"Se riippuu siitä, mikä tuo ruumis on, jota he kulettavat", vastasi Skirmen, "sekä siitä onko se ehkä joku sellainen, joka ensin on toimitettava syrjään".
Naamioidut miehet olivat sillävälin kadonneet Laivasiltakujan nurkan taakse, ja drotsi Pietari ratsasti sillan yli Keskilammen luo.
"Miten on asian laita, Skirmen?" kysyi hän, pysäyttäen hevosensa autiolle kadulle. "Minusta näyttää, että sinä olet viime vuodesta menettänyt paljon rohkeuttasi. Toinen mies olit vangitessasi rosvot Daugbergin kaivoksella, nyt huomaan, että rakkaus on noussut sinulle päähän; mutta oletko unohtanut, ettei kultakannuksia ansaita hentomielisyydellä eikä laimeudella".
Skirmenin posket sävähtivät punaisiksi. "Jos te ette sinä aamuna, jolloin me viimeksi ratsastimme Harrestrupiin olisi pitänyt minua pelkurina raukkana ja harmaaveljesten vaippoja liian luotettavina, ankara herra", vastasi hän hilliten levottomuuttaan, "niin olisi ehkä itse kuningas Eerik Kristofferinpoika voinut antaa minulle tänä vuonna ritarilyönnin, josta te sinä iltana annoitte minulle toivoa. Teidän kädestänne minä sen, totta puhuen, mieluimmin ottaisin kerran", vastasi hän väräjävin äänin. "Mutta, jos te nyt minua pidätte pelkurina raukkana, siksi että minä olen arka teidän hengestänne, niin en tahdo ikipäivinäni olla muuta kuin teidän uskollinen aseenkantajanne. Mutta joka tapauksessa minä saanen varoittaa teitä. Minä tahdon mieluummin astua hautaan hopeakannuksin, kuin seurata teidän haudallenne kultakannukset saappaissani."
"Rakas, uskollinen Skirmen", lausui drotsi liikutettuna, ojentaen hänelle kätensä. "Hyvin minä tiedän, että sinä pidät enemmän huolta minun hengestäni kuin omastasi; mutta enhän minä ole mikään lainsuojaton mies. Tässähän minä ratsastan hyvin asestettuna kuninkaani asioita toimittamaan, eikä jokainen umpivaippa minkä näemme sentään salaa suojaansa kavaltajaa."
"Nuo miehet ovat hiiviskelleet ympärillämme koko päivän, ankara herra, ja minä voin vannoa niiden olevan herttuan väkeä. Minä luulin, että kreivi Gerhardin ratsumiehineen piti seurata meitä."
"Hän on oma herransa", vastasi drotsi, "en tiedä aikooko hän tällä kertaa Danehoveen".
"Entä ritari Rimårdson?"
"Hän matkustaa laivassa täältä —! Nyt matkaan. Ainoastaan turvattomat matkustajat, ja arvokkaat ruhtinaalliset henkilöt tarvitsevat näinä aikoina maanteillä vartioväkeä."
Skirmen vaikeni, ja he ratsastivat eteenpäin sillan yli Alilammikon luo, ja vielä kolmannenkin sillan yli, mikä johti Nipsjoen kolmannen haaran poikki, kaupungin itäpäässä olevalle kiviportille. He näkivät vain muutamia ihmisiä tässä kaukaisessa kaupunginosassa. Kun he saapuivat portille oli se ritari Thorstensonin käskystä suljettu. Drotsin käskystä ja yleisesti tunnetun merkin takia porvarisvartio avasi sen heti, ja he aikoivat ratsastaa edelleen. Silloin kuuli Skirmen kirkkaan naisäänen portin yläpuolelta mainitsevan hänen nimeään. "Jumalan nimessä, rakas herra, pysäyttäkäämme". huudahti hän innostuneena ja hyppäsi maahan. "Åse on varmaan porttivankilassa."