Raane näytti hetkeksi kauhistuvan; mutta nopeasti hän tyyntyi, huomatessaan ilkamoivan hymyn reippaan neidon kasvoilla sekä tämän heittävän tanskalaiselle ystävättärelleen tuttavallisen katseen. Raane notkisti polvensa levollisena jaarlintyttären edessä. "Minun vapauteni ja ehkäpä henkenikin on teidän kädessänne", — sanoi hän. — "Mutta en minä kuitenkaan kadu avomielisyyttäni. Saadakseni nähdä jaarli Vähä-Alfin kauniin tyttären, en olisi epäillyt antautua uskaliaampaankaan yritykseen; mutta minun olisi ollut mahdotonta teidät nähtyäni salata hetkeäkään, mitä minä kilpeni taakse piiloitin. Norjalaisten kaunotarten kanssa ei Tanskan ritareilla koskaan ole ollut sotaa, eikä meidän ruhtinastemme oikuista riipu meidän ihmisvapautemme, ei myöskään meidän tietoisuutemme oikeasta ja väärästä — —"
"Hyvä, ritari Raane! Nouskaa ylös! Linnanvouti tulee!" — sanoi neiti Kristiina nopeasti ja salli Raanen kunnioittaen suudella hänen kättään. Linnanvouti astui sisään ja sitten puheltiin iloisesti tyhjänpäiväisistä asioista.
Inge-neidillä ei ollut mitään luottamusta viekkaaseen Raaneen. Kun hän illalla oli kahden Kristiinan kanssa, varoitti hän ystävätärtään Raanen suhteen; sillä hän oli huomannut, että Raanen kunnioitus Kristiinan kauneutta kohtaan sekä hänen imarteleva luottamuksensa tämän vapaamielisyyteen ja itsenäisyyteen eivät olleet vaikutustaan jättämättä. Inge-neidin täytyi sentään itsensäkin tunnustaa, ettei ritari Raanelta tuntunut puuttuvan miehuutta sekä että hän oli älykäs ja kaunopuheinen. Hän kuvitteli myös, että Raanea ehkä oli väärin ymmärretty. Mutta Kristiinan silmissä hän oli todellinen ritarillinen sankari.
Seuraavana päivänä Raane etsi vain tilaisuutta saada puhutella neiti Solkikenkää kahdenkesken. Se onnistui hänelle, ja hän tunnusti nyt kohta, kuinka maine Kristiinan kauneudesta ja armaudesta oli kauan sitten tehnyt hänestä hänen intohimoisen ihailijansa… Hän kertoi neidille, että tämän isä oli hänelle antanut luvan itse rohkeasti koettaa onneaan hänen luonaan; mutta jaarli koki nyt muka juonitella. Vihdoin hän tunnusti, että tämän vaarallisen matkan tarkoituksena oli oikeastaan vain saada nähdä häntä, sekä että nyt ei enää ollut mitään niin vaarallista yritystä, ettei hän siihen olisi uskaltautunut Kristiina-neidin takia.
Kristiina näytti tätä kaikkea kuuntelevan ilman vastenmielisyyttä; ei hän kuitenkaan antanut Raanelle mitään varmaa vastausta. Neljä päivää kului, ja Raane jatkoi yritystään voittaakseen Neiti Solkikengän, sekä herättääkseen Ingeneidissä edullisen ajatuksen itsestään. Nuorten tyttöjen kesken pidettiin monta salaista neuvottelua. Ja päätökseksi tuli, että joka tapauksessa Raanen uskollisuus piti pantaman kovalle koetukselle, ennenkuin häntä uskottiin. Raane oli koreasanaisesti puhunut nopeakulkuisesta laivastaan sekä mahtavista suhteistaan Tanskassa; pakoon tai heidän poisvientiinsä oli tarpeen vain viittaus tai silmiinpistävä sopiva tilaisuus. Kristiina sommitteli mitä mutkallisimpia suunnitelmia, ja Ingeneiti oli melkein mukautua välttämättömyyden sekä vaikean asemansa vaatimuksiin.
Viidentenä päivänä Raanen tulon jälkeen Ingeä kauhistutti tieto, että seuraavana päivänä voitaisiin odottaa Tönsbergiin hänen isäänsä sekä Thord-ritaria Kongshellestä, ja linnassa ryhdyttiin juhlallisiin varusteluihin kuin häitä varten.
Raanen laiva lepäsi lähtövalmiina Tönsbergin vuonossa, parin nuolenkantaman päässä rannalta. Siinä oli lukuisa miehistö uskaliaita seikkailijoita, jotka Raane kullalla ja suurilla lupauksilla oli saanut palvelukseensa. Viekas nuoriherra oli ehdoittanut kävelymatkaa rantaa pitkin. Siellä hän nyt käveli vähää ennen auringon laskua Kristiinan ja Ingeneidin välissä, vanhan linnanvoudin saattamana, jota perinjuurin ikävystyttivät puheet tuntureista ja vesiputouksista y.m. luonnonkauneuksista, joita kaikki muukalaiset ylistivät. Raane huvitteli ritarillisen kohteliaana nuoria neitoja; hän ihaili maan kauneutta. "Meren puolelta nämä rannat mahtanevat näyttää vielä paljon kauniimmilta!" — sanoi hän. — "Sitä en voi täysin arvostella: — sinä päivänä, jolloin tulin, ei ilma ollut yhtä selkeä kuin nyt."
"Minun luullakseni", — sanoi vouti haukotellen, — "te kuitenkin tulitte kirkkaana keskipäivän aikana".
"Mutta illempana ranta näyttää varmaan paljon kauniimmalta", — arveli Raane, — "Tässäpä onkin minun venheeni soutajineen. Jos naisia huvittaa, voisimme soutaa kappaleen matkaa vuonolle."
"Niinpä kyllä!" — vastasi Kristiina, vetäen Ingen mukanaan veneeseen. — "Ilma on kaunis, ja minä haluan kaikin mokomin näyttää maanmiehellesi, ettei aurinko laske missään komeamman maan yli kuin Norja on. Haluatteko mukaan, linnanvouti!"