"Sydämen halulla!" — vastasi Kristiina iloisena. — "Mutta minä tulen mukaasi. Minä olen ikävystynyt tähän yksitoikkoiseen elämään. Eikö kaksi meidänkaltaistamme tyttöä muka voisi mitään toimittaa maailmassa! Aiotko Tanskaan, Inge?"
"Tanskaan tai Ruotsiin, — minulla on ystäviä molemmissa maissa."
"Jos minun on sinua autettava, tahdon minä tietää kaikki. Se kirje, minkä eilen sait sen vieraan pappismiehen kautta, oli varmaan drotsi Hesselin lähettämä?"
Inge-neiti punastui. "Ei", — lausui hän huoaten hiljaa. — "Mutta koska tahdot tietää kaikki, niin lue se!"
He pysähtyivät autiolla tiellä. Kristiina tarttui nopeasti kirjeeseen ja avasi sen uteliaana. "Martinus de Dacia" — luki hän. — "Teetkö minusta pilaa, Inge? Tämähän on latinaa."
"Se on vain erään miehen nimi". — vastasi Inge. — "Niin hän nimittää itseään, meidän kanslerimme ja kuningassuvun uskollinen ystävä, mestari Martti Mågeninpoika; hän on kirjoittanut kirjeen vanhan, rakkaan Jon-ystäväni puolesta. He haluavat minut Tukholmaan, nuoren Ingeborg-prinsessan luo. Tuo pieni ruotsalainen prinsessa on määrätty meidän nuoren kuninkaamme morsiameksi; hänen on tarpeellista saada luokseen tanskalainen ritarintytär, voidakseen oppia tuntemaan maata ja kansaa maassasyntyneen kautta, ja nuo kunnon herrat ovat valinnet minut. He osoittavat minulle tämän keinon ainoaksi, minkä kautta minä ehkä ajan oloon voin vaikuttaa isäni eduksi ja itse hyödyttää onnetonta isänmaatani. Minä olen tarkoin punninnut asiaa, eikä minulla enää ole mitään epäilyksiä. Isäni on minut jättänyt tänne, enkä minä enää voi häntä seurata. Hän on nyt turvassa Kongshellessä. Minulla on hänen salainen suostumuksensa; mutta hän ei uskalla sitä julkisesti myöntää, hänen onneton riippuvaisuutensa pakoittaa hänet salailemiseen. Asia on näyttävä siltä kuin minä pakeneisin ilman hänen tietoaan ja suostumustaan. Jo tänään saa vanha linnanvoutinne käskyn evätä minulta pieninkin matka. Auta minua siis nyt pois täältä, rakas Kristiina — Tanskaan tai Ruotsiin, yhdentekevää! Kunhan minä vain pääsen esteettömästi täältä, on tie avoinna edessäni. Niin Tanskassa kuin Ruotsissakin on jokainen kaupunginvouti ja linnanpäällysmies velvollinen edistämään matkaani, kun näytän tämän kirjeen." Näin sanoen hän otti esiin viittansa taskusta pergamenttikääryn, josta riippui kolme suurta sinettiä.
Kristiina katsoi suurin silmin. "Vai niin! Täytyypä minun myöntää", — sanoi hän hämmästyneenä, — "että sinulla on mahtavia henkilöitä ystävinäsi, ja se kai jotakin merkitsee. Mutta olkaamme nyt viisaita. Nyt vartioi linnanvouti sinua tiukasti, ja sinä tuskin saat enää vapautta ratsastaaksesi ulos minun kanssani. Katsokaamme nyt, kuka tuo vieras ritari on, joka tuli isäni laivalla. Jos hän palaa takaisin Tanskaan, on hän houkuteltava ottamaan sinut mukaansa. Olisipa ihmeellistä, jos ei kaksi meidänkaltaistamme kaunista neitoa saisi ritarismiestä viemään meidät mukanaan ja kuvittelemaan tehneensä sen vastoin meidän tahtoamme."
"Kevytmielinen tyttö, sinähän mietiskelet vain seikkailuja ja nurjaa pilaa! Mutta Jumalan ja Pyhän Neitsyen nimessä: ole varovainen eläkä tee pilaa siitä, mitä minä olen tietoosi uskonut! Kysymys on minun vapaudestani ja koko tulevaisuudestani. Vielä yksi asia minun täytyy sinulle kertoa", — lisäsi hän tuskaisena ja syvään huoaten. — "Tunnethan sinä Kongshellen mahtavan päällikön, ritari Thordin?"
"Rikkaan, pitkä- ja punanenäisen Thordin, — miksi niin?"
"Hän on kosinut minua. Isäni ei uskalla kieltää. Vain nopea pako voi minut pelastaa. Ennenkuin kahdeksan päivää on kulunut, on hän täällä isäni kanssa."