmen!" — huudahtivat vanha Henner ja Åse yhtaikaa. Hetkessä oli salapukuinen poika maassa ja Åsen syleilyssä. Drotsi Pietari ja ritari Pentti Rimårdson, toinen salapukuinen talonpoikaismies, pysäyttivät hevosensa. — He tiedustelivat kohta vanhalta Henneriltä, mitä hän tiesi Stig-marskin voinnista Helgenaesillä ja Hjelmillä, joiden paikkojen luokse he kuitenkin jo olivat uskaltaneet valepuvussaan, ja joista heillä oli melkein yhtä hyvät tiedot kuin Hennerillä.