Drotsi Pietari vaikeni, ja Thortenson jatkoi: "Huolimatta siitä, että kuningatar luottaa herttuaan, on valtaneuvoksen mielestä hänen varustautumisensa epäilyttävä. Vanhan Jon ritarin mielestä ei nuori kuningas ollut enää turvassa Viborgissa. Luulenpa itsekin jotakin olleen tekeillä ja minun täytyi teidän poissaollessanne viedä salaa kuninkaalliset Nyborgiin. Ritari sanoi minun tapaavani teidät täällä. Täällä on teille kirjeet, sekä häneltä, että kuningattarelta! Minä tiedän että teidän täytyy joutua Nyborgiin. Mutta täällä te olette minun herrani ja päällikköni: teidän seuratessanne kuningaskäskyä minä tanssin tottelevaisesti teidän pillinne mukaan ja minä teen sen ylpeydestä ja sydämenhalusta."
Drotsi Pietari luki nopeasti kirjeet, jotka Thorstenson oli ojentanut hänelle. "Minun täytyy lähteä ennen aamun koittoa!" sanoi hän. — "Te olette Riibelinnan päällikkö, ritari Thorstenson!" lisäsi hän vähänaikaa mietittyään. "Tätä tärkeää linnaa ei voi uskoa kunnollisemmalle ritarille. Omapäisyytenne rangaistukseksi te saatte nyt puolustaa linnaa viimeiseen mieheen, jos Stig-marskin mieleen johtuisi hyökätä yhdistetyin voimin sen kimppuun."
"Hyvä on!" sanoi Thorstenson iloisesti. "Enpä olisi voinut toivoa kunniakkaampaa rangaistusta. Jos te olette minulle suuttunut, drotsi Hessel, niin on se kunnon miehen närkästystä. Kiitos luottamuksestanne! Täällä porvarien joukossa on kyllä kunnon väkeä, jotka auttavat minua linnaa puolustamaan. Ei ainoakaan vihollinen eikä petturi astu jalallaankaan linnaan niinkauan kuin kiveä on kiven päällä jälellä! Tuokaa kuningas tänne, jos ei hänellä muualla maassa ole turvallista paikkaa! Riibelinna on, ja tulee olemaan Tanskan vahvin kuningaslinna. Kuukauden kuluttua on tämä linna voittamaton!"
"Hyvä on!" sanoi drotsi Pietari — "ennen puolta tuntia ovat linnan avaimet ja teidän päällikkövaltakirjanne laillisella tavalla annettu teille. Antaa nyt huvittelun lakata ja kaikki asiaankuulumattomat jättäkööt linnan. Jos te ystävänä tahdotte tehdä minulle palveluksen", lisäsi hän koettaen peittää levottomuuttaan, "niin antakaa kiireimmän kautta etsiä neiti Inge Litleä! Ehkä hän sallii minun olla hänen saattajansa sukulaisensa valtaneuvoksen luo —."
Thorstenson nyökäytti hänelle ja puristi luottavasti hänen kättään, aikoen jo poistua.
"Vielä sana!" sanoi drotsi Pietari levottomana, pitäen kiinni hänen kädestään. "Jos te tapaatte Raanen, niin on hän meidän vankimme siksi kunnes hänen asiansa on tutkittu! Antakaa viipymättä etsiä häntä! Antakaa sulkea kaupungin portit, eikä ainoakaan laiva saa ensimäisiin kahteenkymmeneenneljään tuntiin lähteä satamasta! Jumala olkoon teidän kanssanne!"
Thorstenson nyökäytti, ja iloisena uudesta arvostaan, kuningaslinnan päällysmiehenä, poistui hän reippain askelin täyttämään drotsilta saamiaan käskyjä.
Drotsi Pietari poistui itse nopeasti vangitun linnanpäällikön salakammioon, mistä hän löysi kaiken mitä sinä hetkenä tarvitsi antaakseen tarpeelliset käskyt ja valtakirjat. Hän täytti tunnollisesti miettien tärkeän työnsä, huolimatta sisäisestä levottomuudestaan, ja siitä taistelusta, jonka hänelle tuotti syrjäyttää omat rakkaimmat sydänasiansa sen edestä minkä hänen tärkeä asemansa tänä hetkenä vaati. Hän painoi jo lentävän kotkan kuvalla koristetun suuren sinetti sormuksensa vahalle Thorstensonin valtakirjanimityksen alle, kun ovi avautui ja Klaus Skirmen astui kiireellä sisään.
"Vihdoinkin löydän teidät, ankara herra!" sanoi uskollinen aseenkantaja hengästyneenä ja iloisena. "Minä olen etsinyt teitä kaikkialta. Minä tuon teille paljon terveisiä ja pienen, soman kirjeen Inge neidolta. Minä saatoin itse hänet vaunuihin. Hän lähti mukavasti matkaan kaupunginvoudin omissa vaunuissa, neljän oriin vetämänä, ja kahdentoista ratsumiehen vartioimana."
"Mitä sinä sanot, Skirmen? Onko hän matkustanut?" huudahti drotsi Pietari hämmästyneenä. "Minne? Minne?"