"Vapauttakaa meidät, jalo herra drotsi", kuului nyt Åsen ääni vankilaristikon takaa, kivisen holviportin päältä. "Te voitte todistaa, että isoisäni ja minä emme ole vakoojia, emmekä kavaltajia."
Drotsin käskystä, ja hänen selityksensä nojalla vartijat laskivat vangit heti vapaiksi. Vanha Henner astui ulos vankilasta pitkään pyhiinvaeltajanmekkoon pukeutuneena, pitäen Åsea kädestä. Hän pudisti lujasti drotsi Pietarin kättä, ja Åse kavahti autuaana Skirmenin kaulaan.
"Sana vain, herra drotsi", lausui Henner hillityllä äänellä, "Jos tahdotte tänä yönä turvallisena kulkea Snoghöiin tai Koldingiin, niin odottakaa täällä kunnes minä palaan, tai ainakin pidätte tien auki hyville ystävillenne. — Joutuin Åse matkaan, meillä on kiire!"
"Mitä tämä nyt merkitsee, vanhus?" kysyi drotsi kärsimättömänä, mutta ei saanut mitään vastausta. Tuo kookas pyhiinvaeltaja oli vanhalla friisiläistavalla tehnyt pari hirveän pitkää harppausta sauvansa varassa, äkkiä kadoten hämärään. Kohta senjälkeen kuului joelta portin pohjoispuolelta voimakasta soudantaa, ja sieltä vilahti vene, joka uskomattoman kovaa vauhtia kiiti myötävirtaa linnaa kohti. Melkein samassa hetkessä, jolloin vanhus oli kadonnut, oli pieni Åse kepeästi kuin kissa hypännyt Skirmenin syleilystä ja kadonnut heidän näkyvistään. Skirmen näytti kuulevan hänen askeleensa Alilammen luo johtavalla sillalla. Hän hypähti hevosensa selkään, aikoen ratsastaa tytön jälkeen, mutta nyt hän kuuli herransa huutavan kovasti ja kärsimättömänä. "Matkaan tätä tietä, Skirmen! Ukko on puolihöperö. En voi täällä odottaa hänen päähänpälkähdystensä takia. — Portin voitte jättää avoimeksi", sanoi drotsi valtiomiehille, "jos tuo vanhus palaa tai joku etsii minua, niin elkää pidättäkö häntä".
Näin sanottuaan hän ratsasti pois kaupungin portin kautta. Skirmen seurasi herraansa ahdistetuin sydämin, ja katseli alati taakseen etsien silmillään rakasta, kadonnutta Åseaan, jolle hänellä tuskin oli ollut aikaa antaa erosuudelmaa. Mutta tähtien hennossa valossa hän näki vain hämärän porttiholvin ja pitkän rautakäden, joka ikäänkuin uhaten ojentui hänen jälkeensä muurilta portin kohdalta.
"Sanokaa minulle, rakas herra, mitä tuo portin päällä oleva hirveä käsi merkitsee", kysyi hän, saadakseen tilaisuuden pysähtymään vielä hetkeksi, alituiseen vain tuijottaen Åsen jälkeen.
"Tuo käsi on asetettu sinne lainrikkojien peloitukseksi ja varoitukseksi", vastasi drotsi ja ratsasti hiljempaa, samalla katsahtaen taakseen. "Se, joka saa aikaan kaupungissa kalliin ajan ennakko-ostoja tekemällä, menettää oikean kätensä. Mutta, jos ymmärrän sinua oikein, Skirmen, niin toista kättä sinä kuitenkin tähyilet, vähemmän kylmää ja ankaraa. Kai sinä tahtoisit vielä kerran ottaa jäähyväiset pieneltä Åseltasi. No niin, kaunis tyttöhän se on. Jos Jumala suo, on hän kerran oleva sinun vaimosi. Kunhan me saamme rauhan ja levollisuuden maahan, pidän minä huolen teidän onnestanne. Mutta heitä kaikki rakkaushoureet mielestäsi, ja ole uljas. Minäkään en uskalla astua askeltakaan kohtaloni määräämältä tieltä hänen tähtensä, joka on minulle kaikista rakkain."
"Mutta teidän tiennehän onkin sama kuin hänen, ja ehkäpä tapaattekin hänet Koldingissa. — Kiitos siitä, että pidätte huolta meistä", lisäsi Skirmen liikutettuna. "Kuitenkaan minä en ole rikkauksien enkä maallisen tavaran tarpeessa. Åsen ainoa toive on, että minusta tulee yhtä kunnon ritari kuin teistä ja voin tuottaa kunniaa teille ja nuorelle kuninkaallemme. — Eteenpäin vain herra! Minä en pidätä teitä kauemmin. Taivaallinen isämme suo minun kyllä kerran vielä nähdä pienen, armaan Åseni tässä maailmassa." Hän peitti hetkeksi kädellään silmänsä ja kannusti hevostaan.
He ratsastivat nyt molemmat rivakasti eteenpäin, ja drotsi Pietari ajatteli mitä tuo kummallinen Henner-vanhus lieneekään tarkoittanut varoituksellaan, ja miksi hän oli pyytänyt jättämään kaupunginportin avoimeksi. "Se oli tyhmää, Skirmen", sanoi hän arvelevaisena, "minun ei olisi pitänyt taipua ukon mielenjohteeseen. Jos ne miehet, josta sinä puhuit, olivat meitä vaanivia pettureita, niin olemmehan nyt itse avanneet heille tien, jotta he voivat hyökätä meidän selkäämme."
Kohta senjälkeen he olivat molemmat kuulevinaan voimakasta hevosen kavionkapsetta takaansa. He pyöräyttivät nopeasti ympäri hevosensa. Hämärässä he eivät enää nähneet kaupunginportin häämöittävänkään; mutta he näkivät joukon ratsumiehiä tiellä.