Niinpian kuin kreivi Gerhard näki, ettei drotsilla ollut enää vaaraa halusi hän kohta lähteä ajamaan takaa pakenevia roistoja metsään.
"Ei hyödytä", sanoi drotsi Pietari. "He ovat hajaantuneet kuin akanat tuuleen, teidän ratsumiehiänne peläten. Pari niistä kaatui, pitäkäämme huoli heistä. Tässä varmaankin on päällikkö. Hän kaatui kuin salaman lyömänä, ilman minun apuani."
"Hänet minä kaadoin", sanoi Skirmen, kiinnittäen sidettä, herransa käsivarteen. "Kolmen viikon kuluttua voitte taas käyttää miekkaa, herra. Mutta, kun te seuraavan kerran pitelette sitä, niin elkää silloin vaatiko minua pitämään huolta kisasoitosta."
"Sinun soittosi auttoi minua enemmän kuin hyvä miekkani, ja sinä ottelet kuin David", sanoi drotsi, ojentaen Skirmeniä kohti sidotun kätensä, heidän mennessään kaatuneen rosvopäällikön luo. Skirmen riisui naamiovaipan tukevan miehen yltä, ja vaakunakilvestä nähtiin hämmästyksellä mies kuuluvaksi herttua Waldemarin schleswigiläisiin ratsumiehiin. Hänessä oli vain vähän henkeä jälellä, ja ennenkuin häneltä voitiin saada sanaa suusta, oli hän kuollut. Toisella naamioidulla miehellä oli samanlainen vaakunapaita vaippansa alla. Hän ei ollut kuolettavasti haavoittunut, mutta hän vaikeni uhmaavaisena, eivät lupaukset eivätkä uhkaukset voineet taivuttaa häntä sanomaan sanaakaan. Hänen haavansa sidottiin, ja hänet asetettiin köytettynä hevosen selkään.
Nyt laskeutui Henner Friser suuren, teräsharmaan oriinsa selästä. "Minä otin teidän sotaoriinne linnan tallista, herra drotsi, jota te nyt pian tarvitsette käyttääksenne", sanoi hän omituisen painokkaasti. "Minä saan nyt jalkasin kulkea haudalleni, enkä voi enää koskaan nousta korkean ratsun selkään. Te kyllä tiedätte, että olen siihen ennen hyvinkin pystynyt. Minä olen nyt vapaa maallisista asioista; mutta minä tahdon rukoilla Aven teidän ja nuoren kuninkaan puolesi pyhällä haudalla, ellen minä itse kuperru matkalla omaan hautaani. Jumala ja Pyhä Kristian olkoot teidän kanssanne, jalo herra", lisäsi hän tavattoman liikutettuna. "Vielä teitä seuraa onni onnettomuuteenkin, mutta varokaa, jos te ette ehdi ennen verivihollistanne on hän ehtivä ennen teitä. Kruunu, jota vartioitte, ei ole vielä turvattu."
Drotsi Pietari nousi miettiväisenä tunnetun, komean sotaoriinsa selkään, jota ei ollut viety ulos tallista viimeisen kiista-ajon jälkeen. Ääneti ja alakuloisena hän ojensi vanhalle pyhiinvaeltajalle kätensä jäähyväisiksi.
"Mitä hittoa!" sanoi kreivi Gerhard, kun Henner nyt puolestaan myös tervehti häntä lähteäkseen. — "Sinä olet minusta liian kunnon mies, Henner, tyytyäksesi tästä puoleen vain katumusharjoituksiin. Minä olen oppinut tänä yönä, sinulta enemmän kuin koko elämässäni kaikilta kirjanoppineiltani ja maallisilta viisailta. Jää minun luokseni! Sinä saat kantaa minun sotalippuani, ja olla jäsen minun neuvostossani. Siihen mitä sinä sanoit minulle minun onnestani, tahtoisin minä kuulla vielä vähän lisääkin."
"Siitä ei ole hyvä tietää liian paljon, jalo, hyvä herra!" vastasi Henner mietteliäänä ja pudisti harmaata päätään, nojaten pyhiinvaeltaja-sauvaansa. "En minäkään ole mikään tietäjä; mutta kokenut mies tietää mitä maailma antaa, ja vanha merisianpyytäjä voi kyllä sanoa teille mistä huomenna tuulee. Jumalan pyhä sana ei valehtele, eikä aina tarvitse olla kirjanoppinut ymmärtääkseen niitä. Minä tiedän", jatkoi hän, tarkastaen terävästi kreivin kasvoja, "ainoa rehellinen silmänne auttaa teitä kyllä yhtä paljon kuin viekkainta vihollistanne hänen kaksi silmäänsä. Mutta te ette siltä saa luottaa enemmän kuin mikään muukaan ihmislapsi onneen, sillä se on haurasta lasia kuten tiedätte, ja murtuu usein juuri kirkkaimmillaan kimallellessaan. Minä kantaisin mielelläni teidän lippuanne, jalo kreivi, mutta mitä Jumalalle ja Pyhälle Neitsyelle on luvattu se tulee täyttää. Meillä on yhteinen raskas tilinteko edessämme, ja kuolema ei soita torvea tullessaan. Jumala ja Pyhä Kristian olkoot kanssanne. Hyvästi, poika", lausui hän senjälkeen Skirmenille. — "Minä takaan sinulle Åsen, jos sinä takaat minulle uskollisuutesi ja kuntosi."
Skirmen oli tarttunut vanhuksen käteen ja painoi sen kiihkeästi huulilleen. Mutta ennenkuin hän sai aikaa sanoakseen sanankaan oli vanha uros työntänyt hänen kätensä luotaan, niin että se rusahti ja asteli nyt pitkin, kiireisin askelin jokea kohti.
Kreivi Gerhard ja drotsi Pietari ratsastivat pitkän aikaa äänettöminä Koldingiin vievää tietä pitkin, ja Hennerin neuvon mukaan he seurasivat Skodsborgin joen eteläpuolitse vievää tietä. Skirmen ja vanha hovinarri kulkivat jonkun matkan päässä ratsumiesten joukossa, vangittu rosvo keskellään.