Molemmilta puolin kapeaa tietä lähenivät ratsastajat. Mutta ennenkuin molemmat ryhmät olivat ehtineet yhtyä, kajahti vuorelta drotsin pään yläpuolelta Skirmenin torvi. Molemmat ratsujoukot pysähtyivät, ja näyttivät hämmästyvän. Mutta kun he näkivät vain yksinäisen torvensoittajan pienellä hevosellaan kukkulalla, tunkeutuivat he edelleen, piirittäen drotsin kolmelta puolelta. Siellä ei ollut ojia, mutta jyrkkä mäki suojasi drotsia selänpuolelta. Nyt vasta drotsi Pietari huomasi kenen kanssa oli tekemisissä. Hän tunsi tuon kaupungista tulleen joukon noiksi samoiksi ruumiinkantajiksi Riibestä, joiden kasvoja harmaaveljes-päähinevaipat peittivät, ja käsissä heillä oli paljastetut miekat. Ne, jotka tulivat vastakkaiselta puolelta, olivat samalla tavoin puetut. Heitä oli yli kaksikymmentä miestä, kaikki ratsain. Ei kukaan heistä puhunut sanaakaan. Mutta he näyttivät odottavan että drotsi antautuisi ja heittäisi luotaan miekkansa.
"Puhukaa, miehet! Mitä te tahdotte minusta?" huusi drotsi Pietari, heiluttaen miekkaansa joka taholle. — "Ensimäinen, joka lähestyy minua, on kuoleman oma. Jos te olette sotilaita, niin sanokaa kenenkä nimessä te täällä toimitte, ja ilmaiskaa minulle se maankavaltaja, joka teidät on lähettänyt! Jos teillä on hituistakaan kunniaa jälellä, niin asettukoon teistä mies kerrallaan minua vastaan! Mutta jos te olette ryöväriä ja sissiä, niin turhaan saatte etsiä saalista minulta. Verisin otsin lähestytte minua, niinkauan kuin voin jäsentäkään liikauttaa!"
Hän ei saanut minkäänlaista vastausta. Mutta naamioidut ratsumiehet tunkeutuivat yhä lähemmäksi, vaikkei kukaan vielä uskaltanut ensimäisenä alkaa hyökkäystä; sillä drotsi Pietari oli, nuoren kuninkaan miekkailuopettajana, tunnettu ja pelätty asetaidostaan. Sillä aikaa puhalti Skirmen voimiensa takaa torveensa, ja kaukaa Riiben tieltä kuultiin toisen torven siihen vastaavan.
"Nyt, perkele vieköön, joutuun! Elävänä tai kuolleena!" kaikui samassa raaka ääni naamioitujen ritarien parvesta, ja kolme heistä hyökkäsi yhtaikaa drotsin kimppuun. Toinen suistui heti haavoitettuna hevosensa selästä, ja drotsi taisteli kiivaasti niiden kahden toisen kanssa. Useita ratsasti lisäksi. Mutta samassa karkasi drotsin hevonen pystyyn, eikä ainoakaan monista miekoista voinut tuona silmänräpäyksenä saavuttaa häntä. Harmistuneet rosvot haavoittivat hänen hevostaan rintaan; se syöksyi hurjistuneena heidän joukkoonsa ja kaatui. Drotsi Pietari makasi silmänräpäyksen ajan toinen polvi maata vasten ja murhaintoiset ratsumiehet ympäröivät joka puolelta häntä, ollen valmiit rusentamaan hänet hevostensa kavioihin. Vielä oli hänellä kuitenkin miekkansa kädessään, mutta veri virtasi hänen sormilleen haavoittuneesta käsivarresta. Hevoset väistyivät arastellen hänen rajuja liikkeitään, ja hän pääsi vielä kerran jaloilleen. Samassa heitti Skirmen aseenkantajamiekkansa alas kukkulalta; se sattui, ja rosvojen päällikkö suistui satulasta. Mutta nyt hypähtivät kaikki naamioidut ratsumiehet hevostensa selästä, hyökätäkseen jalkasin yhdistetyin voimin hurjistuneen ritarin kimppuun. Mutta ennenkuin he olivat kaikki ehtineet laskeutua satulasta oli tieltä kuuluvan käyrätorven ääni jo paljon lähempänä. Skirmen puhalsi vuorella niin kovaa, että luuli torven halkeavan. Naamioidut miehet katsahtivat taakseen; heidän päällikkönsä kuolema oli saanut heidät epäröimään. He eroittivat hyvin asestetun ratsujoukon, jonka etunenässä oli kookas ritari valkoisen ratsun selässä, ratsastavan täyttä nelistä, miekat paljastettuina, heitä kohti.
"Kielin kreivi, — yksisilmäinen kreivi!" huudahti eräs oudoista ratsumiehistä, ja kuin salaman iskemänä hajautui tämän kuultuaan koko tuo naamioitu joukkio. Ei kukaan näyttänyt enää välittävän drotsi Pietarista. Kukin heittäysi hevosensa selkään, ja hetkessä oli koko joukko kadonnut metsään, paitsi niitä kahta miestä, jotka haavoitettuna makasivat tiellä, ja joiden hevoset tyhjin satuloin juoksivat muiden jälessä.
Vähän sen jälkeen pysähdytti kreivi Gerhard valkoisen ratsunsa rotkotielle, mukanaan Henner Friser, ja holsteinilaiset ratsumiehet. Skirmen seisoi huolehtien herransa luona, ja sitoi tämän oikeata kättä.
"Kirottua", huudahti kreivi Gerhard, hypäten maahan. "Tulimmeko liian myöhään?"
"Te tulitte ajoissa pelastaaksenne minun henkeni, jalo kreivi", vastasi drotsi Pietari iloisena ja ojensi hänelle vasemman kätensä.
"Miten teillä oli sellainen kiire, herra drotsi?" sanoi vanha Henner synkeänä, jääden istumaan hevosensa selkään ikäänkuin syviin ajatuksiin vaipuneena. "Hm, hm", lisäsi hän puoliääneen, "naisen tähden te olette antautunut tähän vertavaativaan seikkailuun. Ennemmin halusitte panna alttiiksi henkenne kuin noudattaa harmaaparran neuvoa."
"Sinä olet oikeassa", sanoi drotsi Pietari. "Nuoruus ja vanhuuden viisaus eivät kulje käsi kädessä. Muuten minä ratsastin luvallista tietäni kuninkaan asioilla. Jos tiesit täällä piileilevän pettureita, niin olisit voinut puhua minulle suusi puhtaaksi, kuitenkin kiitos neuvostasi ja avustasi."