"Jos tahdotte omien ratsumiestenne kanssa rynnätä Riibelinnaan, urhea kreivi Gerhard", sanoi herttua välinpitämättömästi, "niin kernaasti minun puolestani, mutta teidän omalla edesvastuullanne. Te saatte itse vastata Danehovessa siitä, että te ominpäin olette alkanut kansalaissodan maassa, ennenkuin on laillisesti tutkittu miten näihin läänitysmiehiin on suhtauduttava, ja millä oikeudella sekä he että me itse toimimme."

"Hyvä on, jalosyntyinen herttua", sanoi kreivi Gerhard koettaen tukahuttaa suuttumustaan, "minä tahdon siis Jumalan ja pyhän Yrjänän nimessä toimia ominpäin täällä, ja minä uskon voivani vastata siitä". Näin sanoen hän kumarsi herttualle ja ruhtinaallisille herroille, sekä poistui teltasta. Vähän senjälkeen hän ratsasti viidenkymmenen ratsumiehensä etunenässä leiristä Riibeen vievää tietä. Hänen vieressään ratsasti vanha, ryppykasvoinen, pitkä ja laiha aseenkantaja. Se oli pitkäsääri vanhus, joka onnistumattoman kujeilunsa tähden, mikä maksoi hänen isäntänsä toisen silmän, oli jättänyt hovinarrinarvonsa, mutta jonka vielä kuitenkin täytyi seurata herraansa kaikkialle hänen aseenkantajanaan, ollen hänelle aivan korvaamaton.

Sitä myöten kuin kreivi Gerhard läheni Nipsjokea, joka virtasi kaupungin eteläpuolella, lauhtui hänen vihansa. Kun hän oli tyyntynyt, huomasi hän miten mahdotonta oli näin muutaman miehen kanssa valloittaa niin hyvin varustettu linnoitus kuin Riibelinna oli. Mutta häntä hävetti palata leiriin, ja hän ratsasti hitaasti edelleen. Hänen ratsumiehensä seurasivat häntä sanaakaan sanomatta; mutta hän huomasi heidän miettiväisistä kasvonilmeistään heidän odottavan varmaa kuolemaa siitä vihollisten kaupungista, johon heidän herransa ja ruhtinaansa vei heidät.

"Kiiruhtakaamme, armollinen herra", sanoi nyt Pitkäsääri vakavalla ilvehtijä-äänellään, "ennenkuin Riibelinnasta näkevät meidän hirvittävät joukkomme ja antautuvat armoille. Olisipa sentään suuri vahinko, jos me näin jäisimme kuolemattomuudesta osattomiksi, emmekä saisi tilaisuutta käyttää hyökkäystikapuitamme ja kirveitämme."

"Minä luotan siihen, että sinä olet loihtijamestari, Pitkäsääri, ja voit yhtä hyvin lyödä silmän vihollisen päästä kuin minunkin päästäni, niin ettei hän näe meidän voimaamme", vastasi kreivi Gerhard, yhtyen heti hovinarrinsa leikkipuheeseen. "Kuka muuten on sanonut sinulle minun aikovan rynnätä Riibelinnaan? Onhan tänä yönä Riibessä juhlat ja huvittelut, sanotaan, ja mitäpäs, jos minun aikomukseni olikin hankkia itselleni ja teille tilaisuus pyörähdellä Riiben kauniiden tyttösten kanssa!"

"Se on toinen asia, herra! Siitäpä, tulee hauska tanssi, ja saapa nähdä että me emme tule kutsumattomina juhlaan. Tuo kirje, jonka te hämärissä saitte vanhalta pyhiinvaeltajalta, oli varmaankin kutsumus näihin iloihin."

Kreivi Gerhard nyökäytti. "Tunsitko sinä hänet, Pitkäsääri?"

"Jos minä en väärin nähnyt, niin mies oli meidän entinen ravintolanisäntämme Melfarista, Henner Friser. Sanotaan hänen olevan rohkean miehen ja ymmärtävän hiukan muutakin kuin isämeitänsä. Hän kuuluu paenneen Melfarista jonkun murhan vuoksi. Varokaa, herrani, ettei hän johda teitä ansaan!"

"Jos sinä olisit kuullut mitä hän sanoi, niin et pelkäisi. Eteenpäin!"

Lähellä Eteläportinsiltaa ja Hevostorinporttia, niin kutsutulla marskimaalla, antoi kreivi ratsumiestensä pysähtyä ja laskeutua hevostensa selästä. Itse hän hypähti satulastaan jääden hetkeksi seisomaan mietteisiinsä vaipuneena. "Kas niin, miehet, minä vien teidät todellakin tanssiin tänä iltana!" sanoi hän iloisesti. "Näettekö soihtujen loistoa sillalla? Riibessä on juhlat, ja sinne odotetaan vain iloisia vieraita. Tallirengit jäävät tänne hevosten luo. Te muut seuraatte minua jalkaisin, mutta yksi kerrallaan, ja miekka varmuuden vuoksi vaipan alla. Jos te voitte saada soihdut käteenne, ja tytön kainaloonne, niin ottakaa vain osaa tanssiin. Mutta tanssin täytyy kulkea pitkin Eteläporttikatua Harmaaveljeskadulle ja sitten aivan suoraan Ristiveljeskadun kautta linnan vieressä olevalle suurelle Blekingekentälle. Kun te kuulette minun metsästystorveni äänen, niin te kokoonnutte heti minun ympärilleni. Onnesta ja sattumuksesta riippuu mitä huvituksia sitten seuraa. Oletteko te ymmärtäneet minut, miehet?"