"Kaupunginvoudin luo mennessämme me tapasimme kamaripalvelijan eli ritarin — joksi tuo roisto nyt lie päässyt. Hän tuli meitä vastaan harmaaveljesten kappelista yhdessä norjalaisen neidon kanssa. Inge neito itki katkerasti ja syleili hyvin liikutettuna norjalaista naista. Mutta kamaripalvelijalla, tuolla helvetin ritarilla oli hyvin kiire: ennen puolta tuntia oli heidän oltava selvillä vesillä, sanoi hän, ja hän puhui norjalaisista merimiehistään aivan niinkuin ne olisivat olleet hyvinkin lähellä. Hän aikoi ojentaa Inge neidolle toisen käsivartensa, pitäessään levottomana kiinni nuorta rouvaansa toisella. Mutta Inge neito ymmärsi hänet väärin: hän sanoi hänelle kylmästi ja kohteliaasti hyvästi, ja kääntyi nopeasti minuun päin. Minä olisin suurella halulla mitellyt aseenkantajanmiekkaani äsken leivotun ritarin miekan kanssa. Minä olin sattumalta vetäissyt miekkani tupesta, enkä minä tainnut kovinkaan lempeästi katsella tuota viekasta ritari repoa. Taisipa hän itsekin muistaa miten minä keikautin hänet nurin herttuan oven ulkopuolella Nyborgin linnassa, sillä hänen nenänsä kalpeni, kun hän näki minun rientävän esiin. Inge neito oli tarttunut minua käsivarteen, ja ennenkuin minä olin ehtinyt singahuttaa hänelle petturin ja kirotun konnan nimityksen, oli hän kadonnut kuin poispuhallettuna kauniin rouvansa kanssa, jonka hän oli viekoitellut ja ryöstänyt."
Drotsi Pietari hengitti taas keveämmin. "Jumala olkoon kiitetty!" huudahti hän. "Siis hän ei ole enää tuon roiston seurassa!"
"Onpa kyllä! Tuo saatana vei hänet mukanaan."
"Oletko hullu? Ingenkö?"
"Ei, Herran nimessä, häntä minä pitelin kiinni, — mutta sen norjalaisen, kauniin tytön —"
"Jumalan nimessä! Tyttöhän oli hänen vaimonsa. Hyvä on Skirmen! Sinä olet toiminut kuin kunnon mies. — Hän on siis matkustanut yksin Koldingiin — minä tarkoitan Ingeä —"
"Ei, paitsi ajomiestä oli hänen mukanaan kaksitoista ratsumiestä ja neljä ratsua!"
"Hyvä on! Anna heti satuloida meidän hevosemme, Skirmen!"
"Nytkö jo?" kysyi Skirmen sävähtäen hehkuvan punaiseksi. — "Minä luulin meidän jäävän tänne yöksi. Totta puhuakseni, herra, minä jätin pienen Åsen ja hänen isoisänsä kiviportin luo. Hän lähtee pyhiinvaellusmatkalle isoisänsä kanssa, enkä minä tapaa häntä nyt pitkiin aikoihin."
"Sinä voit tavata hänet mennessä. Me kulemme sen portin kautta. Kiirehdä!"